Pahan alkulähteillä

Viides vuodenaika - Mons Kallentoft

Linköpingin poliisin etsivä Malin Fors on jo pitkään halunnut selvittää, mitä tapahtui mykkänä psykiatrisessa sairaalassa asustavalle Maria Murvallille. Hänet löydettiin harhailemassa metsästä raa'asti pahoinpideltynä, eikä ole sen päivän jälkeen sanonut kellekään sanaakaan. On kuin Maria olisi halunnut paeta tätä maailmaa kokonaan oman päänsä sisään.

Kun sitten samaisesta metsästä löydetään myös toisen nuoren naisen ruumis, päättää Malin vihdoin selvittää, mitä näille naisille on tapahtunut. Millaisen pahuuden keskelle nämä naiset ovatkaan joutuneet ja kuinka monta heitä lopulta onkaan? Jäljet johtavat Malinin kollegoineen yllättäen yhteiskunnan korkeimmille tahoille. Pystyykö Malin pysäyttämään miehen, joka vain ottaa mitä tahtoo ja saako Malin väkivallan kierteen vihdoin loppumaan?

Luin Viidettä vuodenaikaa enimmäkseen hyvin hämmentyneessä mielentilassa. Vaikka kirja onkin dekkari, ei se missään nimessä ole mitenkään helppoa luettavaa. Se käsittelee hyvin raakoja rikoksia, eikä sovellu ihan herkimmille lukijoille. Sen lisäksi Kallentoft ei ole päähenkilöidensä suhteen todellakaan mennyt siitä, mistä aita on matalin. Malin Forsista tai muistakaan hänen kollegoistaan ei ole kovin helppoa pitää. Malin on työlleen omistautunut, hieman sitoutumiskammoinen alkoholisti (sittemmin raitistunut), joka tekee asiat niin työ- kuin yksityiselämässä niin kuin itse haluaa. Kallentoftin kirjoitustyyli on myös hyvin erikoista. Kirjan tapahtumat nähdään tarinan eri henkilöhahmojen silmin ja ne suodattuvat kunkin henkilön ajatusten ja tunteiden kautta lukijalle. Teksti on kirjoitettu enimmäkseen hyvin lyhyin lausein, jotka usein koostuvat vain yhdestä tai kahdesta sanasta.

Kirjan puoliväliin mennessä en ollut aivan varma, pystynkö jatkamaan kirjaa loppuun. En erityisemmin pitänyt Malinista ja pelkäsin, että kirjan juoni olisi kuitenkin liian yksinkertainen ja rikosten uhrien kohtaloiden puiminen menisi enemmän väkivallalla mässäilyn puolelle. Useamman päivän tauon jälkeen kirjan ääreen palattuani, alkoi Kallentoftin tarina kuitenkin näyttää parhaita puoliaan ja aukesi minulle paljon paremmin.

Kirjalla on painavaa sanottavaa miesten ylivallasta maailmassa. Kirja tuntuu jopa hyvin feministiseltä, vaikka kirjoittajana on ruotsalainen keski-ikäinen mies. Tarina on aika pitkä, lähes viisisataasivuinen, mutta lyhyiden lauseiden ansioista sen lukeminen on kohtuullisen sujuvaa. Pieneltä toistolta ei kuitenkaan ole vältytty ja minua jotenkin häiritsi se, että kirjan monet henkilöhahmot käyttävät koko kirjan läpi tasan samoja kielikuvia, vaikka eivät olisi keskenänsä edes keskustelleet.

Varmasti luen Malin Fors-sarjaa vielä lisää. Tämä ei ollut ihan tavallinen dekkari.

4/5