Näytetään tekstit, joissa on tunniste nuoruus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste nuoruus. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Hyytävän jännittävä Kuokkamummo

Kuokkamummo - Marko Hautala

Niin kauan kuin kukaan muistaa, on Suvikylän nuorison keskuudessa kulkenut legenda Kuokkamummosta. Kuokkamummo vaanii lapsia ja tappaa heitä iskemällä kuokalla selkään, jos ei osaa käyttäytyä. Kuokkamummosta ei puhuta, ei ainakaan aikuisille.

Samuel Aution isä on kuollut ja sen seurauksena Samuelin mieleen vyöryvät muistot nuoruusvuosilta ihanan Julian kanssa. Maisa puolestaan tekee väitöskirjaa ja haluaa päästä Kuokkamummon tarinasta viimein perille. Miksi legenda elää Suvikylässä edelleen niin vahvana vuodesta toiseen, vaikka ikäpolvet vaihtuvat? Jos kaikki on vain tarinaa, miten selittyvät Suvikylässä tapahtuneet, edelleen ratkaisemattomat katoamiset?

Kuokkamummoa on paljon kehuttu blogeissa nyt syksyn aikana. Jo kirjan nimi herättää lukijassa kiinnostuksen, jota suorastaan karmiva kansikuva vielä syventää. Suomessa ei liikaa kirjoiteta kauhua, joten halusin ehdottomasti lukea tämän Hautalan kirjan.

Kun tartun kauhua sisältävään kirjaan, niin odotan selkäpiitä värisyttäviä hetkiä. Jos iltaisin täytyy muutaman kerran käydä tarkistamassa se vaatemytty, kun ei tiedä mikä siellä nurkassa majailee, niin oikein hyvä. Hyvästä kauhusta tulee tunne, että olan yli on kurkistettava kerran jos toisenkin.

Tässä suhteessa ne muutamat suomalaiset kauhukirjat ovat jääneet hieman vajaiksi. Lukemani tarinat ovat olleet jännittäviä, mutta ne eivät ole saaneet minua kuuntelemaan tarkemmin asuntoni rapinoita. Kuokkamummoa lukiessa koin kuitenkin kaipaamiani hyytäviä hetkiä, varsinkin tarinan alussa.

Loppua kohden tarina alkaa kuitenkin käymään ehkä liiankin tutuksi ja sen jännite jonkin verran laimenee. Sinänsä tapahtumat käyvät kyllä hurjemmiksi, mutta ehkä se selittämättömyys vähenee, kun tarinan käänteet voi jo jollain tavalla ihan järjelläkin ymmärtää.

Jännitystä vähensi myös se, että kirjan henkilöistä on hyvin vaikea pitää. Kaikilla on omat luurangot kaapissa ja tarinan henkilöiden maailma tuntuu hyvin pitkälti pyörivän vain oman navan ympärillä. Jos siis Kuokkamummo kokee tarpeelliseksi tämän porukan harventamisen, niin mikäs siinä.

Loppuratkaisussa oli mukavia, genren ylittäviä elementtejä ja loppu miellytti ainakin minua. Hautalan kirjoja voisi ehdottomasti lukea enemmänkin!

3/5

lauantai 3. tammikuuta 2015

Vuoden 2014 paras kirja

Kuva: Minerva
Teräs - Silvia Avallone

Edelleenkin ennenkuin päästään minkäänlaisiin koostepostauksiin, niin minun lienee kuitenkin syytä kirjoittaa kirjasta, jonka juuri nimesin omiin muistiinpanoihini vuoden parhaaksi.

Piombinon rannikkokaupunkia hallitsee kaksi asiaa, raakaa arkitodellisuutta edustava terästehdas ja unelmien kohteena horisontissa siintävä Elban lomasaari. Terästehdas on alueen suurin työllistäjä, eikä kaupungin miehillä tunnu olevan juuri muuta elämää kuin työssäkäynti, rötöstely, huumeet ja naisten vokottelu. Elban toisenlaiseen todellisuuteen ei olisi kuin lyhyt bussi- ja lauttamatka, mutta monet Piombinon asukkaista eivät silti koskaan näe maailmaa kotikaupunkinsa ulkopuolella.

Piombinolaiset Anna ja Francesca ovat olleet sydänystäviä niin kauan kuin kumpikin muistaa. He eivät voi kuvitellakaan, että mikään tai kukaan tulisi heidän väliinsä. Tytöt ovat kolmentoista ja varsinkin omasta mielestään aikuisuuden kynnyksellä. Pojat kiinnittävät kauniisiin ystävyksiin yhä enemmän huomiota ja aikuistumisella alkaa olla suorastaan kiire.

Ystävyys ei ole kuitenkaan molempien vakuutteluista huolimatta järkkymätön ja tytöt ajautuvat toisistaan erilleen. Voiko takaisin toistensa luokse kuitenkin vielä löytää vai onko olemassa kohta, josta ei ole enää paluuta?

Teräs oli yksi vuoden vaikuttavimmista lukukokemuksista. Olen näköjään antanut sille lukuvaiheessa vain neljä pistettä viidestä, mutta tämä on se kirja, jonka tarina on jäänyt mieleen elämään kaikkein vahvimmin. Lukija seuraa Annan ja Francescan elämää vierestä lähes pelonsekaisin tunnelmin. Piombinon arkitodellisuutta hallitsee epätoivo, jossa merkitystä on vain pinnallisilla asioilla kuten rahalla ja ulkonäöllä. Kauniit, kohta 14-vuotiaat tytöt ovat valtansa huipulla ja pystyvät pyörittämään kaupungin nuorisoporukkaa mielensä mukaan. Heidän huomiotaan haluavat niin oman ikäiset tytöt kuin jo aikuiset miehetkin. Maailma on tytöille auki, mutta lukijasta seuraavien bileiden kuningattareksi pääseminen vaikuttaa tavoitteena niin kovin vähäpätöiseltä. Tytöt luopuvat viattomuudestaan kovin halvalla.

Takakannen teksti kuvaa Avallonen kirjoitustyyliä sensuelliksi ja sitä se todella on. Kirjan henkilöt tuntuvat olevan muutenkin kovin alkukantaisia, täysin viettiensä vietävissä. Terästehdas ja kaupungin korttelit ovat kuin oma sykkivä organisminsa, jota Avallone kuvaa niin mestarillisesti, että terästehtaan kuumuuden voi melkein tuntea. Pinnallisen ilon alta löytyy kuitenkin kaikilta kaupungin asukkailta, niin Annalta kuin Francescaltakin, omat kipeät salaisuutensa.

Kaupungin elämään pääsee välillä liiankin lähelle. Annan ja Francescan elämää ystävineen jännittää, samalla toivoen parasta, mutta peläten pahinta. Avallonen kirjoja voisi lukea enemmän ja Teräksen hyvinkin vielä uudestaan. Suosittelen kirjaa oikein lämpimästi, jos ette ole tätä vielä ehtineet lukea.

4/5 (sittemmin 5/5)

lauantai 14. syyskuuta 2013

Nuoruus on parasta aikaa?

Keltaiset tyypit - Eeva Rohas

Rohaksen esikoisteoksen takakansiteksti ei lupaile mitään mieltäylentävää lukukokemusta. Sen mukaan novellikokoelman henkilöt ovat kaikki polvillaan, joko vapaaehtoisesti tai pakotettuna. Mustelmia tulee helposti, niin fyysisiä kuin henkisiäkin.

Novellikokoelma koostuu kahdeksasta tarinasta, joiden päähenkilöillä ei todellakaan mene päällisin puolin kovin hyvin. Virheitä tehdään sekä hyvästä tahdosta, että puoliksi tahallaan, muita ihmisiä ei aina nähdä ihmisinä ja elämä potkii päähän ihan muuten vaan. Monelle tarinan henkilölle elämässä eteneminen tuntuu olevan kuin suossa rämpimistä. Eteenpäin pitäisi päästä, mutta aina jokin imee pinnan alle.

Novellien päähenkilöt ovat pääsääntöisesti aika nuoria. Monen henkilön ikä vaikuttaa keikkuvan siinä parinkympin molemmin puolin. Nuoruus ja kokemattomuus lisää virheiden ja väärien arvioiden määrää, mutta sattuu niitä vahinkoja hieman iäkkäämmillekin. Tarinat ovat mieleenpainuvia ja käsittelevät aika pitkälle aikuistumisen tuskaa, toisiin luottamista ja sitä, kuinka paljon toisia ihmisiä tarvitaan, jotta elämässä pääsisi eteenpäin niin hyvässä kuin pahassakin.

Parhaiten mieleen on jäänyt kirjan nimikkonovelli, jossa nuori Pekka tapaa ryhmäterapiaistunnossa kauniin ja salaperäisen Maaretin, johon ihastuu. Maaret taitaa nähdä täysikäisessä Pekassa valitettavasti lähinnä kaljanostajan, mutta Pekka pitää silti yllä toivoa siitä, että Maaret ihastuisi häneen samalla tavalla. Kun Pekka sitten tapaa Maaretin poikaystävän ja lähtee heidän kanssaan ryyppyreissulle, on Pekan tehtävä vaikea valinta itsensä ja ihastuksensa välillä.

Kirja oli jälleen oikein hyvin kirjoitettu ja herätti ajatuksia. Vaikka novellien tunnemaailma olikin pääosin aika synkkä, löytyi sitä toivoakin monesta tarinasta, jopa aika yllättäviltä tahoilta. En siis sanoisi, että tämä kirja olisi minua mitenkään masennuksen partaalle vetänyt. Suurin syy tähän lienee se, että en kokenut kirjan päähenkilöiden ongelmia oikein omakseni. Pahimmat nuoruusiän toilailut kun ovat jo takanapäin, jos niitä nyt kovin paljon ikinä olikaan. Tämä ei siis ihan henkilökohtaisella tasolla päässyt koskettamaan juuri siitä syystä. Voisin ajatella, että joku itseäni nuorempi henkilö saisi tästä kirjasta paljon enemmän irti.

3/5

Lue tämä, jos
  • haluat lukea novelleja, joissa nuoruuden angsti jyllää toden teolla
  • olet itse vielä nuori
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...