Nora ja Alicia viettävät huoletonta nuoren tytön elämää 50-luvun Kuubassa. Elämä on täynnä sukupäivällisiä ja koulunkäyntiä. Jännitystä tuovat tanssiaiset ja pojat, jotka alkavat serkuksia pikkuhiljaa kiinnostaa.
Yhtäkkiä kaikki kuitenkin muuttuu. Castro ottaa Kuuban hallintaansa ja tyttöjen perheet toteavat olevansakin aivan väärällä puolella vallankumousta. Edessä on vaikea valinta. Lähteäkö rakkaasta Kuubasta vai jäädä kuitenkin odottamaan parempia aikoja? Noran ja Alician perheet päätyvät eri ratkaisuihin ja elämä kuljettaa tyttöjä aivan eri suuntiin varsin dramaattisella tavalla. Rakkaus silti säilyy ja uskollisuus parasta ystävää kohtaan ei muutu, vaikka välimatka kasvaisi pitkäksikin.
Useampi ihminen on minulle kehunut Samartinin kirjoja ja aloin lukea Noran ja Alician tarinaa aika positiivisin ennakko-odotuksin. Miljöö oli heti minulle jotain aivan uutta. En ole tainnut Kuubaan sijoittuvia kirjoja aiemmin lukeakaan. Historian tapahtumia täytyi myös vähän kerrata, että pääsi kirjaan paremmin sisälle.
Samartin kuvailee kirjassaan todella hyvin niitä olosuhteita, joihin vallankumous Kuubassa johti. Oman maan jättäminen oli vaikea, mutta välttämätön ratkaisu siitäkin huolimatta, että se tarkoitti välillä omasta perheestä eroamista. Vaikka uusi elämä Amerikassa oli rankkaa ja vierasta, olivat Kuubaan jääneet sukulaiset vielä enemmän sattuman ja korruption armoilla.
Kertojana kirjassa on Nora, mutta Alician vaiheita seurataan myös tarkkaan mm. kirjeiden ja muiden ihmisten kertomusten avulla. Samartin kyllä saa lukijan todella välittämään tyttöjen kohtaloista, vaikkakin tarinaa häiritsee se, että molemmat päähenkilöt ovat ehkä vähän liiankin hyviä, kunnollisia ja suorastaan pyhimysmäisiä. Myönnän, että lopussa saatoin kuitenkin muutaman kyyneleen vuodattaa Noran ja Alician kohtaloille.
Toisaalta siis pidin kirjasta paljonkin ja pääsin tutustumaan aikakauteen, josta en aiemmin koulun historiantunteja lukuunottamatta oikein tiennyt mitään. Toisaalta taas tuntui, että kirjasta jäi kuitenkin lopulta puuttumaan se viimeinen jokin. Luulen että tämä liittyy kohdallani nimenomaan siihen, että serkukset olivat kirjassa tosiaan aivan liian täydellisiä ihmisiä. Pieni särmä ja terve itsekkyys olisi tuonut tarinaan lisää syvyyttä.
Kerronta ja tarina etenevät vaivattomasti. Aikakautta ja ajan kulumista olisi kuitenkin todella vaikea kirjasta hahmottaa, ellei kirjailija kätevästi aina väliin kertoisi, että taas on kulunut viisi vuotta tms. Päähenkilöt käyttäytyvätkin Kuubasta lähdön jälkeen kuin 2000-luvun ihmiset, vaikka käsittääkseni kirjan tarinan pitäisi sijoittua 60-70-luvuille.
Ihan kelpo kirja siis. Varmasti luen Samartinin kirjoja enemmänkin, joskaan tämä teos ei nyt ihan sinne suosikkilistan kärkeen noussut.
3/5
Löysin tuon kirjan kirpparilta lauantaina todella hyväkuntoisena tuskin edes luettu. Odotan sopivaa lukuhetkeä.
VastaaPoistaTämä on kyllä oivaa kesälukemista. Ajoittain painavaa asiaa, mutta ei kuitenkaan liian ahdistavaa. Kuuba kuvataan sen verran hyvin, että se lämmittää tällaisena hyisenä suomalaisena kesäpäivänäkin :)
Poista