Andras on unkarinjuutalainen nuori mies, joka on juuri saanut unelmiensa opiskelupaikan arkkitehtikoulusta Pariisista. Eletään 30-luvun loppua ja tummia pilviä on jo kertymässä Euroopan ylle. Andras kuitenkin heittäytyy täysillä opiskeluihinsa ja tapaa myös kauniin Klaran, jolla tuntuu olevan salaperäinen ja vaiettu menneisyys. Ei kuitenkaan kestä kauaa, kun suuremmat tapahtumat pyyhkäisevät molemmat mukaansa ja Andrasin ja Klaran on perheineen kamppailtava pysyäkseen hengissä sodan pyörteiden keskellä.
En nyt yhtään liiottele, kun sanon, että minulla meni vuosi tämän kirjan lukemiseen. Kyse ei ole edes siitä, että olisin unohtanut kirjan johonkin kuukausiksi, vaan tarina ei vain onnistunut viemään mukanaan. Olen miettinyt pitkään, mistä tämä johtui. Sinänsä tekstissä ei ollut mitään suurta vikaa, kirja oli oikein hyvin kirjoitettu. Se ei onnistunut ärsyttämään millään tavalla, mutta toisaalta ei myöskään aiheuttanut mitään erityisen suuria tunnekuohuja. Itseasiassa koko kirjaa vaivaa tietty tasapaksuus. Jos kirja voi olla beige, niin tämä on tasan sitä.
Juoni oli ihan kohtuullisen kiinnostava, mutta sitä oli tekstiin nähden aivan liian vähän. Luulisi, että 600 sivussa pienellä printillä kirjoitettuna tapahtuisi enemmänkin, mutta tosiasiassa juonen voi aika hyvin tiivistäen kertoa toiselle ihmiselle n. 15 sekunnissa. Kirjan loppua kohti Andrasille tuntuu tapahtuvan paljonkin, mutta itse asiassa kirjailija toistaa samaa juonikuviota noin neljä kertaa vain miljöön hieman muuttuessa. Vasta viimeiset 50 sivua onnistuin lukemaan yhdellä istumalla ja niiden aikana taas tuntuu tapahtuvan vähän liikaakin. Tälläistä juonenkuljetusta olisivat ne ensimmäiset 550 sivuakin kaivanneet!
Jotenkin toisen maailmansodan kauhut eivät oikein tunnu realisoituvan Andrasin kohdalla kuin hetkittäin. Kirjan loppua kohden tosin tuntuu, että kirjailijakin herää ja huomaa, että hei niin, juutalaiset toisessa maailmansodassa! Kai siitä jotain pitäisi seuratakin! Andrasin puolesta ei sodasta huolimatta tarvitse juuri kuitenkaan pelätä. Joka kerta, kun Andras on joutumassa edes vähänkin pahempiin vaikeuksiin, löytyy jostain yllättäen joku laupias samarialainen, joka on valmis jopa oman henkensä uhalla ilomielin pelastamaan Andrasin aina sen hetkisistä ongelmista. Kyynikko minussa vaan tuppaa sanoa, että oikeat historiantapahtumat ovat enimmäkseen menneet jotenkin aivan toisin.
Kirjan lopussa viimein selviää, että Orringerin kirja pohjautuu itse asiassa hänen isovanhempiensa tarinaan. Tämä kyllä hyvin pitkälle selittää sen, miksi kirjan päähenkilökaarti tuntuu koostuvan paremminkin pyhimyksistä kuin ihmisistä. Myös monet ongelmat tarinan kuljetuksessa kirkastuvat tämän tiedon kautta. Orringer nimittäin vaikuttaa kykenemättömältä jättämään pois pienintäkään yksityiskohtaa Andrasin ja Klaran tarinassa, mutta kun lopulta niihin kaikkein kipeimpiin tapahtumiin päästään, ne kerrotaan vain hyvin nopeasti ja tiivistetysti.
Päätin antaa tälle kirjalle arvosanan
3/5
enimmäkseen laadukkaan tekstin ansiosta. Orringer kirjoittaa kyllä hyvin, mutta aivan liian pitkästyttävästi. Kirja olisi voinut olla puolet lyhempi, ilman että mitään olisi menetetty.
Älä kuitenkaan lannistu tästä arviosta, muut tykkäsivät paljon enemmän: Sanna, Leena Lumi ja Norkku.
Lue tämä kirja, jos
- haluat lukea vähän laimeamman version toisen maailmansodan kauhuista
- eeppiset rakkaustarinat kiehtovat
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti