torstai 28. marraskuuta 2013

Terroristeja ja vieriviä sappikiviä

Mac Moose ja Jagge Migreenin tapaus - Mauri Kunnas


Mac Moose on entinen poliisi, nykyinen menestyskirjailija, joka on juuri saanut uusimman teoksensa valmiiksi. Mac kaipaisi hieman vaihtelua elämäänsä ja saakin sitä oikein olan takaa, kun keskellä yötä Macin kalsonkilaatikkoon sukeltaa avonaisesta ikkkunasta ei sen enempää eikä vähempää kuin kuuluisa Kiith Nielurisat, maailman kovimman rockyhtyeen, Rollin Gallstonesien basisti.


Kiithillä on hurja tarina kerrottavanaan bingoillasta yhtyeen solistin, Jagge Migreenin kanssa, joka ei mennytkään ihan putkeen. Jagge on siepattu ja Kiith on paennut henkensä kaupalla murhanhimoisia tekohampaita, jotka ovat seuranneet Kiithiä Macin ikkunalle saakka. Mac sekaantuu lähes tahtomattaan tapahtumavyyhteen, johon liittyy bingon ja tekohampaiden lisäksi terroristeja, Live Aid-konsertti, rastapupuja, aivopesua, pikku-Heidi, haisevaa juustoa ja huimia takaa-ajokohtauksia. Noin muutamia esimerkkejä mainitakseni.


Huomasin taannoin, että Mac Moosen seikkailuista kertova sarjakuva-albumi on juuri julkaistu uudestaan, tällä kertaa värillisenä. Tämä inspiroi minut kaivamaan hyllystäni jälleen esiin tämän alunperin vuonna 1995 julkaistun Kunnaksen albumin. Vaikka olin vuonna 1995 vielä varsin nuori, oli Kunnaksen sarjakuva jo silloin mielestäni yksi hauskimmista, joita olin lukenut. Pidin tästä niin paljon, että vaivihkaa albumi siirtyikin vanhempieni kirjahyllystä omaani, jossa se siis edelleen oleilee.

Muistikuvat tarinan hyvyydestä eivät onneksi pettäneet. Jos mahdollista tämä oli vieläkin parempi kuin muistinkaan. Nyt "vanhemmalla iällä" tarinan huumori varmasti uppoaa vielä paremmin kuin silloin nuorempana. Kunnas on päästänyt albumissa mielikuvituksensa oikein kunnolla valloilleen. Tarina on herkullisen absurdi ja ottaa kaiken viihdearvon irti kertomuksen tapahtumista ja sen henkilöistä. Kunnas on kuvittanut tarinan tutulla, yksityiskohtaisella tyylillään, jossa joka ruudusta löytää uusilla lukukerroilla aina jotain uutta. Hauskoja sivuheittoja on siellä täällä ja itse tarinallekin saa hihitellä koko albumin ajan.

Vaikka sarjakuva on jo lähes 20 vuotta vanha, ei se silti ole menettänyt yhtään ajankohtaisuuttaan. Valitettavasti terroristeista ja Live Aid-konserteista riittää jutun juurta ihan yhtä paljon nykypäivänä kuin 90-luvullakin. On myös hauskaa huomata, että Rollin Gallstonesien esikuvana ollut yhtye keikkailee edelleen. Vitsit ovat siis jo parikymmentä vuotta sitten olleet yhtyeen herrojen kohdalla aika geriatrisia, mitä ne tänä päivänä olisivatkaan?

Jos olette yhtään sarjakuvan, musiikin tai huumorin ystäviä, lukekaa ihmeessä tämä sarjakuva, nyt kun sitä kaupoistakin taas saa. Tämä on ehdottomasti yksi kaikkien aikojen suosikkejani, joka kestää aikaa ja uudelleenlukemista vielä vuosikymmentenkin jälkeen. Ainoa asia, jota tämän sarjakuvan kohdalla harmittelen on se, että selkeästi tästä piti alunperin kehittyä sarja, mutta niin ei sitten kuitenkaan käynyt. Mac Moosesta olisin halunnut kuulla lisääkin.

5/5

lauantai 23. marraskuuta 2013

7 kuukautta ja 22 päivää

1Q84 - Haruki Murakami


Postauksen otsikko kertoo sen, kuinka kauan tätä kirjaa kesti lukea. Nyt se on kuitenkin tehty, bileet pystyyn!

1Q84 on kirjatrilogia, jolla on minun versiossani mittaa huimat 1156 sivua. Ei siis liene ihme, etten tätä ihan yhdeltä istumalta lukaissut. 1Q84:n kolmas osa ilmestyi Keltaisessa kirjastossa suomennettuna tänä syksynä.

1Q84:n tarina alkaa, kun toinen päähenkilöistä, Aomame, kapuaa pakon sanelemana moottoritien hätätikkaita, jottei ruuhkan takia myöhästyisi tärkeästä tapaamisesta. Taksikuski on häntä hetkeä aikaisemmin varoittanut, että poikkeukselliset teot johtavat poikkeuksellisiin asioihin. Aomame silti yllättyy, kun nykyhetki alkaa muuttaa muotoaan totutusta. Maailmassa on yhtäkkiä asioita, joita sinne ei ole aikaisemmin kuulunut, kuten kaksi kuuta. Aomame tajuaa joutuneensa rinnakkaistodellisuuteen, jota hän alkaa nimittää 1Q84:ksi. 1Q84:n maailmassa kaikki ei ole aina ihan loogista.

Samaan aikaan toisaalla Tengo, Aomamen vanha luokkatoveri ja elämän rakkaus, ottaa vastaan uskaliaan työtarjouksen. Hän suostuu uudelleenkirjoittamaan nuoren lukiotytön, Fuka-Erin teoksen Air Chrysalis. Air Chrysaliksen maailmaa hallitsevat Pienet ihmiset, joiden tarkoitusperiä ei oikein kukaan tiedä. Taivaalla loistaa kaksi kuuta. Air Chrysaliksesta tulee suuri hitti ja Tengo tajuaa joutuneensa varsinaiseen liemeen. Peliä pelataan säännöillä, joita hänelle ei ole kerrottu ja Air Chrysaliksen maailma alkaa muistuttaa yhä enemmän Tengon todellisuutta.

Kirja on erikoinen yhdistelmä rakkaustarinaa, maagista realismia, jopa murhamysteeriäkin. Murakami yhdistelee eri genrejä ennakkoluulottomasti toisiinsa, eikä lukijalle ole aina täysin selvää, missä kirjallisuuden alalajissa milloinkin mennään. Kirjan tarinaa kertovat vuorotellen Aomame ja Tengo. Kolmas kertoja tulee mukaan kuvioihin vasta kolmannessa osassa. Koska kirjan päähenkilöt eivät ole nähneet toisiaan kahteenkymmeneen vuoteen, tuntuu lukija hyvin pitkään seuraavansa kahta toisiiinsa täysin liittymätöntä tarinaa. Tengon ja Aomamen kohtalot alkavat kuitenkin kietoutua kuin huomaamattaan toisiinsa ja molemmilla on tärkeä rooli kirjan tapahtumissa.

1Q84:n tempo on varsin seesteinen. Vaikka tunnelma tuntuukin aika ajoin tiivistyvän, ei lukijan tarvitse silti kovin paljoa jännittää päähenkilöiden puolesta. Aika paljon kirjan tapahtumien kulusta kertoo se, että Tengo toteaa ensimmäisen osan loppupuolella jokseenkin niin, että "Jotain alkaa kohta tapahtua". Ollaan sivun 400 paikkeilla. Olisihan se tosiaan ihan hyvä, koska lähestulkoon koko ensimmäinen osa on pelkkää pohjustusta ja päähenkilöiden elämänkäänteiden analysointia.

Tarina ei silti ole tylsä. Päähenkilöiden elämänhistoria on mielenkiintoista luettavaa ja Murakami houkuttelee lukijaansa jatkuvasti pienillä lupauksilla tulevísta tapahtumista, jotta kirjaa jaksaa rämpiä eteenpäin. Sanoisin kuitenkin, että tämän lukeakseen täytyy lukijankin olla sopivassa mielentilassa. Mikään pageturner tämä tosiaankaan ei ole, vaan parhaimmillaan juuri pieninä paloina luettuna.

Luin hiljattain Murakamin omaelämänkerrallisen teoksen "Mistä puhun kun puhun juoksemisesta". Siinä Murakami vertaa kirjan kirjoittamista maratoniin. Sanoisin, että tämän kirjan lukeminenkin oli kyllä eräänlainen maraton, jollei sitten jo jonkin sortin ultrajuoksu. Kirja oli kuitenkin enimmäkseen varsin hyvä ja Murakamia luen vielä jatkossakin.

4/5

Lue tämä, jos

  • haluat lukea kirjan fiilistellen, kiirettä pitämättä
  • pidät Murakamin kirjoitustyylistä
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...