torstai 5. huhtikuuta 2012

Ranskalaista fiilistelyä

Rakkaus on saari - Claudie Gallay

Lähes joka blogissa törmää nykyään ihastuneisiin kommetteihin Gallayn kirjoista, joten ajattelin kokeilla niitä minäkin. Tuntumani ranskankieliseen kirjallisuuteen on tähän mennessä perustunut lähes yksinomaan Gavaldan teoksiin, enkä vielä ole aivan varma siitä, pidänkö loppujen lopuksi hänen omalaatuisesta tyylistään. En siis oikein tiennyt etukäteen, mitä tältä kirjalta odottaa.

Yllätys oli kuitenkin varsin positiivinen. Kirjassa teatteriseurueet ja teatterin harrastajat kokoontuvat Avignoniin vuotuisille festivaaleille. Uudet ja vanhat rakastavaiset kohtaavat ja salaisuudet paljastuvat. Kaiken yllä kummittelee Paul Sellièsin näytelmän, Anamorfoosin, kohtalo, jota Paulin sisar Marie on saapunut Avignoniin selvittämään. Menneisyyden virheistä joudutaan vihdoin tilille ja kirjan teemoiksi muodostuvatkin syyllisyys ja sen sovitus.

Tarinankerronta on kepeää ja kappaleet lyhyitä. Tämä auttaa viemään tarinaa nopeasti eteenpäin, vaikka nyt jälkikäteen asiaa ajatellessa, eihän tässä ihan kauheasti mitään varsinaisesti tapahdu. Elämästä, taiteesta ja teatterista keskustellaan, niinkuin nyt odottaa sopii. Tunnelma on kuitenkin hieno ja lukijan mielenkiinto pysyy yllä koko kirjan ajan. Myös kirjan loppu on sopivan yllätyksellinen.

Pidin kirjasta ja varmaan luen sen ajatuksella vielä joskus toiste uudestaan. Tästä on hyvä myös siirtyä ennen pitkää Tyrskyjen pariin. Toivottavasti Gallayn kirjoja suomennettaan enemmänkin.

4/5

Muiden arvioita, puolesta:  Järjellä ja tunteella, Katja, vastaan: Katri, Susa.

Lue tämä, jos
  • Gavaldan kirjat ja tyyli alkavat jo puuduttaa
  • haluat lukea hidastempoisen, mutta silti mielenkiintoisen lukuromaanin, joka antaa paljon ajateltavaa

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Suomen taiteen historia pähkinänkuoressa

Kauneuden jäljillä, Suomen taiteen vuosituhannet - Markku ja Olli Valkonen

Taide on aina kiinnostanut minua, mutta lempiteokseni löytyvät paremminkin 1800-luvun lopun Keski-Euroopasta kuin Suomen taiteesta. Olinkin kiinnostunut ottamaan selvää, mitä tämä n. vuosikymmen sitten julkaistu pikakatsaus Suomen taiteeseen minulle tarjoaisi.

Kauneuden jäljillä on kirjoitettu laajemman Suomen taide-sarjan pohjalta, jossa on kuusi osaa. Tavoite onkin ollut aika kunnianhimoinen. Reilun 2000 sivun asia on tässä tiivistetty vain n. 200 sivuun ja valitettavasti se näkyy. Kirjasta saa kyllä ihan hyvän yleiskäsityksen siitä, mitä kaikkea Suomen taiteessa on vuosisatojen ja -tuhansien aikana tapahtunut, mutta olisi tämän ehkä paremminkin voinut kirjoittaa.

Koko kirjaa vaivaavat ongelmat ja tekstin liiallinen tiivistys on erityisen silmiinpistävää kirjan ensimmäisessä kappaleessa, joka pikajuoksunomaisesti esittelee 26:ssa sivussa koko Suomen taiteen kirjon esihistoriasta 1800-luvun alkuun saakka. Vuosisadat vaihtuvat kappaleiden välillä hurjaa tahtia, eikä mihinkään aiheeseen oikein syvennytä. Asiaa vaikeuttaa vielä se, että tekstin kuvitus ja itse teksti tuntuvat kulkevan aivan omia latujaan. Kuvitusta ei juurikaan ole sidottu tekstiin tai jos on sidottu, niin lähinnä mainintana. Tekstissä saatetaan kuvailla jotain hienoa kirkkomaalausta, mutta kuvaa tästä ei ole missään. Sen sijaan jonkun toisen kirkon seinämaalauksista on kyllä kuva, mutta tekstissä tästä ei mainita sanallakaan. Asia ei välttämättä kirjan edetessä juurikaan korjaannu, mutta loppua kohti kuvia on sen verran enemmän, että teksti ja kuvitus osuvat yhteen hieman useammin.

Kirjassa on aika ajoin myös seuraavanlaisia lauseita:

"Ajateltakoon esim. Turun porttivahdin huonetta koristavia maalauksia 1530-luvulta..."

No, ajatellaan vaan, mutta koska en Turun linnassa vähään aikaan ole käynyt ja tästä kirjasta on kuvaa turha hakea, on vähän vaikeaa asiaa hahmottaa mihinkään suuntaan. Myös muita pieniä ärsytyksen aiheita löytyy. Asiantuntijoiden kommentteja on kirjassa ilman, että asiantuntijoita on mitenkään esitelty, edes tittelillä. Miksi minun esimerkiksi pitäisi uskoa Ella Kivikosken sanaa, kun hän kuvaa roomalaisen rautakauden koruja itäbalttilaisiksi. Kuka on Ella Kivikoski? Kirjailijan naapuri ehkä? Kirjasta on myös turha hakea minkäänlaista lähdeluetteloa tai edes listaa kirjoista, joilla voi tietämystään aiheesta syventää.

Tiivistys muuttuu loppua kohti pahimmillaan pelkäksi taiteilijoiden nimien luetteloimiseksi, mikä ei ainakaan minua juurikaan auta tuntemaan aikakauden taidesuuntauksia sen paremmin. Viimeinen nykytaiteesta kirjoitettu kappale on juuri sellainen kuin voisi olettaakin. Sivistyssanoja vilisee tekstissä vähän väliä jopa siihen pisteeseen asti, että nykytaiteen kuvaus muuttuu jopa kliseiseksi. Ainakaan minun arvostukseni ja ymmärrykseni nykytaidetta kohtaan ei tämän kappaleen avulla sieltä aika alhaisesta noussut pätkääkään. Karvat nousevat pystyyn totaalisesti viimeistään silloin, kun kirjailija puhuu puolustelevaan sävyyn Teemu Mäen kissavideosta, joka kuulemma törmäsi eläinsuojeluliikkeen synnyttämään "asenneilmastoon". Taiteen vuoksi nähtävästi saa siis tehdä ihan mitä vaan, myös tappaa viattomia eläimiä. Koko asiaa käsittelevä kohta kirjassa ja kirjailijan asenne saa minut suorastaan hieman pahoinvoivaksi.

Kirjaa vaivaa loppujen lopuksi siis se, ettei kirjailijoilla ole ollut oikein näkemystä siitä, kenelle tämä teos on kirjoitettu. Toisaalta taiteesta tarvitsee tietää jo aika paljon, jotta epämääräiset viittaukset eri tyylilajeihin ja taiteilijoiden tuotantoon aukenisivat millään tavoin. Toisaalta kirja on niin ylimalkainen, että asiasta vähän enemmän tietävät oppisivat tästä mitään uutta. Olen varmasti nyt hieman viisaampi suomalaisen taiteen historian yleisistä tyylisuunnista, mutta samalla olen myös varma, että tämän teoksen olisi voinut kirjoittaa paljon paremminkin.

3/5

Lue tämä kirja, jos
  • jostain syystä putoat siihen lukijaryhmään, joka tietää Suomen taiteesta jo paljon, mutta haluat silti perehtyä pintapuolisesti sen yleisiin suuntauksiin
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...