Perheestä ja alastomana juoksemisesta - Jarmo Ihalainen
Siskokset Roosa ja Sofia kuuluvat menestyneeseen Wikstenin sukuun. Perheellä on aina ollut tapana kerääntyä merenrantahuvilalleen elokuussa kesäjuhliin, joissa hyvästellään mennyt kesä ja valmistaudutaan tulevaan, harmaaseen syksyyn. Perinteestä on pidetty kiinni vuosikaudet, vaikka perheenjäsenet ovat kokeneet vastoinkäymisiä ja eroja. Sofian ja Roosan kesiin on aina kuulunut myös läheisesti naapurin taitelijapariskunta, kaksi naista, jotka ovat olleet siskoksille kuin varamummoja. Naapuriin on aina voinut paeta huvilan väliin ahdistavaakin tunnelmaa.
Tulee kuitenkin aika, kun huvilan salaisuuksien täytyy vihdoin paljastua. Pystyykö perhe kohtaamaan menneisyydessä tehdyt virheet vai hajoaako se lopullisesti?
Perheestä ja alastomana juoksemisesta on jälleen yksi PEKKin kautta saatu esikoiskirja. PEKK on siitä loistava, että sen kautta pääsee tutustumaan kirjoihin, joita ei muuten kirjakauppojen tarjonnasta välttämättä edes huomaisi. PEKK on myös hyvä tapa tukea suomalaisia esikoiskirjailijoita. Tie edes kohtalaisesti myyväksi kirjailijaksi Suomessa kun on kivinen.
Ihalaisen kirja tuntui sopivan hyvin alkutalven synkkyyteen. Tunnelma oli kesäisen seesteinen ja loppukesän sateen tuoksun saattoi lähes haistaa. Perheen kesäidylli ei toki ole aivan täydellinen kaikkine ongelmine ja hankaluuksineen, mutta voiko nyt mikään idylli ihan täydellinen olla koskaan? Kirja on kirjoitettu hyvin, kovin paljoa esikoiskirjailijalle tyypillisiä sudenkuoppia tai manöövereitä kirjasta ei löydy.
Kertojia kirjassa on useampia. Tarinaa kertovat vuoronperään sekä Sofia että Roosa, mutta myös naapurin taiteilijanaiset ja siskosten isoisä Wilhelm. Ajassa liikutaan sujuvasti 30-luvun, 80-luvun ja nykyhetken välillä. Tästä huolimatta kertomus pysyy hyvin kasassa, eikä lukija koe olevansa hukassa missään vaiheessa.
Teemat ovat yhtä monipuolisia kuin kertojatkin. Ihalainen pohtii kirjassaan etenkin niitä tekijöitä, jotka pitävät parisuhteen ja ylipäätään ihmiset kasassa. Miten vastoinkäymisiin tulisi suhtautua ja miksi eri ihmiset reagoivat niihin niin erilailla? Mikä ylipäätään tekee ihmisistä perheen? Onko merkitsevä asia lopulta verisiteet vai jokin täysin muu tekijä? Eräs kirjan henkilöistä kommentoikin tätä aihetta hyvin, kun sanoo, että haluaa olla toisten kanssa toki perhettä, mutta ei niin välittäisi olla sukua. Tämä on mielestäni hyvä ja kompakti lausahdus, joka kuitenkin sulkee sisäänsä kaikki ne ongelmat, joita varsinkin toisilleen sukua oleminen voi joskus teettää.
Kirjan lopusta en niin välittänyt. Ongelma on paremminkin siinä, etten oikein ymmärtänyt sitä. En ymmärtänyt, miksi tietyt kirjan henkilöt reagoivat niin kuin reagoivat. Kirja ei mielestäni antanut tarpeeksi rakennuspalikoita, jotta loppu olisi luontevasti muotoutunut sellaiseksi kuin se nyt on.
Enimmäkseen kuitenkin pidin kirjasta ja sen henkilöistä. Olen PEKKille kiitollinen, että pääsin lukemaan kirjan, joka minulta olisi muuten jäänyt täysin huomaamatta.
3/5
