 |
| Kuva: Minerva |
Julkaistu: Minerva 2014
Alkuperäinen nimi: Au revoir là-haut, 2013
Suomentanut: Sirkka Aulanko
Sivumäärä 546 s.
Kirjastosta
Eletään ensimmäisen maailmansodan viimeisiä päiviä. Huhut aselevosta kiertävät juoksuhautoja, mutta mikään ei tunnu olevan varmaa. Albert Maillard ja Édouard Péricourt ovat olleet onnekkaita. He ovat edelleen hengissä, kun niin moni heidän ikätovereistaan on menehtynyt.
Päällystö haluaa kuitenkin vielä viimeisen voiton. Kukkula 113 olisi vallattava. Asialla ei ole tässä vaiheessa enää kuin symbolista arvoa, mutta luutnantti Henri d'Aulney-Pradelle näkee tilaisuutensa urotekoihin ja ylennykseen vihdoin tulleen. Hän motivoi sotaan kyllästyneet miehensä ampumalla salaa tiedusteluretkelle lähetetyt omat sotilaat, vyöryttää syyn tästä saksalaisten niskaan ja hyökkäys on valmis. Harmi vaan, että Albert käytännössä kompastuu totuuteen ja melkein menettää sen seurauksena myös oman henkensä. Apuun rientänyt Édouard joutuu lopulta maksamaan sattumuksesta kaikkein kalliimman hinnan, loukkaantumalla hirvittävällä tavalla harhasirpaleen osumasta.
Sodan jälkeisessä Ranskassa kuolleet ovat sankareita ja eloonjääneet, haavoittuneet sotilaat enemmänkin kiusana. Édouardilla ja Albertilla ei ole kuitenkaan muuta vaihtoehtoa kuin opittava elämään maailmassa, jossa kaikki on muuttunut.
Näkemiin taivaassa oli ihan huippuhyvä kirja! Tarinassa oli kaikkea, niin komediaa kuin tragediaakin. Se oli samalla veijaritarina ja lähes dekkarimainen historiallinen romaani, kuten takakansikin tietää kertoa. Kuiva, aiheestaan sivupoluille nyrjähtelevä kertojanääni oli niin kovin ranskalaisen oloinen ja toi minulle mieleen Amélien. Raskaista asioista kerrotaan niin kepeällä otteella, että henkilöhahmojen tilannetta ei juuri jää surkuttelemaan. Juoni etenee hyvää vauhtia eteenpäin, eikä tylsää ehdi tulla missään välissä.
Parasta kirjassa olivat kuitenkin juuri sen henkilöt. Albert ja Édouard joutuvat kamppailemaan omien demoniensa kanssa ja keksivät selviytyäkseen hyvin mielenkiintoisia juonia. Kirjan pahis, Pradelle, sortuu vaikka mihin koiruuksiin ja mitä varten? No tietenkin koska haluaa epätoivoisesti restauroida sukunsa kartanon entiseen loistoonsa! Kattotiilet eivät ole halpoja, joten mitä jos huijattaisiin valtiota vähän lisää? Édouardin sisko Madeleine nai kauniina miehenä pidetyn Pradellen. Kaikki kuvittelevat Pradellen juonitelleen tiensä hyvään ja rahakkaaseen avioliittoon, mutta Madeleinella on ihan oma agendansa. Hän haluaa Pradellelta kauniita lapsia ja itse mies on siinä oikeastaan täysin yhdentekevä. Kaiken tämän lisäksi kirja suorastaan pursuaa hulvattomia sivuhenkilöitä, jotka olisivat kuin valkokankaalle tehtyjä. Sieluni silmin jo näen tästä kirjasta tehdyn elokuvan, jossa on juuri sopiva määrä ylinäyttelemistä.
Näkemiin taivaassa oli siis todella hieno lukukokemus. Raskaasta aiheestaan huolimatta kirjan parissa viihtyi hyvin. Kirjaa ei mielestäni ole ihan kovin paljoa blogeissa näkynyt, mutta en voi kuin suositella tätä lämpimästi!
5/5
Kirja aloittaa minulla Idän pikajuna-haasteen ja kuittaan sillä ensimmäisen etapin, Pariisin.
