 |
| Kuva: Otava |
Kosovolainen Emine viettää rauhallisia nuoruuden päiviä kotikylässään. Päivät ovat yksitoikkoisia ja seuraavat toinen toistaan aina samanlaisina. Eminen elämä muuttuu kuitenkin salamannopeasti, kun komea Bajram iskee silmänsä tyttöön. Häitä vietetään pian ja Eminen on opittava uudenlainen elämä väliin kiivaan Bajramin rinnalla. Sodan syttyessä perhe joutuu pakenemaan maasta ja he päätyvät Suomeen.
Parikymmentä vuotta myöhemmin Eminen ja Bajramin poika Bekim etsii yhä itseään. Bekim ei tiedä mihin kuuluu, hän on suomalaiseksi kasvanut, muttei suomalainen täysin kuitenkaan. Tulevaisuus vaikuttaa monimutkaiselta, eikä oikein mihinkään saa tartuttua. Bekim hankkii lemmikikseen kuningasboan ja tapaa pian tämän jälkeen baarireissulla kissan, jonka kanssa aloittaa suhteen. Elämä kissan kanssa ei ole kuitenkaan helppoa ja Bekim joutuu pohtimaan suhdetta elämäänsä ja syntyperäänsä aivan uudella tavalla.
Kissani Jugoslavia herätti mielenkiintoni jo pian ilmestymisen jälkeen. Kun sitten muutama blogikirjoitus näytti kirjalle vihreää valoa, oli kirja pakko lukea. Kirjan nimikin on jo niin mielenkiintoinen, että pakkohan sitä oli ottaa selvää, mistä tässä on kyse.
Hämmästelin kirjaa lukiessani varmasti muutaman sivun välein, että ihanko totta tämä on parikymppisen miehen esikoiskirja? Teksti on nimittäin aivan käsittämättömän kypsää ja taidokasta. Varsinkin Eminen vaiheita Statovci kuvaa tarkasti ja niin nuoren naisen ihon alle päästen, että siihen ei kovin moni kokeneempikaan kirjailija pysty.
Kirjalla on muutamia kantavia teemoja, joista yksi on maahanmuuttajien asema Suomessa. Statovcilla on painavaa sanottavaa nyky-Suomen byrokratiaviidakosta, johon maahanmuuttava ihminen uppoaa. Eristäytyminen muusta yhteiskunnasta on helppoa, koska suomalaiseen kulttuuriin ei kovin helposti sisälle päästetä. Ihminen saattaakin yhtäkkiä olla tilanteessa, jossa ei kuulu oikein mihinkään, ei uuteen asuinmaahansa, eikä oikein enää entiseenkään.
Eminen tarina on kirjan vahvinta osuutta. Myös Bekimin vaiheet ovat kiehtovaa luettavaa, joskin en ihan päässyt perille siitä, mitä symbolista merkitystä kissa & poika-kuvio kirjassa edusti. Tarinassa on kuitenkin selkeästi monia tasoja ja kirja hyötyisi uudelleenlukemisesta. Kieli on todella kaunista, suorastaan runollista.
Kirjan lopussa tuli ihan tippa silmään, ei tosin siksi, että loppu olisi edes ollut mitenkään surullinen, vaan enemmän tekstin kauneuden vuoksi. Tässä on varmasti yksi tämän syksyn kirjatapauksista ja mielestäni ansaitsisi jopa jonkinlaisen palkinnon.
Joko jugoslavialaiset kissat ovat vallanneet teidänkin kotinne?
5/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti