Naisina kirjoittavat miehet

Esittelin viime postauksessa Anna Ekbergin Salatun naisen, josta en erityisemmin tykännyt. Kirjalla oli monta ongelmaa, mutta etenkin kirjan naiskuva ja se tosiasia, että Anna Ekbergin nimimerkin takaa paljastuu kaksi tanskalaista mieskirjailijaa, on jollain salakavalalla tavalla vaivannut minua koko viikon.

Ja tiedättekös. Jos ihan totta puhutaan, etenkin tämä viimeksi mainittu asia oikeastaan jurppii minua ihan hillittömästi.

Ilmiö on kansainvälinen ja osa ns. "Girl Who"-kirjojen menestystä maailman kirjamarkkinoilla. Näistä kirjoista on tullut viime vuosina todella suosittuja, ne keikkuvat useammassa maassa myyntitilastojen kärjessä ja osasta on tehty jopa elokuva. Ei siis liene ihme, että miehet haluavat osansa tästä markkinasta.

Ongelmana on vain se, että näiden kirjojen päähenkilöt ovat lähes pääsääntöisesti naisia ja ne käsittelevät naisten kohtaamaa (joskus arkistakin) väkivaltaa. Kun tähän lisätään se tosiseikka, että myös kirjan lukija on todennäköisemmin nainen kuin mies, syntyy aikamoinen dilemma. Voiko mies kirjoittaa uskottavan naisyleisölle suunnatun (psykologisen) trillerin, joka usein käsittelee sitä perustavanlaatuista epävarmuutta, joka syntyy nimenomaan pelkästä naisena olemisesta? Itse sanoisin, että kyllä sitä saa olla aikamoinen taituri kirjailijana, jotta tähän kykenee. Naisnäkökulman saavuttamiseksi kun ei oikeasti riitä se, että pukee päälleen rintsikat, kuten yksi genren mieskirjoittajista on tehnyt.

Ainakin Salatussa naisessa tämä ristiriita tuli hyvinkin selvästi esiin. Kirja pyrki käsittelemään naisvihaa, mutta teki sen jotenkin niin ylimalkaisella tavalla, että ei loppujen lopuksi sanonut asiasta oikein mitään järkevää. Naisvartaloita kuvailtiin kuin objekteja, siinä missä miehet enimmäkseen sivuutettiin. Minun ei tarvinnut edes kaivaa esiin kuka pseudonyymin taakse kätkeytyy, koska tiesin kyllä, että tämmöistä tekstiä ei kukaan nainen kirjoita.

Kaiken takana on toki raha. Ainakin itse valikoisin tästä genrestä mieluiten kirjoja, jotka ovat naiskirjailijan kirjoittamia ja niin tekisi moni muukin. Genressä kirjoittaville mieskirjailijoille on siis edullista häivyttää oma sukupuolensa kirjan kannesta. Tilanteen tekee jotenkin entistä epäreilummaksi se, että etenkin Yhdysvalloissa ja Briteissä kirjailijan miessukupuoli jo yksistään takaa kirjalle enemmän medianäkyvyyttä, kuin jos kirja olisi naisen kirjoittama. On myös viitteitä siitä, että miehen kirjoittama kirja tulee ylipäätään todennäköisemmin julkaistua.

En voi siis sille mitään, että tämän ilmiön kohdatessani näen aina vähän punaista. Mitä te olette mieltä, rakkaat lukijani? Oletteko itse törmänneet tähän ilmiöön ja mitä ajatuksia se herättää?

Piru on todellakin yksityiskohdissa

Salattu nainen - Anna Ekberg

Julkaistu: 2018
Alkuperäinen nimi: Den hemmelige kvinde
Suomentanut: Katarina Luoma
Sivumäärä 421 s.
Arvio: 1/5

Kirjastosta

Mietiskelin pitkään, että kumpaan blogiin tämän kirjan arvion lykkäisen. Tanskankielisessä alkuteoksessa kirjan mainostetaan olevan rakkausdekkari, mutta toisaalta se tunnepuoli on tässä niin kevyissä kantimissa ja Suudelmia & sukkanauhoja on nähnyt jo ihan tarpeeksi sitä, kun tuulettelen tunteitani huonojen kirjojen jälkeen, että marmatetaan kirjoista nyt vaihteeksi tässä blogissa.

Louisella ja Joachimilla on mukava elämä idyllisellä Christiansøn saarella. Kaikki kuitenkin menee uusiksi, kun tuntematon mies törmää eräs aamu Louisen kahvilaan ja väittää Louisea vaimokseen Heleneksi. Louise ei kuitenkaan muista aiemmasta elämästään mitään, edes sitä, että hänellä on miehensä Edmundin kanssa kaksi yhteistä lasta ja että Helene on suuren yhtiön perijätär. Louise ei näe muuta vaihtoehtoa kuin jättää rakas Joachim jälkeensä ja palata takaisin entiseen elämäänsä. Louisen paluu laittaa liikkeelle kuitenkin sarjan tapahtumia, joiden seurauksena sekä Louisen että Joachimin henki vaarantuu.

Kirjailijana toimiva Joachim kertoo Louiselle jo kirjan alkuvaiheessa, miten hyvän romaanin kirjoittaminen piilee keskittymisessä tarinan yksityiskohtiin. Olen ihan samaa mieltä! En mitään niin paljon inhoa kuin sitä, että kirja on vasemmalla kädellä kirjoitettu ja helposti tarkistettavat faktat ovat ihan päin seiniä. Luulisi siis, että Anna Ekberg-pseudonyymin taakse kätkeytyvät kaksi kirjailijaa olisivat ottaneet tästä omasta vinkistään onkeensa mutta ei! Jos tämän kirjan tarina johonkin kaatuu, niin nimenomaan niihin yksityiskohtiin! Ja noh, myös sekavaan juoneen, kliseisiin henkilöihin ja heidän päättömiin ratkaisuihinsa.

Yksikään tämän kirjan henkilöistä ei toimi niin kuin normaali-ihmiset yleensä reaalimaailmassa toimivat. Helene säntäilee ympäriinsä kuin päätön kana pysähtymättä kertaakaan pohtimaan sitä, että mitä on oikeastaan tekemässä. Toki palaaminen elämään, jossa ei tunnista itseään ollenkaan on traumaattista, mutta Helenen sekava käytös tuntuu väliin vain kätevältä tavalta saada juoneen edes jonkinlaista dramatiikkaa. Kummasti hänen päänsä selkiää juuri parahiksi kun on taas toiminnan aika.

Joachim on ihan kirjaimellisesti Liian Tyhmä Elääkseen. Hänellä ei ole tippaakaan itsesuojeluvaistoa, vaan kuvittelee, että kaikki satunnaiset roistot ja rikollisliigat vain iloisesti vastailevat hänen kysymyksiinsä, kunhan hän vain ilmestyy paikalle. Tipuin oikeasti laskuissa siinä, kuinka monta kertaa Joachim saa tajuttomuuteen johtavan iskun päähänsä kirjan aikana. Ihmettelen suuresti sitä, että hän on kirjan loppuun mennessä oikeasti mitenkään toimintakykyinen, eikä makaa sairaalassa aivovamman kanssa. Päähän kohdistuneet vammat ovat kirjassa muutenkin jotain, joita voi käyttää kevyin perustein lähinnä viemään juonta eteenpäin. Reaalimaailmassa päävammoista olisi vakavia seurauksia, mutta Ekbergin kirjassa tajuttomuudesta herätään kuin Ruususen unilta ja porskutetaan eteenpäin.

Juoni on sekava ja etenee lähinnä sopivien sattumien kautta. Uusia juonenhäntiä nousee oikealta ja vasemmalta, eikä niistä oikein missään vaiheessa rakennu yhtenäistä kokonaiskuvaa. Draamaa tarinaan haetaan juuri sattumusten ja muiden kätevien tapahtumaketjujen kautta ja aiemmat teemat pudotetaan surutta matkasta, vaikka niistä saisi aikaiseksi vaikka millaisen psykologisen trillerin. Juoni tuntuu lähinnä kokoelmalta kauheuksia, joita on kasattu toinen toistensa päälle. Loppuosassa Joachim toki yrittää filosofoida tästä jotain maatamullistavaa teoriaa, mutta selittely jää aika kevyeksi.

Inhosin myös sitä kuvaa, joka oikeastaan kaikista ammatti-ihmisistä kirjassa annetaan. Poliisit ovat luonnollisesti typeriä tyyppejä, jotka eivät usko mitään muuta kuin omaa totuuttaan. Lääkärit ovat selkärangattomia ja vissiin vähän tyhmiä, eivätkä osaa sanoa psykiatrisille potilailleen ei. Myös muita lääketieteellisiä tosiseikkoja kirjassa käsitellään vähän sinnepäin, siis noiden jatkuvien aivovammojen lisäksi: elvytyksestä selviää kotiutuskuntoon päivässä, koska tehohoito ... eihän sitä nyt mihinkään tarvita. Lisäksi eräs kirjan henkilöistä saa dramaattisen parasetamolimyrkytyksen, joka aiheutuu yhden pienen pillerin nauttimisesta. Hei kirjailijat! Oletteko koskaan nähneet tavallista parasetamolitablettia ihan livenä? Se on jo aikamoinen halko, eikä siitä määrästä kyllä kenenkään terveen ihmisen henki vielä lähde.

Ekbergin Annan taakse kätkeytyy muuten kaksi mieskirjailijaa, Anders Rønnow Klarlund ja Jacob Weinrich. Epäilin tätä itsekin, kun kirjassa ties monetta kertaa ihailtiin "hoikkia, mutta kurvikkaita" naisvartaloita.

Suosittelen siis tätä kirjaa vain siinä tapauksessa, että ammottavat juoniaukot osaa jättää huomiotta ja osaa hyllyttää realismintajunsa kirjaa lukiessa. Muuten sanoisin, että maailma on nykyään skandidekkareita täynnä. Niistä kannattaa lukea tämän kirjan sijaan joku ihan muu.

Uusi blogi

Kirjakuu on toistaiseksi määrittelemättömän pituisella blogitauolla kuten kuvasta näkyy. Saatan palata sen pariin joskus myöhemmin, jos siltä alkaa tuntua.

Päätin tällä välin kuitenkin vihdoin tulla ulos (kirja)kaapistani hieman sekopäisesti hihittäen, syli täynnä kirjoja, joiden kansikuvia komistavat rasvatut sixpackit ja o-naamat sekä tunnustaa jo 20 vuotta kestäneen rakkauteni rakkaustarinoihin. Aloitin Suudelmia & sukkanauhoja-blogin pitämisen, joka keskittyy pääasiassa romantiikkakirjallisuuteen. Tervetuloa mukaan keskustelemaan!

Ja taas maratonia! (päivittyvä postaus)

Tässä blogissa ei näköjään kauhean paljon muuta tapahdukaan. Mutta ei se mitään. Näin kesälomalla hieman lukumaratonia kaipailinkin ja onneksi Marika sellainen Oksan hyllyltä-blogissaan laittoi pystyyn. Virallinen maratonpäivä on tänään lauantaina 15.8., joten hyvin ehtii vielä mukaan.

Lukupinoni on aika pitkälle käytännön sanelema. Se nimittäin koostuu lähes yksinomaa eräpäiväänsä lähestyvistä kirjaston kirjoista. Mielenkiintoisia kirjoja on silti paljon mukana ja näiden lukemista odotan innolla.

Loppusuoralla on jo Katja Petrovskajan Ehkä Esther, joka on aika erikoinen lukukokemus. Tarina pomppii vapaalla assosiaatiolla väliin milloin minnekin.

Tällä maratonilla ajattelin päivitellä edistymistä myös tuonne Twitterin puolelle. Lisäsin sen tuonne sivupalkkiin tai sitten @twinkledp -nimellä minut löytää itse Twitteristä. Ajattelin myös kokeilla bloggaamista suoraan puhelimesta, joten saa nähdä meneekö kaikki postaukset sen myötä ihan sekaisin (ainakin ensimmäisellä kerralla meni...) Kaikkea jännää siis luvassa.

Maraton alkaa kuitenkin nyt! Eli

Klo 14.25

Lukeminen jatkuu Ehkä Estherin sivulta 216, jossa isoisä on palannut vihdoin kotiin sodasta yli 40 vuoden jälkeen.

Klo 16.45, n. 60 s.

Ehkä Esther on luettu. Jäi sellainen "ihan kiva"-fiilis tästä kirjasta. Seuraavaksi Holmströmin Sulje silmäs pienoinen kimppuun. En yhtään tiedä mitä odottaa, mutta takakannen teksti tuo mieleen jopa Kuokkamummon.

Klo 19.30, n. 110 s.

Maraton etenee hitaasti, mutta varmasti. Nyt syödään vähän hernekeittoa ja salaattia ja sitten voisi korkata vihdoin maratoneväät. Holmströmin kirja vaikuttaa oikein jännittävältä. Mielenkiintoista nähdä mihin tarina etenee.

Klo 00.00, n. 250 s.

Nyt alkaa jo olla silmät siinä määrin ristissä, että taitaa nukkumaanmenoaika koittaa aika pikaiseen. Mutta huomenna ehtii vielä vähän lukea! Sulje silmäs pienoinen on sen verran jännä, että en tiedä soveltuuko se oikein edes iltalukemiseksi.

16.8.15 klo 10.10, n. 285 s.

Yö on nukuttu hyvin ja nyt vielä viimeinen rutistus. Kovin nopeasti se vuorokausikin kuluu.

Klo 14.20, 458 s.

Se on loppu nyt! Sain Holmströmin kirjan luettua ja vielä viisi minuuttia jäi aikaakin. Oikein hyvä ja jännittävä kirja, voin suositella. Maratonilla oli taas hauskaa, eikä lukeminen tähän lopu. Seuraavaksi hyllyllä odottaa Antti Holman Kauheimmat runot, mutta ensin pitää ottaa selvää, että kuka hitto on tämä Antti Holma, joka tuntuu nyt tulevan vastaan joka suunnasta. Joku tv-tähti vissiin, mutta kun minun telkkaristani ei tule kuin urheilua, niin olen näistä asioista ihan pihalla (ei siis ole urheilija ainakaan) (Jaa joku Putous-tähti nojooo. Jaa niin ja Järjestäjä! En ole sitä lukenut, mutta onhan se vastaan tullut)

Toivottavasti kaikilla oli yhtä hauska maraton! Otetaan taas uudestaan!

Minäkin maratoonailen! (Päivittyvä postaus)

Emmin pitkään, että osallistunko tämänpäiväiselle lukumaratonille. Töissä nimittäin on ollut aika raskas viikko, enkä ollut yhtään varma, että jaksaisin lukea 24 tuntia putkeen.

Maraton kuitenkin kovasti houkutteli, joten päätin lähteä leikkiin mukaan kaikesta huolimatta. Päätin, etten ota itselleni tästä suorituspaineita. Luen sen mitä luen ja jos en jaksa niin sitten en.

Valikoin haasteeseen kirjastokasastani ne kaikkein ohuimmat niteet. Aikaisemmilla maratoneilla olen päässyt sinne 500-600 sivun tuntumaan, joten sillä määrällä saattaisin saada näistä osan jo luettua! Taidan aloittaa tuosta Hausfrau-kirjasta ja katsotaan sitten mihin siitä edetään.

Eli lukumaraton starttaa N-Y-T, NYT!

Klo 20.25

Maraton ei ala sittenkään ihan toivotulla tavalla, koska tajusin, että minullahan on ihan tajuton nälkä! Täytyy mennä tuonne hellan ääreen roikkumaan Hausfraun kanssa. Ainakin se sopii hyvin kirjan teemaan!

Klo 00.05, 75 sivua

Maraton etenee ihan mukavasti. Lueskelin Hausfauta tuossa telkkarin katsomisen ohessa ja se on oikein mukavaa luettavaa! Helve-Sibaja kertoilee sveitsiläisestä elämästään leppoisasti, hauskoja anekdootteja unohtamatta. Samassa oppii uutta niin Sveitsin historiasta kun politiikastakin. Nukkumaan menen kun siltä tuntuu, vielä ei ainakaan ole veto loppumassa. Parin tunnin päikkäreillä lienee jotain osuutta asiaan.

Klo 12.40, n. 220 sivua

Hausfrau on luettu ja se oli tosiaan ihan mukava kirja. Suosittelen! Seuraavaksi siirryn kymmenottelun ihmeelliseen maailmaan Jussi Seppäsen esikoisteoksen myötä. Ihan hauskoja juttuja on siinäkin tullut jo vastaan. Pojat lähtevät juhannusyönä pituushyppäämään: "Hetken päästä vihreässä maassa näkyi punaista kumimattoa. Erotimme sen selvästi, sillä kukaan meistä ei ole värisokea."

Klo 17.15, n. 360 sivua

Nyt on Kymmenottelu luettu! Kuten novellikokoelmien kohdalla yleensä, olivat toiset jutut parempia kuin toiset, mutta tässäkin on kirja, johon kannattaa tutustua! Ehdin ottaa välissä myös parin tunnin päikkärit (jälleen) ja illaksi on sen verran erinäistä ohjelmaa, etten ole varma ehdinkö maratonin pariin enää ennen klo 20.25 iskevää deadlinea. Mutta katsotaan! Kaksi luettua kirjaa on joka tapauksessa jo ihan hyvä saldo, johon olen jo nyt tyytyväinen. Valitsen kuitenkin tässä vaiheessa seuraavaksi kirjakseni Inka Nousiaisen Kirkkaat päivät ja ilta. Siinä on vain 124 sivua, mutta hyvin pienellä tekstillä, joten haastavaa tulee joka tapauksessa olemaan.

Klo 20.25 maalissa, yht. 401 sivua luettuna

Ehdin sitten kuitenkin lukea vielä muutaman sivun Nousiaisen kirjaa. Tarina vaikuttaa siinä määrin kiinnostavalta, että jatkan kirjan parissa tänään vielä pidempäänkin. Haasteen lopputulos on mielestäni oikein hyvä, koska en ihan täysillä jaksanut tähän maratoniin nyt panostaa ja nämä 400 sivua tulivat aika vaivattomasti. Hauskaa oli taas! Ei muuta kuin ensi kertaan!

Voi ärsyttävä päähenkilö sentään!

Valo valtameren yllä - M. L. Stedman

Julkaistu: Karisto 2013
Alkuperäinen nimi: The Light Between Oceans, 2012
Suomentanut: Leena Perttula
Sivumäärä 422 s.

Kirjastosta

Tämä arvio sisältää paasausta ja mahdollisesti myös pari spoileria. Teitä on varoitettu.

Tom Sherbourne on juuri selviytynyt ensimmäisen maailmansodan kauhuista ja värväytynyt Australian Majakkalaitoksen palvelukseen. Hän kaipaa rauhaa, rutiinia ja yksinäisyyttä, joita majakoilta löytyy.

Tom saa työkomennuksen syrjäiselle Janusin saaren majakalle, kun sen edellinen vartija sairastuu. Matkalla Janusille Tom tapaa kuitenkin Isabelin, johon rakastuu. Vuoden odottamisen jälkeen he menevät naimisiin ja Isabel muuttaa Janusille. Vuodet vierivät, mutta kaivattua perheenlisäystä ei kuulu. Sen sijaan Isabel joutuu kestämään useamman keskenmenon toisensa perään. Kun sitten saaren rantaan ajautuu soutuvene, jossa on kuollut mies ja elävä vauva, tuntee Isabel kuin hänen rukouksiinsa olisi vastattu. Isabelin päätös pitää lapsi johtaa lopulta tragediaan, jossa useampi perhe kärsii.

Valo valtameren yllä oli minulle hyvin ristiriitainen lukukokemus. Toisaalta pidin kirjasta ja juoni oli enimmäkseen kiinnostava. Janusin majakkasaaren miljöö oli todella viehättävä ja kirjailija osasi kuvailla sitä niin, että saarta piinaavat tuulet melkein itsekin tunsi. Suurin osa kirjan henkilöistä olivat oikein sympaattisia ja heidän kohtaloitaan suri kirjan edetessä.

Toisaalta sitten oli Isabel, joka hiersi kuin kivi kengässäni koko tarinan ajan. En pitänyt hänestä missään vaiheessa ja jo ensikohtaamisesta alkaen Isabelista minulle välittyvä kuva oli jotenkin hemmoteltu ja itsepäinen. Koko kirjaa tuntuukin vaivaavan "Mitä Isabel haluaa, niin sen Isabel myös saa"-syndrooma. Mikään kirjan tapahtumista ei tuntunut koskaan olevan Isabelin syytä. Hän ei omasta mielestään tehnyt mitään päätöstä itse, itsenäisenä aikuisena ihmisenä, vaan kaikki oli aina joko Jumalan johdatusta, kohtalon ohjausta tai sitten kätevästi vain Tomin syytä.

Tietyllä tapaa toki ymmärrän sen, että syrjäisellä saarella keskenmenon kokenut nainen ei ole aina ehkä ihan järjissään. Sitä en sitten taas ymmärrä, että kun selviää, että vauvan äiti on yhä elossa, ei Isabelilla ole tätä kohtaan yhtään sympatiaa. Isabelin käytös koko kirjan ajan olikin hyvin itsekeskeistä ja olin täysin varma, että majakalle muutettuaan hän kyllästyisi yksinäiseen elämään puolessa vuodessa

Loppua kohden lukijasta yritetään tiristää kyyneleitä lähes epätoivon vimmalla. Melodramaattisuudeltakaan ei vältytä. Tällä kertaa minulla ei edes silmäkulma kastunut, vaikka yleensä itkeskelen aina ja kaikelle. Olin vaan kirjan loppua kohden jo niin evvk, ettei tosikaan.

Kirjalla oli kaikki mahdollisuudet olla aivan mahtava, mutta valitettavasti Isabel vaikutti minusta lähinnä lievästi psykopaattiselta tyrannilta ja ihmisiä hänen ympärillään kävi sääli. Tämä ei siis ollut ollenkaan minun kirjani.

Olin näköjään antanut kirjalle alunperin pisteet 3/5, mutta vieläkin kiukuttaa sen verran, että päädytään kuitenkin tähän:

2/5

Maailmanloppu tulee, oletko valmis?

Vuori - Helena Waris

Julkaistu: Otava 2014
Sivumäärä: 317 s.
Kansi: Ea Söderberg

Kirjastosta

Lif on asunut koko elämänsä kaupungissa, jonka keskellä kasvaa salaperäinen vuori. Sen huippua peittää jatkuvasti pilvikerros, eikä kukaan vuorelle kiivennyt ole huhujen mukaan enää palannut kertomaan näkemästään.

Jokin on kuitenkin muuttumassa. Lifin pomo antaa hänelle potkut ja käskee samalla Lifiä kiivetä vuorelle. Lif ei tahdo uskoa sanaakaan, mutta kun työpaikalla puhkeaa virusepidemia, hänen työkaverinsa kuolevat ja kaupunkia aletaan pikaisesti evakuoida, ei Lifille jää oikein muuta vaihtoehtoa kuin suunnata vuorta kohti. Perillä Lif törmää yllätyksekseen muihin kohtalotovereihinsa. Onko Lif keskellä jotain outoa kisaa, jonka tavoitteet ovat hämärät kaikille?

Wariksen kirjoja on hyllyssä useampia, mutta en ole vain saanut tartuttua niihin ennen tätä. Vuori kuitenkin houkutteli juonellaan heti alusta alkaen ja onneksi sen luin. Tarina oli nimittäin aivan mahtava.

Juoni ammentaa skandinaavisista jumaltaruista ja täytyy sanoa, että vaikka Byattin Ragnarökin lukemisesta ei muuta hyötyä olisi, niin ainakin tätä kirjaa ymmärsi sen ansiosta paljon paremmin. Tarina oli jännittävä ja siinä oli myös ripaus romantiikkaa, joka kelpaa minulle aina. Varsinaista vuorella seikkailua olisi voinut tosin olla enemmänkin ja kirjan keskiosaa hieman lyhentää. Asiat tuntuvat usein myös etenevän enemmän sattuman ja onnen, kuin Lifin ratkaisujen kautta.

Pidin kuitenkin Vuoresta todella paljon. Lifin ja hänen ystävänsä Arrin kohtaloa jännittää loppuun asti, jossa lukijaa odottaa vielä muutama mehukas yllätys. Kirjastossa Vuori on sijoitettu jälleen nuortenkirjojen joukkoon (koska nähtävästi aikuiset eivät lue fantasiaa...), mutta tarina sopii aivan yhtä hyvin myös aikuisille.

5/5