perjantai 26. kesäkuuta 2015

Minäkin maratoonailen! (Päivittyvä postaus)

Emmin pitkään, että osallistunko tämänpäiväiselle lukumaratonille. Töissä nimittäin on ollut aika raskas viikko, enkä ollut yhtään varma, että jaksaisin lukea 24 tuntia putkeen.

Maraton kuitenkin kovasti houkutteli, joten päätin lähteä leikkiin mukaan kaikesta huolimatta. Päätin, etten ota itselleni tästä suorituspaineita. Luen sen mitä luen ja jos en jaksa niin sitten en.


Valikoin haasteeseen kirjastokasastani ne kaikkein ohuimmat niteet. Aikaisemmilla maratoneilla olen päässyt sinne 500-600 sivun tuntumaan, joten sillä määrällä saattaisin saada näistä osan jo luettua! Taidan aloittaa tuosta Hausfrau-kirjasta ja katsotaan sitten mihin siitä edetään.

Eli lukumaraton starttaa N-Y-T, NYT!

Klo 20.25

Maraton ei ala sittenkään ihan toivotulla tavalla, koska tajusin, että minullahan on ihan tajuton nälkä! Täytyy mennä tuonne hellan ääreen roikkumaan Hausfraun kanssa. Ainakin se sopii hyvin kirjan teemaan!

Klo 00.05, 75 sivua

Maraton etenee ihan mukavasti. Lueskelin Hausfauta tuossa telkkarin katsomisen ohessa ja se on oikein mukavaa luettavaa! Helve-Sibaja kertoilee sveitsiläisestä elämästään leppoisasti, hauskoja anekdootteja unohtamatta. Samassa oppii uutta niin Sveitsin historiasta kun politiikastakin. Nukkumaan menen kun siltä tuntuu, vielä ei ainakaan ole veto loppumassa. Parin tunnin päikkäreillä lienee jotain osuutta asiaan.


Klo 12.40, n. 220 sivua

Hausfrau on luettu ja se oli tosiaan ihan mukava kirja. Suosittelen! Seuraavaksi siirryn kymmenottelun ihmeelliseen maailmaan Jussi Seppäsen esikoisteoksen myötä. Ihan hauskoja juttuja on siinäkin tullut jo vastaan. Pojat lähtevät juhannusyönä pituushyppäämään: "Hetken päästä vihreässä maassa näkyi punaista kumimattoa. Erotimme sen selvästi, sillä kukaan meistä ei ole värisokea."

Klo 17.15, n. 360 sivua

Nyt on Kymmenottelu luettu! Kuten novellikokoelmien kohdalla yleensä, olivat toiset jutut parempia kuin toiset, mutta tässäkin on kirja, johon kannattaa tutustua! Ehdin ottaa välissä myös parin tunnin päikkärit (jälleen) ja illaksi on sen verran erinäistä ohjelmaa, etten ole varma ehdinkö maratonin pariin enää ennen klo 20.25 iskevää deadlinea. Mutta katsotaan! Kaksi luettua kirjaa on joka tapauksessa jo ihan hyvä saldo, johon olen jo nyt tyytyväinen. Valitsen kuitenkin tässä vaiheessa seuraavaksi kirjakseni Inka Nousiaisen Kirkkaat päivät ja ilta. Siinä on vain 124 sivua, mutta hyvin pienellä tekstillä, joten haastavaa tulee joka tapauksessa olemaan.

Klo 20.25 maalissa, yht. 401 sivua luettuna

Ehdin sitten kuitenkin lukea vielä muutaman sivun Nousiaisen kirjaa. Tarina vaikuttaa siinä määrin kiinnostavalta, että jatkan kirjan parissa tänään vielä pidempäänkin. Haasteen lopputulos on mielestäni oikein hyvä, koska en ihan täysillä jaksanut tähän maratoniin nyt panostaa ja nämä 400 sivua tulivat aika vaivattomasti. Hauskaa oli taas! Ei muuta kuin ensi kertaan!

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Voi ärsyttävä päähenkilö sentään!

Valo valtameren yllä - M. L. Stedman

Julkaistu: Karisto 2013
Alkuperäinen nimi: The Light Between Oceans, 2012
Suomentanut: Leena Perttula
Sivumäärä 422 s.

Kirjastosta

Tämä arvio sisältää paasausta ja mahdollisesti myös pari spoileria. Teitä on varoitettu.

Tom Sherbourne on juuri selviytynyt ensimmäisen maailmansodan kauhuista ja värväytynyt Australian Majakkalaitoksen palvelukseen. Hän kaipaa rauhaa, rutiinia ja yksinäisyyttä, joita majakoilta löytyy.

Tom saa työkomennuksen syrjäiselle Janusin saaren majakalle, kun sen edellinen vartija sairastuu. Matkalla Janusille Tom tapaa kuitenkin Isabelin, johon rakastuu. Vuoden odottamisen jälkeen he menevät naimisiin ja Isabel muuttaa Janusille. Vuodet vierivät, mutta kaivattua perheenlisäystä ei kuulu. Sen sijaan Isabel joutuu kestämään useamman keskenmenon toisensa perään. Kun sitten saaren rantaan ajautuu soutuvene, jossa on kuollut mies ja elävä vauva, tuntee Isabel kuin hänen rukouksiinsa olisi vastattu. Isabelin päätös pitää lapsi johtaa lopulta tragediaan, jossa useampi perhe kärsii.

Valo valtameren yllä oli minulle hyvin ristiriitainen lukukokemus. Toisaalta pidin kirjasta ja juoni oli enimmäkseen kiinnostava. Janusin majakkasaaren miljöö oli todella viehättävä ja kirjailija osasi kuvailla sitä niin, että saarta piinaavat tuulet melkein itsekin tunsi. Suurin osa kirjan henkilöistä olivat oikein sympaattisia ja heidän kohtaloitaan suri kirjan edetessä.

Toisaalta sitten oli Isabel, joka hiersi kuin kivi kengässäni koko tarinan ajan. En pitänyt hänestä missään vaiheessa ja jo ensikohtaamisesta alkaen Isabelista minulle välittyvä kuva oli jotenkin hemmoteltu ja itsepäinen. Koko kirjaa tuntuukin vaivaavan "Mitä Isabel haluaa, niin sen Isabel myös saa"-syndrooma. Mikään kirjan tapahtumista ei tuntunut koskaan olevan Isabelin syytä. Hän ei omasta mielestään tehnyt mitään päätöstä itse, itsenäisenä aikuisena ihmisenä, vaan kaikki oli aina joko Jumalan johdatusta, kohtalon ohjausta tai sitten kätevästi vain Tomin syytä.

Tietyllä tapaa toki ymmärrän sen, että syrjäisellä saarella keskenmenon kokenut nainen ei ole aina ehkä ihan järjissään. Sitä en sitten taas ymmärrä, että kun selviää, että vauvan äiti on yhä elossa, ei Isabelilla ole tätä kohtaan yhtään sympatiaa. Isabelin käytös koko kirjan ajan olikin hyvin itsekeskeistä ja olin täysin varma, että majakalle muutettuaan hän kyllästyisi yksinäiseen elämään puolessa vuodessa

Loppua kohden lukijasta yritetään tiristää kyyneleitä lähes epätoivon vimmalla. Melodramaattisuudeltakaan ei vältytä. Tällä kertaa minulla ei edes silmäkulma kastunut, vaikka yleensä itkeskelen aina ja kaikelle. Olin vaan kirjan loppua kohden jo niin evvk, ettei tosikaan.

Kirjalla oli kaikki mahdollisuudet olla aivan mahtava, mutta valitettavasti Isabel vaikutti minusta lähinnä lievästi psykopaattiselta tyrannilta ja ihmisiä hänen ympärillään kävi sääli. Tämä ei siis ollut ollenkaan minun kirjani.

Olin näköjään antanut kirjalle alunperin pisteet 3/5, mutta vieläkin kiukuttaa sen verran, että päädytään kuitenkin tähän:

2/5
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...