Jos maailmoja olisikin monta

Siirtymä - Iain Banks

Maailma on jakautunut lukemattomiin rinnakkaistodellisuuksiin, joita pyrkii hallinnoimaan salaperäinen Liittouma. Liittouman agentit kulkevat maailmojen välillä toimeksiantoja suorittaen, yrittäen näennäisesti parantaa niitä ja ohjata kohti parempaa tulevaisuutta. Kaikki eivät kuitenkaan ole vakuuttuneita siitä, että Liittouma haluaa aina ja kaikkialla vain hyvää. Järjestöstä eronnut rouva Mulverhill nimittäin epäilee, että tavoitteet ovatkin paljon juonikkaammat ja tähtäävät ensisijaisesti liittouman johtajan madame d'Ortolanin vallan kasvattamiseen.

Maailmojen sisällä alkaa vaarallinen ajojahti, jonka tavoitteena on sulkea kaikkien toisinajattelijoiden suut. Ehtiikö rouva Mulverhill kannattajineen horjuttaa madame d'Ortolanin asemaa ennen kuin on liian myöhäistä? Kenellä lopulta on toimilleen suurempi oikeutus?

En ole aiemmin Banksin kirjoja lukenut, vaikka Kulttuuri-sarjan ensimmäiset opukset tuolla hyllyllä keikkuvatkin. Oli siis mielenkiintoista vihdoin tutustua tämän viime vuonna kuolleen kirjailijan tuotantoon ja täytyy sanoa, että Siirtymä oli hyvin pitkälle juuri sellainen kirja, jota voi pitkän uran tehneeltä scifiäkin kirjoittaneelta kirjailijalta odottaa. Siirtymästä ei ole helppoa kirjoittaa arvostelua, koska sen tarina tuntui liikkuvan niin monella eri tasolla. Ylläoleva juonitiivistelmäkin on hyvin yksinkertaistettu versio siitä, mistä Siirtymä oikeasti kertoo.

Tarinaa kerrotaan monella suulla. Osa kertojista on täysin tietämätön siitä suuremmasta pelistä, joka heidän ympärillään pyörii. Osa selkeästi pimittää lukijalta tietoja ja ilmoittautuu epäluotettavaksi kertojaksi. Osa kertoo omasta historiastaan tai kirjan pääjuoneen täysin liittymättömistä tapahtumista. Jotenkin kuitenkin kertomus pysyy hyvin kasassa ja tarina etenee, vaikkei kovin nopeaa kyytiä.

Kirjan luettuani minulle jäi outo tunne siitä, että luin juuri kirjan, jossa ei oikeastaan tapahtunut kovin paljoa mitään, mutta joka piti mielenkiintoni silti oikein hyvin yllä yli 500 sivua. Varsinainen pääjuoni olisikin hyvin lyhyesti kerrottu, kirjan paneutuessa enimmäkseen tapahtumien taustoittamiseen. Pitkät filosofiset pohdinnat pidetään onneksi juuri ja juuri kurissa. Lukija pääsee silti kertomuksen myötä miettimään hyvän ja pahan tarkoitusta, identiteettiä ja yleensäkin ihmisten oikeutusta muuttaa asioita vain sen mukaan, mikä itsestä tuntuu parhaalta.

Loppuratkaisu jätti minut hieman hämmentyneeksi. Siis ihan oikeasti tästäkö oli tosiaan kysymys?? Jos loppuratkaisulla olisi koko tarinan kannalta ollut enemmän merkitystä, olisi se varmasti tuntunut pettymykseltä. Siirtymä on kuitenkin kirja, joka kannattaa lukea enemmän sen tunnelman kuin varsinaisen juonen vuoksi.

Suosittelisin kirjaa kaikille, jotka haluavat lukea ajatuksia herättävää kirjallisuutta, eivätkä pistä pahakseen pientä scifielementtiä siinä sivussa.

4/5

Kovaa peliä jalkapallon MM-kisoissa

Kuin taivasta koskettaisi - Jari Ekberg

Muiden omituisten harrastuksieni lisäksi olen myös intohimoinen penkkiurheililja. Hankin MTV Sportin viime vuonna ja sen jälkeen elämä on ollutkin pelkkää Valioliigaa. Hihkuin siis suorastaan onnesta, kun huomasin kesäkuussa Prisman hyllyllä Jari Ekbergin kirjoittaman jalkapallon MM-kisojen historiikin. Kaikki MM-kisoista ja vielä suomalaisen kirjoittamana! Olin varma, että tämän kirjan avulla pääsee hyvin Brasilian tunnelmiin, enkä joutunut pettymään.

MM-kisojen pitkä ja monipolvinen historia alkaa Euroopasta, jossa 1920-luvun lopussa äänestettiin ensimmäisestä Coupe du Mondesta. Kisat sai Uruquay ja moni Euroopan huippujoukkueista loisti turnauksessa poissaolollaan. Osaa otti vain 13 joukkuetta, joista suurin osa oli Amerikan mantereelta. Vuosien saatossa turnaus kuitenkin kasvoi kasvamistaan. Sen suosio lisääntyi ja Coupe du Monden voitto muodostui vähitellen jalkapallomaailmassa sellaiseksi unelmaksi, kuin se tänä päivänä on. Vuosikymmenten aikana MM-kisoissa ehdittiin kuitenkin nähdä käsittämättömiä onnen hetkiä ja syviä epätoivon alhoja, katkenneita luita, politiikkaa, nyrkkitappeluita, kiistanalaisia maaleja, vieläkin kiistanalaisempaa tuomarityötä, mahdollisia sopupelejä ja ehkä salamurhakin. Niin ja sitten oli tietysti se yksi tyyppi, se Maradona.

Kirja etenee turnaus kerrallaan. Ekberg hahmottelee jokaisen kappaleen alussa aina turnaukseen johtaneita tapahtumia, osallistuvien joukkueiden tilannetta ja heille asetettuja odotuksia. Nämä alustukset ovatkin ehdottomasti koko kirjan parasta antia. Turnauksen ottelut käydään läpi yksi kerrallaan. Tosin 2000-lukua lähestyttäessä jotkut pelit sivuutetaan jo maininnalla. Vaikka etukäteen pelkäsin, että sanalliset ottelukuvaukset saattaisivat olla tylsiä ja itseään toistavia, osaa Ekberg hämmästyttävällä tavalla tuoda joka otteluun aina erilaisia näkökulmia, eikä lukija pääse kyllästymään. Ekberg osaa kuvailla mm. voittaneiden joukkueiden tuntoja erittäin hyvin ja koska minähän liikutun vaikka aidanseipäästä, niin valehtelematta kyynelehdin melkein joka kappaleen lopussa voittojoukkueen riemun liikuttamana.

Ekberg pitää monimutkaisen paletin todella hyvin kasassa, mutta täytyy sanoa, että 1990-luvun lopulla, otteluiden lisääntyessä, alkaa lukijan olla jo vähän vaikea hahmottaa, että missä ollaan menossa. En aina ihan pysynyt perässä siinä, puhutaanko nyt alkulohkon otteluista vai pudotuspeleistä. Kappaleiden lopuksi on tietysti vielä pelikaaviot ja muuta tilastotietoa turnaukseen liittyen.

Kirja oli aivan loistava tietopaketti kaltaiselleni urheiluhullulle, joka ei kuitenkaan kovin aktiivisesti ole jalkapalloa ihan viime vuosia lukuunottamatta seurannut. Varmasti eri otteluiden yksityiskohdista saavat konkaritkin paljon irti, mutta suurin osa kirjan tiedoista luulisi olevan todelliselle jalkapallofanaatikolle jollain tavalla tuttua. Kirja on kuitenkin valtava saavutus ja sen kirjoittamiseen tarvittavaan taustatyöhön on kulunut aikaa varmasti uskomattomia määriä. Olisin toivonut kirjaan ehkä vielä enemmän tietoa turnausten taustoista ja niiden ympärillä tapahtuneesta politikoinnista, mutta muuten minulle ei ole valittamista.

4/5

Ihmismielen pimeimmät sopet

Paha paikka - Gillian Flynn

Libby Day oli seitsemänvuotias, kun hänen äitinsä ja kaksi vanhempaa siskoaan surmattiin. Vankilaan
murhista joutui Libbyn isoveli Ben ja Libby on viimeiset 25 vuotta yrittänyt aktiivisesti unohtaa sekä murhayön tapahtumat, että myös koko perheensä. Libby on sen sijaan tehnyt ketkuttelusta ja selviämisestä taiteenlajin. Libby on itse ensimmäisenä myöntämässä, että ei ole ihmisenä juuri minkään arvoinen ja haluaisi päästä elämässä mahdollisimman vähällä. Eikö maailma ole kuitenkin hänelle paljon velkaa?

Libbyn on kuitenkin uskaltauduttava katsomaan myös menneisyyteen. Lahjoitusrahat, joilla hän on menestyksellisesti elänyt jo vuosikaudet, ovat vihdoin kulumassa loppuun ja Libbyn on keksittävä itselleen muita tulonlähteitä. Kun sitten ratkaisemattomista murhista kiinnostunut Kill Club-niminen kerho on valmis maksamaan Libbylle murhiin liittyvistä tiedoista, näkee Libby helpon tilaisuuden ansaita rahaa. Libbyn on vihdoin päätettävä, haluaako hän todella selvittää murhayön tapahtumat, vaikka totuus olisi kuinka kipeä.

Paha paikka oli minulle Flynnin ensimmäinen kirja. Parhaiten hän on tunnettu Gone Girl-teoksesta (suom. Kiltti tyttö), joka oli pari vuotta sitten aikamoinen hitti kirjamaailmassa. Paha paikka on itseasiassa kirjoitettu jo ennen Gone Girliä. Flynn on käsittääkseni "erikoistunut" hieman vinksahtaneisiin juoniin ja henkilöihin, eikä Paha paikka tee tässä suhteessa poikkeusta. Kirjan henkilöt eivät ole mitään enkeleitä, josta paras esimerkki on tietenkin Libby. Hän on kuitenkin sen verran rehellinen omien puutteidensa suhteen, että Libbystä lähes tahtomattaan alkaa ainakin hieman pitää tarinan aikana.

Kirjan alkuperäinen nimi Dark Places kuvaa kirjan juonta paremmin kuin suomennos. Juonessa pohditaan fyysisten pimeiden paikkojen lisäksi myös niitä mielen sopukoita, joista kaikkein synkimmät ajatukset ja teot kumpuavat. Se pohtii myös sitä, miten pitkälle kukin on valmis menemään omien perheenjäsentensä hyväksi. Myös totuuden käsitteeseen paneudutaan useammastakin näkökulmasta. Onko totuus lopulta se, jota kaikkein suurimpaan ääneen huudellaan?

Tarinassa pääsevät ääneen Libbyn lisäksi myös hänen äitinsä Patty ja veljensä Ben, kun Libbyn selvittelyjen ohella seurataan Dayn perheen viimeiseksi osoittautuvaa vuorokautta. On mielenkiintoista lukea tapahtumista, jotka murhiin johtivat, mutta pakostakin tuli mieleen, että Libbyn tarinassa ei olisi yksineen ollut tarpeeksi sisältöä koko kirjan edestä. Kirjan loppuratkaisulta odotin enemmän. Se oli hyvin dekkarimainen, vaikka muu kirja ei sitä ollutkaan ja moni asia paketoitiin vähän turhankin siistiin pakettiin. Minulle olisi kelvannut myös epämääräisempi loppuratkaisu, eikä kaikkea olisi tarvinnut ihan niin perinpohjaisesti lukijalle selvittää. Pieni mysteeri myös kirjan lopussa olisi sopinut tarinan henkeen ihan hyvin.

Kirja oli lukukokemuksena ihan ok ja Flynnin Gone Girl alkoi sen myötä kiinnostaa. Parempiakin kirjoja olen kuitenkin lukenut.

3/5

Aaveita joka lähtöön

Ruumiittomat - Suomalaisia aavenovelleja

toim. Heikki Nevala, Anni Nupponen ja Shimo Suntila

Innostuin taannoin kustantamo Osuuskumman Steampunk!-novellikokoelmasta niin, että pakkohan sitä oli
kustantamon muihinkin kirjoihin tutustua. Lähikirjastosta onneksi löytyy kustantamon kirjoja useampia, joista sain seuraavaksi käsiini aavenovelleja sisältävän Ruumiittomat-kokoelman.

Kirjoittajissa oli monia tuttuja nimiä, mutta myös uusia tuttavuuksia ja yhteisestä aihealueesta oltiin saatu aikaan hyvin monipuolisia novelleja. Odotin novelleilta jostain syystä ehkä hieman perinteisempää lähestymistapaa aaveaiheeseen, mutta useimmat tarinoista oli kirjoitettu paremminkin hyvin modernilla otteella.

Novellikokoelman tarinat tuntuvat olevan laadultaan jonkin verran vaihtelevampia kuin Steampunk!-kokoelmassa. Mikään novelleista ei ollut silti missään nimessä huono. Suosikkeja oli vain tällä kertaa hieman helpompi löytää ja jotkut novelleista puhuttelivat minua enemmän kuin toiset.

Kari Välimäen Uudet perunat-tarinassa murhatun miehen tietoisuus alkaa luonnon kiertokulun myötä ulottaa juuriaan mitä yllättävämmille tahoille. Anne Leinosen Tyttö niityllä-novelli on taiten rakennettu ja sen loppuratkaisua joutuu jännityksellä odottamaan viimeisiin lauseisiin asti. Jussi Katajalan Odottaja muistutti minua Jim Butcherin Dresden Files-sarjasta ja tarinan yksityisetsivä Mikaelista ja hänen apuristaan Aurorasta olisi hauska kuulla myös lisää.

Kirjan kanteen on kirjastossa lätkäisty kauhu-tarra, mutta kovin pelottaviin kertomuksiin ei kokoelmassa kuitenkaan päästy. Verta ja suolenpätkiä ei siis kannata novellikokoelmalta juurikaan odottaa. Luin kokoelman kuitenkin ihan mielelläni ja sain listalleni jälleen muutaman seurattavan kirjailijan lisää.

3/5