sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Monta tarinaa Marilynistä

Marilyn Monroen monta elämää - Sarah Churchwell

Blondista alkanut kiinnostukseni Marilyn Monroeen ja hänen elämäänsä jatkuu tämän Churchwellin kirjan myötä. Kuten jo edellisen arvostelun yhteydessä Anthony Summersin Goddesista totesin, tämä kirja tosin on viimeinen, jonka Monroesta ainakaan vähään aikaan luen. Sinänsä viimeisenä kirjana tämä Churchwellin teos toimii oikein mainiosti, koska se kertoo paremminkin kaikista Monroesta kirjoitetuista tarinoista ja elämänkerroista kuin Monroesta itsessään.

Marilyn Monroesta on kirjoitettu enemmän elämänkertoja, romaaneja, näytelmiä, elokuvakäsikirjoituksia ja muita teoksia kuin kestään muusta kuuluisuuden henkilöstä. Hän on ollut kuolleena jo viisikymmentä vuotta, mutta myytti ei ota laantuakseen. Jopa Monroen ulkonäkö on länsimaissa niin tunnettu, että pelkästään pieni osa kasvoista ja muutama hiuskiehkura, kuten tuossa Blondin kannessa, riittävät takaamaan sen, että suurin osa ihmisistä tunnistaa hänet välittömästi.

Ei siis liene ihme, että myös tarinat hänen elämästään ovat, eivät ainoastaan lukuisat, mutta myös enemmän ja vähemmän ristiriitaiset. Monroen elämää ja ajatuksia on yritetty jo niin monella taholla tulkita vuosien varrella, että tarinat ovat alkaneet kiertää kehää ja eräällä lailla toteuttaa itse itseään.

Churchwell on kirjoittanut erittäin mielenkiintoisen kirjan kaikista niistä tarinoista, joita Marilyn Monroen ympärillä pyörii. Churchwell on kirjassaan pyrkinyt selvittämään eri tarinoiden lähteet ja niiden mahdollisen todenperäisyyden. Kirja onkin oikeastaan yksi pitkä kirja-arvostelu Monroeta koskevista keskeisimmistä teoksista. Churchwell on mielipiteissään varsin kriittinen, jopa siihen pisteeseen asti, että lukijasta alkaa tuntua, että Churchwell on välillä kriittinen vain kriittisyyden vuoksi. Mielestäni varsin mielenkiintoista on myös se, ettei kirjailijalla ole Oatesin Blondista juurikaan hyvää sanottavaa. Blondin suurin synti on hänen mielestään se, että lukija ei voi mitenkään tietää, mikä Blondissa on totta ja mikä ei. Churchwell tosin unohtaa tässä sen, että kirjan lukija on kuitenkin ajatteleva olento, joka tuskin lukeekaan Blondia kuin viimeistä totuutta Monroen kohtalosta.

Kirja avaa lukijansa silmät monella tapaa ja suosittelisin tätä kirjaa kenelle tahansa, jota Monroe edes etäisesti kiinnostaa.

4/5

Lue tämä kirja, jos
  • Marilyn Monroe kiinnostaa ihmisenä ja ilmiönä
  • haluat saada paremman kuvan siitä, mitä elämänkertaa kannattaa missäkin asiassa uskoa

2 kommenttia:

  1. Mua kiinnostaisi Marilyn ilmiönä, mutta niitten kaikkien kirjojen joukosta on tosi vaikeaa valita sopiva kirja luettavaksi. Tämä kirja voisi ehkä olla hyvä kokeiltava.... Yhden lähinnä viimeisiin vuosiin painottuvan kirjan olen jo lukenut. Mutta toisaalta mulla on myös niiden elokuvien mentävä aukko sivistyksessä, kannattaisi varmaan aloittaa niistä. :D

    VastaaPoista
  2. Tämä kirja voisi kyllä olla hyvä lähtökohta. Suurin osa kirjasta painottuu eri elämänkertojen vertailuun, mutta paljon mietitään myös sitä, miksi juuri Marilyn Monroe on noussut niin suureksi ikoniksi vuosien saatossa.

    Yllättävän vähän tarvitsi loppujen lopuksi Monroen elokuvista tietää näitä elämänkertoja lukiessa. Se oli yksi suurimpia pettymyksen aiheita varsinkin Summersin elämänkerran kohdalla.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...