lauantai 9. toukokuuta 2015

Mihin se huhtikuu hävisi? Eli huhtikuun 2015 luetut

En oikeasti tiedä mitä koko kuukaudelle tapahtui. Jossain sumussa se on kulunut, koska blogiin kirjoittaminen on ollut mielessä aivan koko ajan, mutta näköjään koostepostauksen jälkeen ensimmäistäkään juttua en ole saanut aikaiseksi. Tahti ei todennäköisesti ihan hetkeen tästä kiihdy vieläkään, koska ensi viikolla odottelee lomareissu, eikä blogin äärelle pääse oikein kunnolla taas pariin viikkoon.

Huhtikuussa tuli kuitenkin luettua edelleen. Ihan samoihin lukuihin en tässä kuussa päässyt kuin maaliskuussa, mutta aikaisempaan lukumäärääni nähden nämä ovat silti hyviä tuloksia. Luin kuusi kirjaa ja yhden jätin mielenterveyteni vuoksi kesken. Muutenkin koko kuukausi tuntui olevan yhtä takkuamista. Lukemani kirjat olivat enimmäkseen aika keskitasoisia ja jopa turhan vaikeita. Kaipasin kovasti jotain kevyttä, juonellista luettavaa. Varmaankin tästä syystä olenkin sitten toukokuussa lukenut pelkästään lastenkirjoja ja nuorille aikuisille suunnattua fantasiaa.

Marie - Arne Nevanlinna: Idän Pikajuna jatkaa Strasbourgiin. Ihan hyvä kirja, loppu vain oli turhan lohduton.
En suostu - Per Petterson: Kahden ystävyksen tarina. Tosi mielenkiintoinen kirja niin kauan kuin pojat olivat nuoria. Keski-ikäisenä heidän tarinansa ei sitten oikein kiinnostanutkaan.
Stonehengen perintö - Sam Christer: Yritin jo tässä kohtaa hakea jotain juonellista höttöä. Sain höttöä ja juonelle pyörittelin silmiäni.
Äideistä parhain - Alison Bechdel: Sarjakuvaromaani, jossa keskitytään lähinnä oman navan tuijottamiseen, mukana vielä aimo annos psykoanalyysia. Jos tämä olisi ollut tavallinen kirja, olisin lopettanut lukemisen sivulle 10.
Taivaalta tippuvat asiat - Selja Ahava: Ahavan kirja oli ihan kiva lukukokemus, mutta kärsi todennäköisesti tässä vaiheessa vallinneesta kyllästymisestäni kaikkeen vähänkin syvällisempään.
Totuuskuutio - Esä Mäkinen: Tulevaisuuden Helsinkiin sijoittuvaa dystopiaa. Kirjassa oli muutamia tosi hyviä oivalluksia, vaikkakin kirjan päähenkilö käyttäytyi väliin aika järjenvastaisesti.

Se kesken jäänyt kirja oli Stefan Spjutin Staalo, ruotsalainen fantasiatarina pohjoisen peikoista. Kirja on aikamoinen tiiliskivi ja jossain sivun 200 paikkeilla totesin, että en jaksa lukea kirjaa, joka uhkaa imeä minusta kaiken elämänilon lukuilon kokonaan. Kirjassa kaikki tuntui jotenkin likaiselta, niin miljöö kuin sen henkilöiden ajatukset. Tämä siitäkin huolimatta, että mitään kovin likaista ei sinänsä edes tapahtunut. Päähenkilö nuuskasi joka toisella sivulla, yh. Peikot tuottivat kaikenlaista (kuollettavaa) harmia ja niitä varten piti kidnapata lapsia, jotta lasten leikki lepyttelisi peikot. En voinut käsittää, miksei niitä vaan voinut päästää päiviltä ja asia olisi ollut sillä selvä. Tämä olisi ehkä selvinnyt kirjan edetessä, mutta en kestänyt tarinaa niin pitkälle.


Toukokuussa otankin sitten paljon leppoisammin. Fantasiaa ja YA-kirjoja mulle, kiitos. Minulla onkin jo neljäs kirja menossa, joten hyvin on kuukausi lähtenyt käyntiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...