Näytetään tekstit, joissa on tunniste scifi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste scifi. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Lemen tarjoilee vetävää Suomi-scifiä

Lemen - Jaakko Markus Seppälä

Julkaistu: Like 2015
Sivumäärä: 313 s.
Kansi: Tommi Tukiainen

Arvostelukappale

Nina toimii palkkionmetsästäjänä tulevaisuuden Soheba Cityssä. Kaupunki on suuryritysten leikkikenttää ja teknologia on edistynyt suurin harppauksin. Elämässä ei juuri pärjää, ellei omista vartaloon asennettuja implantteja ja niskajakkia, jolla voi kytkeä aivonsa suoraan verkkoon. Elämä on työtä suuryritysten palveluksessa, ellet sitten satu kuulumaan kaupungin alamaailmaan, jolloin palvelet erinäisiä jengejä.

Nina saa poliisilta toimeksiannon, jonka päällepäin yksinkertaiset puitteet johtavat hänet kuitenkin yllättäviin vaikeuksiin. Nuori tyttö, Melinda Lee on kadonnut ja Ninan täytyy löytää hänet. Hakkerikaverinsa avulla Nina jäljittää Melindan erään suuryrityksen tehtaalle, jonne Melinda on murtautunut. Asiat eivät suju varsinaisesti suunnitelmien mukaan ja pian Nina saa pelätä myös oman henkensä puolesta.

Lemen on Seppälän esikoisromaani, mutta onnistui välttämään esikoisromaaneille tyypilliset sudenkuopat kohtuullisen hyvin. Maailma oli loistavasti rakennettu ja vaikka pieni virtaviivaistaminen ja ideoiden karsiminen olisi ehkä ollut paikallaan, oli kirjaa silti ilo lukea. Huomioni kiinnitti etenkin se kekseliäs tapa, jolla jo nyt olemassa olevia keksintöjä, kuten 3D-printtereitä, tekoälyjä ja esimerkiksi älypaperia oli kehitelty kirjassa eteenpäin.

Tarinasta huomasi, että kirjailija on ohjelmistokoodaaja. Teksti ajautui paikoitellen varsin tekniseksi ja suoraan sanottuna aina välillä oli lyhyitä hetkiä, kun en ymmärtänyt lukemastani yhtään mitään. Tämä ei kuitenkaan lukukokemusta haitannut vaan painotti vain Lemenin maailman teknologiakeskeisyyttä.

Kirjassa oli myös muutama teknologinen idea, jotka olivat mielestäni niin mielenkiintoisia, että niiden ympärille olisi voinut luoda jopa ihan omat tarinansa. Yksi näistä oli kirjan keskivaiheilla pelattu peli, jonka kautta Nina sai käyttöönsä erään erittäin tärkeän resurssin, mutta joka aiheutti minussa myös ristiriitaisia tunteita nimenomaan juonenkuljetuksen vuoksi. Toisaalta pelin etenemisen seuraaminen ja ne aavistukset, jotka lukijalle tulivat sen todellisesti merkityksestä, olivat erittäin jännittävää seurattavaa. Toisaalta taas pelin pelaaminen oli tietynlainen syrjähyppy pääjuonesta, eikä sen seurauksia lopulta juuri jääty pohtimaan muutamaa Ninan kokemaa morkkiksen hetkeä enempää. Olisin todella halunnut kuulla, miten "pelinappuloille" lopulta kävi. Kirjassa on myös muutama muu vastaava teknologinen idea, joista olisi voinut kehitellä vaikka mitä. Koska hyviä ideioita oli niin paljon, tarina keikkui vaarallisesti sen rajan äärellä, että oliko nyt yhteen juttuun ahdettu jo vähän liikaa (mielestäni juuri ja juuri ei).

Itse maailma on tosiaan aivan loistavasti rakennettu. Sinänsä vastaavanlaisia dystopialla ryyditettyjä miljöitä löytyy varmasti muistakin kirjoista, mutta Seppälä osasi kuvata Soheba Cityn niin hyvin, että sen likaiset, sateiset kadut pääsivät lukijan iholle. Soheba Citystä välittyvä kuva oli hyvin bladerunnermainen. Yhteiskuntarakenne oli hyvin uskottavan tuntuinen ja kaupungissa vallitsevia vallan rakenteita olisi halunnut päästä tutkailemaan jopa lisää.

Loppu jäi mielestäni oikein mukavasti auki. Varsinainen pääjuoni saatiin kyllä nätisti pakettiin, mutta sen verran irtonaisia langanpäitä vielä jäi, että tarinalle voisi helposti kuvitella jatko-osia. Ainakin minua kiinnostaisi tietää, mihin Ninan ja kumppanien matka jatkuu tästä.

Lemen oli siis oikein mukava lukukokemus ja jälleen kerran pääsin hämmästelemään sitä, miten hyvää spefiä Suomessa kirjoitetaan. Voin suositella tätä kirjaa lämpimästi kaikille spefifaneille!

4/5

torstai 5. maaliskuuta 2015

Lisää novelleja steampunkinnälkäiselle

Steampunk! Koneita ja korsetteja

toim. J. S. Meresmaa ja Markus Harju

Julkaistu: Osuuskumma 2012
Sivumäärä: 314 s.

Kirjastosta

Steampunk! Koneita ja korsetteja on Osuuskumman ensimmäinen steampunkiin eli höyrypunkiin keskittynyt novellikokoelma. Sarjan toisen osan luin viime vuonna ja omat fiilikseni siitä löytyvät täältä.

Pidin Steampunk! Höyryä ja helvetinkoneita-kirjan luettuani höyrykoneita vilisevistä novelleista niin paljon, että tämä ensimmäinenkin novellikokoelma pääsi automaattisesti lukulistalleni. Onneksi novelliantologia ilahdutti jälleen tasaisella laadullaan ja huimalla maailmanrakentelullaan. Kokonaisuus novellikokoelmassa oli tasapainoinen, huteja ei ollut ja voin sanoa pitäneeni lähes kaikista kokoelman teksteistä. Kirjoittajissa vilahteli jälleen paljon tuttuja nimiä ja tämän kaartin tekstejä lukisi mielellään lisääkin.

Magdalena Hain Vaskimorsiamessa insinööri menee sekaisin kihlattunsa kuolemasta. Kihlattu on saatava takaisin hinnalla millä hyvänsä, mutta lopputulos saattaa olla hyvinkin ennalta arvaamaton. Tarina oli paikoitellen suorastaan hyytävä. Loppuratkaisun koittaessa jäin pohtimaan, että (lähes) kaikki taisivat lopulta saada ansionsa mukaan.

Saara Henrikssonin Arkistonhoitajan salaisuudessa yritetään selvittää tähtien avulla menneisyyttä, vaihtelevalla menestyksellä. Tarina oli jälleen jännittävä, mutta minulle jäi sellainen tunne, että en ehkä ymmärtänyt sitä aivan kokonaan.

Hevostuhatjalkaisen (Heikki Nevala) maailmassa Pohjanmaalle on saapunut uudenaikainen niittokone. Häjyt ovat kehitystä vastaan ja puukkoja jo vedellään tupesta. Tämä novelli on jäänyt kokoelmasta mieleen yhtenä parhaimmista. Tarina oli hauska ja kekseliäs.

J. S. Meresmaan Augustinessa nuori tyttö yrittää löytää omaa suuntaansa, vaikka elämä tuntuu jatkuvan samalla rutiinilla päivästä toiseen ilmalaivakorjaamon konttorissa. Novelli pohtii mm. naisten asemaa miesten maailmassa.

Markus Harjun Prahan teurastaja liikkuu murhamysteerin ja kauhukertomuksen rajamailla. Novellissa Prahan kaduilla liikkuva sarjamurhaaja luo kaupunkiin pelon ilmapiiriä.

Kruunun vihollinen (Shimo Suntila) sisältää huiman ilmataistelukohtauksen. Ammukset viuhuvat ja rohkeita päätöksiä tarvitaan, jos vastustajalta haluaa päästä karkuun. Novellin maailma on taidokkaasti rakennettu ja sinne sijoittuvia tarinoita olisi hauska lukea lisää.

Kapina tunturilla-novellin (Jani Kangas) päähenkilöt seikkailivat myös Steampunk! Höyryä ja helvetinkoneita-kirjassa. Jalostamo palaa tunturilla ja kaksi ihmistä taistelee hengestään kapinallisia vastaan. Tarina oli jännittävä, eikä sen lopputulos ollut mitenkään itsestäänselvä. Miljöö vaikutti kylmältä ja hyytävältä, osin myös asenteiltaan.

Christine Thorelin Viuhka käy kartanossa-novellissa nuoria tyttöjä ollaan naittamassa vanhalle kenraalille. Kenraalilla on kuitenkin luurankoja kaapissaan, mutta neuvokkaat tytöt eivät epäröi hetkeäkään niiden paljastamista. Novellista jäi jotenkin likainen olo. Otsikon kartano oli nimittäin noen peitossa, eikä kenraalin persoonallisuudessakaan ollut kehumista.

Anni Nupposen Joka ratasta pyörittää-novellin maailmassa ihmisten elämää on saatu pidennettyä rataksella. Kaikkien ratas ei kuitenkaan toimi oikein. Tarinassa pohditaan yllättävän syvällisesti identiteetin ja kuolemattomuuden merkitystä.

Novellikokoelma oli nopeaa ja viihdyttävää luettavaa. Osuuskumman antologioita lukee lisää ihan mielellään.

4/5

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Synkkääkin synkempää dystopiaa

Nokkosvallankumous - Siiri Enoranta

Julkaistu: WSOY 2013
Sivumäärä: 445 s.
Kansi: Sami Saramäki

Kirjastosta (ostettu sittemmin myös itselle)

Vayu on aina ollut vakuuttunut siitä, että hän ei ole mitään. Vayun äiti on kuitenkin aina ajetellut toisin ja tietää, että Vayulla on edessään merkittävä tulevaisuus. Vayu on nimittäin Granita, kiviveristen suvun perillinen.

Vayun maailma on luhistumassa. Luonnonvarat on kulutettu loppuun, sodat ovat muuttaneet kaupungit autioiksi betonikasoiksi ja taivasta peittää saastepilvi. Maa on kuolemassa, eikä ihmiskunta enää osaa ratkaista lukuisia ongelmiaan.

Lohduttomassa tilanteessa jotkut edelleen taistelevat epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Dharan johtaa Nokkosia, nuorten ja lasten muodostamaa jengiä, joka valmistelee nousua vastarintaan. Vayun ja Dharan kohtaavat toisensa paratiisissa, jossa ruoho on yhä vihreää ja aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Heidän kohtalonsa ovat kietoutuneet yhteen, mutta kuinka paljon uhrauksia yhdessä oleminen lopulta vaatii?

Kun laskin tämän kirjan käsistäni viimeistä kertaa, oli ainoa ajatukseni että wau! Enoranta oli juuri vienyt minut matkalle, jossa sekä kirjan päähenkilöt että lukijan tunteet ajetaan sellaisen mankelin läpi, ettei paremmasta väliä. Nokkosvallankumous oli aivan uskomattoman hieno tarina ja se jäi elämään mieleeni pitkäksi aikaa sen jälkeen kun kirjan jouluna luin.

Nokkosvallankumouksen maailma oli hienosti rakennettu. Se on ehdottomasti yksi synkimmistä dystopioista, joita olen koskaan lukenut. Pieniä toivonpilkahduksia toki horisontissa siintää, mutta enimmäkseen Vayun maailmassa eloonjääminen on jatkuvaa, jopa epätoivoista taistelua. Tarina on mielikuvituksellinen ja kahden pojan rakkaustarina on samalla sekä kaunis, että sydäntäsärkevä. Henkilöihin kiintyi tosissaan enkä taaskaan voinut estää silmien kyyneltymistä kun loppuun päästiin. Jos en olisi viettänyt joulua perheen parissa, olisin taas varmaan ihan avoimesti vollottanut tämän kirjan loppuratkaisulle.

Sen verran vakuutuin Enorannan tarinankerrontataidosta, että haalin alesta hänen koko tuotantonsa käsiini. Myös Nokkosvallankumouksen pariin palaan varmasti vielä toiste. Suosittelen tätä kirjaa oikein lämpimästi kaikille dystopioista kiinnostuneille!

5/5

tiistai 10. helmikuuta 2015

Hämmentäviä hetkiä Kefahuchin Vuon laitamilla

Valo - M. John Harrison

Julkaistu: Like 2007
Alkuperäinen nimi: Light, 2002
Suomentanut: Hannu Tervaharju
Sivumäärä 358 s.

Kirjastosta

Kefahuchin Vuo valaisee koko Hiekkarannan taivaan. Vuo on kiehtonut eri sivilisaatioiden avaruusseikkailijoita maailmankaikkeuden syntyajoista lähtien. Kukaan ei oikein tiedä mikä tai mitä Vuo on, mutta kaikki haluaisivat päästä sen salaisuudesta selville. Vuo on omituinen paikka, jossa edes fysiikan lait eivät päde, vaan täydellinen kaaos vallitsee.

Kefahuchin Vuo liittää lopulta yhteen kolmen ihmisen kohtalot. Michael Kearney on 1990-luvun viimeisenä vuosina työkseen fraktaaleja tutkiva fyysikko ja vapaa-ajallaan sarjamurhaaja. Häntä ajaa takaa salaperäinen Varjo, jonka Kearney haluaa pitää loitolla sananmukaisesti hinnalla millä hyvänsä. Ed on kaukaisessa tulevaisuudessa virtuaalimaailmoista riippuvainen hylkiö, mutta joskus hän on ollut koko Hiekkarannan huimapäisin seikkailija. Seria Mau katuu uravalintaansa K-aluksen kapteenina. Voiko peruuttamattoman päätöksen kuitenkin peruuttaa?

Tarina pyörii kolmen päähenkilönsä ympärillä, mutta mukaan soppaan on heitetty myös intergalaktinen sirkus, geenimanipuloituja rikshatyttöjä, palkkasotilaita, kymmenen eri ulottuvuutta ja fraktaaleiksi sulavaa todellisuutta.

Löysin Harrisonin Kefahuchin Vuo-sarjan kolmannen osan kirjastosta ja se vaikutti mielenkiintoiselta. Koska olen kuitenkin perusteellinen ihminen, päätin aloittaa lukemisen sarjan alusta. Alkuasetelma vaikutti erittäin lupaavalta: Tähtivaeltaja-palkinnon voitto ja kehuja Hesarista etukannessa. Epäilin kuitenkin vahvasti, että edessä olisi lukukokemus, joka ei välttämätä kuuluisi niiden kaikkein helpompien joukkoon.

En ollut kovinkaan väärässä. Kolmasosan kirjasta luettuani löysin itseni pohtimasta, että en oikeasti ymmärrä yhtään, mitä tässä kirjassa tapahtuu. Päähenkilöiden tavoitteet ja motivaatiot olivat täysin hämärän peitossa, enkä oikein käsittänyt, miten heidän tarinansa edes liittyivät toisiinsa. Onneksi tuon kohdan jälkeen juonenkuljetus kuitenkin nopeutuu ja kirja imaisi jotenkin käsittämättömällä tavalla mukaansa. Kolmen päähenkilön elämänkohtalot kietoutuvat salakavalasti yhteen ajan ja paikan etäisyydestä riippumatta. Päähenkilöistä paljastuu yhä uusia ulottuvuuksia mitä pidemmälle kirja etenee.

Valo oli hyvin hämmentävä lukukokemus. Se vie lukijansa matkalle, jossa ei auta kuin roikkua mukana tai jää paitsi jostain tärkeästä. En voi sanoa, että olin lopussakaan vielä ihan varma mistä kirja kertoi. Sen verran Valon tarina kuitenkin kiehtoi, että sarjan seuraava osa kummasti houkuttelee.

3/5

torstai 11. joulukuuta 2014

Vaihtoehtoista historiaa parhaimmillaan

Perhonen ja jaguaari - Aliette de Bodard

Vietnamilaistautainen Aliette de Bodard on luonut kiehtovan maailman, jossa kiinalaiset ovat ehtineet Amerikan mantereelle ennen eurooppalaisia, atsteekkien kulttuuri on saanut rauhassa kukoistaa ja Yhdysvallat on vain pieni, köyhä, muukalaisvihainen valtio Pohjois-Amerikan itäosissa. Kiinalaisten löytöretkeilijöiden jälkeläiset ovat perustaneet mahtavan Xuyan valtion ja tähtienvälinen matkustus on tullut mahdolliseksi xuyalaisten keksintöjen myötä.

Tähän maailmankaikkeuteen de Bodard sijoittaa Perhosen ja jaguaarin novellit. Kirja jakautuu kahteen osaan, jossa ensimmäisissä tarinoissa tutustutaan Xuyan ja Suur-Mexican valtioihin ja elämänmenoon eri näkökulmista. Ensimmäisen osan novelleista moni ottaa jännityskertomuksen muodon. Rikoksia ratkotaan ja samalla päästään kurkistamaan niin ylhäisön kuin tavallisen kansankin elämään de Bodardin muodostamassa maailmassa. Novellien päähenkilöt ovat enimmäkseen naisia, jotka ovat muutosten äärellä, etsimässä itseään. Xuya tiukkoine luokkarajoineen ja Suur-Mexica verisine atsteekkikulttuureineen ovat äärettömän mielenkiintoisia ja loistavasti rakennettuja tapahtumamiljöitä.

Toisessa osassa liikutaan avaruudessa. Avaruusasemien maailma ei sitten enää onnistukaan kiehtomaan yhtä voimakkaasti kuin elämä maapallon pinnalla. Ajattelevien ja tuntevien avaruusalusten maailma jää etäiseksi, eikä kirjan loppupään tarinoista pääse samalla tavalla viehättymään.

Kirja on upea kokoelma novelleja, joita ei suomeksi ole aiemmin julkaistu. Suomennokset ovat sujuvia ja yhdenmukaisia, vaikka suomentajia on ollut kirjaa tekemässä kaksi. Novellikokoelma on todellinen helmi kenelle tahansa scififanille. Xuyasta olisin halunnut lukea vielä lisää. Onneksi minulla on de Bodardin atsteekkien maailmaan sijoittuva kirjatrilogia Obsidian and Blood hyllyssä odottamassa.

4/5

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Jos maailmoja olisikin monta

Siirtymä - Iain Banks

Maailma on jakautunut lukemattomiin rinnakkaistodellisuuksiin, joita pyrkii hallinnoimaan salaperäinen Liittouma. Liittouman agentit kulkevat maailmojen välillä toimeksiantoja suorittaen, yrittäen näennäisesti parantaa niitä ja ohjata kohti parempaa tulevaisuutta. Kaikki eivät kuitenkaan ole vakuuttuneita siitä, että Liittouma haluaa aina ja kaikkialla vain hyvää. Järjestöstä eronnut rouva Mulverhill nimittäin epäilee, että tavoitteet ovatkin paljon juonikkaammat ja tähtäävät ensisijaisesti liittouman johtajan madame d'Ortolanin vallan kasvattamiseen.

Maailmojen sisällä alkaa vaarallinen ajojahti, jonka tavoitteena on sulkea kaikkien toisinajattelijoiden suut. Ehtiikö rouva Mulverhill kannattajineen horjuttaa madame d'Ortolanin asemaa ennen kuin on liian myöhäistä? Kenellä lopulta on toimilleen suurempi oikeutus?

En ole aiemmin Banksin kirjoja lukenut, vaikka Kulttuuri-sarjan ensimmäiset opukset tuolla hyllyllä keikkuvatkin. Oli siis mielenkiintoista vihdoin tutustua tämän viime vuonna kuolleen kirjailijan tuotantoon ja täytyy sanoa, että Siirtymä oli hyvin pitkälle juuri sellainen kirja, jota voi pitkän uran tehneeltä scifiäkin kirjoittaneelta kirjailijalta odottaa. Siirtymästä ei ole helppoa kirjoittaa arvostelua, koska sen tarina tuntui liikkuvan niin monella eri tasolla. Ylläoleva juonitiivistelmäkin on hyvin yksinkertaistettu versio siitä, mistä Siirtymä oikeasti kertoo.

Tarinaa kerrotaan monella suulla. Osa kertojista on täysin tietämätön siitä suuremmasta pelistä, joka heidän ympärillään pyörii. Osa selkeästi pimittää lukijalta tietoja ja ilmoittautuu epäluotettavaksi kertojaksi. Osa kertoo omasta historiastaan tai kirjan pääjuoneen täysin liittymättömistä tapahtumista. Jotenkin kuitenkin kertomus pysyy hyvin kasassa ja tarina etenee, vaikkei kovin nopeaa kyytiä.

Kirjan luettuani minulle jäi outo tunne siitä, että luin juuri kirjan, jossa ei oikeastaan tapahtunut kovin paljoa mitään, mutta joka piti mielenkiintoni silti oikein hyvin yllä yli 500 sivua. Varsinainen pääjuoni olisikin hyvin lyhyesti kerrottu, kirjan paneutuessa enimmäkseen tapahtumien taustoittamiseen. Pitkät filosofiset pohdinnat pidetään onneksi juuri ja juuri kurissa. Lukija pääsee silti kertomuksen myötä miettimään hyvän ja pahan tarkoitusta, identiteettiä ja yleensäkin ihmisten oikeutusta muuttaa asioita vain sen mukaan, mikä itsestä tuntuu parhaalta.

Loppuratkaisu jätti minut hieman hämmentyneeksi. Siis ihan oikeasti tästäkö oli tosiaan kysymys?? Jos loppuratkaisulla olisi koko tarinan kannalta ollut enemmän merkitystä, olisi se varmasti tuntunut pettymykseltä. Siirtymä on kuitenkin kirja, joka kannattaa lukea enemmän sen tunnelman kuin varsinaisen juonen vuoksi.

Suosittelisin kirjaa kaikille, jotka haluavat lukea ajatuksia herättävää kirjallisuutta, eivätkä pistä pahakseen pientä scifielementtiä siinä sivussa.

4/5
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...