Maailmanloppu tulee, oletko valmis?

Vuori - Helena Waris

Julkaistu: Otava 2014
Sivumäärä: 317 s.
Kansi: Ea Söderberg

Kirjastosta

Lif on asunut koko elämänsä kaupungissa, jonka keskellä kasvaa salaperäinen vuori. Sen huippua peittää jatkuvasti pilvikerros, eikä kukaan vuorelle kiivennyt ole huhujen mukaan enää palannut kertomaan näkemästään.

Jokin on kuitenkin muuttumassa. Lifin pomo antaa hänelle potkut ja käskee samalla Lifiä kiivetä vuorelle. Lif ei tahdo uskoa sanaakaan, mutta kun työpaikalla puhkeaa virusepidemia, hänen työkaverinsa kuolevat ja kaupunkia aletaan pikaisesti evakuoida, ei Lifille jää oikein muuta vaihtoehtoa kuin suunnata vuorta kohti. Perillä Lif törmää yllätyksekseen muihin kohtalotovereihinsa. Onko Lif keskellä jotain outoa kisaa, jonka tavoitteet ovat hämärät kaikille?

Wariksen kirjoja on hyllyssä useampia, mutta en ole vain saanut tartuttua niihin ennen tätä. Vuori kuitenkin houkutteli juonellaan heti alusta alkaen ja onneksi sen luin. Tarina oli nimittäin aivan mahtava.

Juoni ammentaa skandinaavisista jumaltaruista ja täytyy sanoa, että vaikka Byattin Ragnarökin lukemisesta ei muuta hyötyä olisi, niin ainakin tätä kirjaa ymmärsi sen ansiosta paljon paremmin. Tarina oli jännittävä ja siinä oli myös ripaus romantiikkaa, joka kelpaa minulle aina. Varsinaista vuorella seikkailua olisi voinut tosin olla enemmänkin ja kirjan keskiosaa hieman lyhentää. Asiat tuntuvat usein myös etenevän enemmän sattuman ja onnen, kuin Lifin ratkaisujen kautta.

Pidin kuitenkin Vuoresta todella paljon. Lifin ja hänen ystävänsä Arrin kohtaloa jännittää loppuun asti, jossa lukijaa odottaa vielä muutama mehukas yllätys. Kirjastossa Vuori on sijoitettu jälleen nuortenkirjojen joukkoon (koska nähtävästi aikuiset eivät lue fantasiaa...), mutta tarina sopii aivan yhtä hyvin myös aikuisille.

5/5

Vuoden parhaita kirjoja?

Näkemiin taivaassa - Pierre Lemaitre

Kuva: Minerva

Julkaistu: Minerva 2014
Alkuperäinen nimi: Au revoir là-haut, 2013
Suomentanut: Sirkka Aulanko
Sivumäärä 546 s.

Kirjastosta

Eletään ensimmäisen maailmansodan viimeisiä päiviä. Huhut aselevosta kiertävät juoksuhautoja, mutta mikään ei tunnu olevan varmaa. Albert Maillard ja Édouard Péricourt ovat olleet onnekkaita. He ovat edelleen hengissä, kun niin moni heidän ikätovereistaan on menehtynyt.

Päällystö haluaa kuitenkin vielä viimeisen voiton. Kukkula 113 olisi vallattava. Asialla ei ole tässä vaiheessa enää kuin symbolista arvoa, mutta luutnantti Henri d'Aulney-Pradelle näkee tilaisuutensa urotekoihin ja ylennykseen vihdoin tulleen. Hän motivoi sotaan kyllästyneet miehensä ampumalla salaa tiedusteluretkelle lähetetyt omat sotilaat, vyöryttää syyn tästä saksalaisten niskaan ja hyökkäys on valmis. Harmi vaan, että Albert käytännössä kompastuu totuuteen ja melkein menettää sen seurauksena myös oman henkensä. Apuun rientänyt Édouard joutuu lopulta maksamaan sattumuksesta kaikkein kalliimman hinnan, loukkaantumalla hirvittävällä tavalla harhasirpaleen osumasta.

Sodan jälkeisessä Ranskassa kuolleet ovat sankareita ja eloonjääneet, haavoittuneet sotilaat enemmänkin kiusana. Édouardilla ja Albertilla ei ole kuitenkaan muuta vaihtoehtoa kuin opittava elämään maailmassa, jossa kaikki on muuttunut.

Näkemiin taivaassa oli ihan huippuhyvä kirja! Tarinassa oli kaikkea, niin komediaa kuin tragediaakin. Se oli samalla veijaritarina ja lähes dekkarimainen historiallinen romaani, kuten takakansikin tietää kertoa. Kuiva, aiheestaan sivupoluille nyrjähtelevä kertojanääni oli niin kovin ranskalaisen oloinen ja toi minulle mieleen Amélien. Raskaista asioista kerrotaan niin kepeällä otteella, että henkilöhahmojen tilannetta ei juuri jää surkuttelemaan. Juoni etenee hyvää vauhtia eteenpäin, eikä tylsää ehdi tulla missään välissä.

Parasta kirjassa olivat kuitenkin juuri sen henkilöt. Albert ja Édouard joutuvat kamppailemaan omien demoniensa kanssa ja keksivät selviytyäkseen hyvin mielenkiintoisia juonia. Kirjan pahis, Pradelle, sortuu vaikka mihin koiruuksiin ja mitä varten? No tietenkin koska haluaa epätoivoisesti restauroida sukunsa kartanon entiseen loistoonsa! Kattotiilet eivät ole halpoja, joten mitä jos huijattaisiin valtiota vähän lisää? Édouardin sisko Madeleine nai kauniina miehenä pidetyn Pradellen. Kaikki kuvittelevat Pradellen juonitelleen tiensä hyvään ja rahakkaaseen avioliittoon, mutta Madeleinella on ihan oma agendansa. Hän haluaa Pradellelta kauniita lapsia ja itse mies on siinä oikeastaan täysin yhdentekevä. Kaiken tämän lisäksi kirja suorastaan pursuaa hulvattomia sivuhenkilöitä, jotka olisivat kuin valkokankaalle tehtyjä. Sieluni silmin jo näen tästä kirjasta tehdyn elokuvan, jossa on juuri sopiva määrä ylinäyttelemistä.

Näkemiin taivaassa oli siis todella hieno lukukokemus. Raskaasta aiheestaan huolimatta kirjan parissa viihtyi hyvin. Kirjaa ei mielestäni ole ihan kovin paljoa blogeissa näkynyt, mutta en voi kuin suositella tätä lämpimästi!

5/5

Kirja aloittaa minulla Idän pikajuna-haasteen ja kuittaan sillä ensimmäisen etapin, Pariisin.

Mihin se huhtikuu hävisi? Eli huhtikuun 2015 luetut

En oikeasti tiedä mitä koko kuukaudelle tapahtui. Jossain sumussa se on kulunut, koska blogiin kirjoittaminen on ollut mielessä aivan koko ajan, mutta näköjään koostepostauksen jälkeen ensimmäistäkään juttua en ole saanut aikaiseksi. Tahti ei todennäköisesti ihan hetkeen tästä kiihdy vieläkään, koska ensi viikolla odottelee lomareissu, eikä blogin äärelle pääse oikein kunnolla taas pariin viikkoon.

Huhtikuussa tuli kuitenkin luettua edelleen. Ihan samoihin lukuihin en tässä kuussa päässyt kuin maaliskuussa, mutta aikaisempaan lukumäärääni nähden nämä ovat silti hyviä tuloksia. Luin kuusi kirjaa ja yhden jätin mielenterveyteni vuoksi kesken. Muutenkin koko kuukausi tuntui olevan yhtä takkuamista. Lukemani kirjat olivat enimmäkseen aika keskitasoisia ja jopa turhan vaikeita. Kaipasin kovasti jotain kevyttä, juonellista luettavaa. Varmaankin tästä syystä olenkin sitten toukokuussa lukenut pelkästään lastenkirjoja ja nuorille aikuisille suunnattua fantasiaa.

Marie - Arne Nevanlinna: Idän Pikajuna jatkaa Strasbourgiin. Ihan hyvä kirja, loppu vain oli turhan lohduton.
En suostu - Per Petterson: Kahden ystävyksen tarina. Tosi mielenkiintoinen kirja niin kauan kuin pojat olivat nuoria. Keski-ikäisenä heidän tarinansa ei sitten oikein kiinnostanutkaan.
Stonehengen perintö - Sam Christer: Yritin jo tässä kohtaa hakea jotain juonellista höttöä. Sain höttöä ja juonelle pyörittelin silmiäni.
Äideistä parhain - Alison Bechdel: Sarjakuvaromaani, jossa keskitytään lähinnä oman navan tuijottamiseen, mukana vielä aimo annos psykoanalyysia. Jos tämä olisi ollut tavallinen kirja, olisin lopettanut lukemisen sivulle 10.
Taivaalta tippuvat asiat - Selja Ahava: Ahavan kirja oli ihan kiva lukukokemus, mutta kärsi todennäköisesti tässä vaiheessa vallinneesta kyllästymisestäni kaikkeen vähänkin syvällisempään.
Totuuskuutio - Esä Mäkinen: Tulevaisuuden Helsinkiin sijoittuvaa dystopiaa. Kirjassa oli muutamia tosi hyviä oivalluksia, vaikkakin kirjan päähenkilö käyttäytyi väliin aika järjenvastaisesti.

Se kesken jäänyt kirja oli Stefan Spjutin Staalo, ruotsalainen fantasiatarina pohjoisen peikoista. Kirja on aikamoinen tiiliskivi ja jossain sivun 200 paikkeilla totesin, että en jaksa lukea kirjaa, joka uhkaa imeä minusta kaiken elämänilon lukuilon kokonaan. Kirjassa kaikki tuntui jotenkin likaiselta, niin miljöö kuin sen henkilöiden ajatukset. Tämä siitäkin huolimatta, että mitään kovin likaista ei sinänsä edes tapahtunut. Päähenkilö nuuskasi joka toisella sivulla, yh. Peikot tuottivat kaikenlaista (kuollettavaa) harmia ja niitä varten piti kidnapata lapsia, jotta lasten leikki lepyttelisi peikot. En voinut käsittää, miksei niitä vaan voinut päästää päiviltä ja asia olisi ollut sillä selvä. Tämä olisi ehkä selvinnyt kirjan edetessä, mutta en kestänyt tarinaa niin pitkälle.

Toukokuussa otankin sitten paljon leppoisammin. Fantasiaa ja YA-kirjoja mulle, kiitos. Minulla onkin jo neljäs kirja menossa, joten hyvin on kuukausi lähtenyt käyntiin.