keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Käsillä tekemisen riemu

 
Kotikutoista: itsetekemisen ihanuudesta - Laura Honkasalo

Näin tämän kirjan Akateemisessa ja näin käsityöihmisenä innostuin heti. Kirja käsitöistä! Pakko lukea!

Kirjan maailma on minullekin niin tuttu. Niin Honkasalo kuin minäkin tulemme suvusta, jossa perheen naiset ovat jo vuosikausien ajan ommelleet, kutoneet, neuloneet, kehränneet, virkanneet jne. Mummon nappipurkit ja matonkuteiden leikkaus kuuluvat lapsuusmuistojen joukkoon.

Kirjan tavoite tuntuu varsin kunnianhimoiselta. Kirjassa on 21 kappaletta, joista lähes jokainen käsittelee aina uutta käsityösuuntausta. Aihepiirejä on sukan kutomisesta burleskiin ja esiliinoista vintagevaatteisiin saakka. Pääpaino kirjassa on käsintekemisen, kierrätyksen ja vanhan arvostuksessa. Kaikesta näkee, että kirjailija on aiheestaan innostunut. Kaikkein antoisinta kirjassa ovat käsillätekijöiden pienet sitaattipätkät. Näitä olisi halunnut lukea enemmänkin.

Kirja on kuitenkin aika lyhyt, vain reilut 170 sivua ja pakostikin tulee mieleen kirjan edistyessä, että Honkasalo on lopulta tullut haukanneeksi vähän turhan suuren palan. Erilaisia käsityön alalajeja kun on niin paljon, että niitä kaikkia ei vain voi millään tuntea kovin syvällisesti. Seurauksena tästä on se, että kirja tuntuu jäävän useissa kuvauksissaan kovin pintapuoliseksi.

Olisi ollut myös varsin mielenkiintoista, jos kirja olisi koostettu hieman eri tavalla. Teos olisi mielestäni toiminut erittäin hyvin myös toimitettuna tarinakokoelmana, jossa jokaista käsityötyyliä edustava himoharrastaja olisi saanut itse kertoa oman harrastuksensa historiasta ja nykytilasta. Myös kuvia olisin kirjaan kaivannut. On ihan eri asia kertoa sanallisesti Muhun saaren upeista perinnekäsitöistä kuin laittaa viereen muutama kuva, joista voi asiaa ihan itse katsoa. Jo mustavalkoiset kuvat olisivat vieneet asiaa eteenpäin.



Kelle sitten tätä kirjaa suosittelisin? Käsitöiden harrastajalle se on ihan mukiinmenevä katsaus käsitöiden monipuoliseen maailmaan ja herätti kiinnostusta mm. kirpputoreilta löytyviä aarteita kohtaan. Myös käsitöistä täysin tietämättömille tämä on ihan hyvää ja kevyttä luettavaa käsityön eri ulottuvuuksiin. Pidin myös siitä, että lähes kaikessa Honkasalo painottaa vintagen ja käsintehdyn työn arvostamista, jota ei tästä maailmasta koskaan löydy liikaa. On myös mielenkiintoista huomata, miten yllättävilläkin aloilla käsityötaitoja tarvitaan.

4/5

Tämä kirja on sinulle, jos

  • harrastat itse käsitöitä ja/tai haluaisit tietää niistä lisää mahdollisimman monipuolisesti ja kevyessä paketissa

Tätä kirjaa ei välttämättä kannata lukea, jos

  • kaipaat syvällistä ja yksityiskohtaista tietoa erilaisista käsityöharrastuksista. Siihen tämä kirja on valitettavasti liian lyhyt ja laaja-alainen

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Hyperbolista virkkausta ja käyntikorttiorigameja


Kiehtova matematiikka: Seikkailu numeroiden ihmemaassa - Alex Bellos

Ihan ensimmäiseksi täytyy tunnustaa, että kuulun varmaan siihen vähemmistöön ihmisistä, jotka ainakin ajoittain ihan oikeasti pitävät matematiikasta. Yksi varhaisimpia lapsuusmuistojani on se, kun viihdytin itseäni joskus alle kouluikäisenä yhteen- ja vähennyslaskuilla, joita isäni oli minua varten tehnyt sivukaupalla ruutuvihkoon. Laskemisesta en juuri muista kuin sen, että metodini oli jotenkin epäloogisen monimutkainen, mutta vastaukset olivat kuitenkin useimmiten oikein.

Ei siis liene ihme, että koin olevani tämänkin kirjan ominta kohderyhmää. Vaikka nykyisessä luonnontieteitä sivuavassa palveluammatissani harvoin joutuu yhtälöitä ratkaisemaan, saan näköjään edelleen kiksejä siitä, kun pääsee pyörittelemään muutamaa x:ää ja y:tä paperilla ja huomaa pääsevänsä ihan yksiselitteiseen vastaukseen.

Kirja itse on hieman omituinen sekoitus matematiikan oppikirjaa ja historiaa. Se käsittelee liiaksi historiaa ollakseen oppikirja ja sisältää liian paljon yhtälöitä ollakseen puhtaasti van historiankirja. Toisaalta harvoin sitä laskutoimitusten esittämiseltä välttyy, jos matematiikasta tai sen historiasta puhuu. Kaikesta näkee myös, että kirjailija on itse ollut varsin innostunut aiheestaan. Hän on välillä kuin lapsi karkkikaupassa, kun esittelee uusia löytöjään matematiikan maailmasta. Kirjan tyyli on varsin rento ja huumorilla höystetty. Jonkin verran täytyy olla matematiikasta kuitenkin kiinnostunut, että tähän teokseen viitsii tarttua. Joskus teoriapuoli menee myös yllättävän vaikeaksi ja ainakin yli minun hilseeni.

Historiaa on käsitelty lyhyehköön kirjaan nähden varsin laajasti. Tarina alkaa Amazonin sademetsien heimoyhteisöjen kuvauksella, jossa laskutoimitukset koostuvat luvuista yksi, kaksi ja monta ja päätyy Vegasin rahapeliautomaattien todennäköisyyslaskujen saloihin sekä alan viimeisimpien löydösten kuvaukseen.
 
Yksi miinuspuolista kirjassa on ehdottomasti kotitehtävien puute. Olisihan sitä nyt ollut mukavaa päästä hieman verestämään vanhoja laskentataitoja. Virkkaamaan nyt kuitenkin pääsi. Tässä n=3 virkattu hyperbolinen taso. Eikös olekin hieno.

Pääsin myös näpertelemään käyntikorttiorigameja. Kuutiosta tuli ihan hauska. Pyydän jo tässä kohtaa anteeksi verorahojen väärinkäyttöä. Asiaa kompensoidakseni mainostan Potku-hanketta.

Kirja oli siis kaikinpuolin ihan mielenkiintoinen. Se myös inspiroi minut kaivamaan esiin vanhan MAOLini ja melkein myös sorruin ostamaan kaupasta jonkun pitkän matematiikan kertauskirjan, jotta olisi päässyt kokeilemaan vieläkö yhtälönpyöritys oikeasti onnistuu. Tässä kohtaa kuitenkin järki voitti. Kaikenlaista hulluutta sitä kuitenkin mieleen tulee.

Lopuksi antaisin vielä hieman pyyhkeitä kirjan kustantajille. Minua häiritsi kirjassa jatkuvasti esiintyvät kirjoitusvirheet. Yleensä en asiasta välitä, mutta tässä ongelma alkoi olemaan silmiinpistävää kun lähes jokaisessa kappaleessa törmäsi virheisiin, jotka nyt kuka tahansa harrastelija olisi pystynyt jollain yksinkertaisella Wordin oikoluvullakin tekstistä löytämään. Myös joistain laskutoimituksista selkeästi puuttui jopa numeroita, joka matematiikkaa käsittelevässä kirjassa on lähes anteeksiantamatonta. Aika suurta huolimattomuutta siis.

4/5

Lue tämä, jos

  • matematiikka aiheuttaa enemmän innostuksen kuin inhotuksen väreitä
  • matematiikan historia kiinnostaa
  • haluat tietää kuka oli vastuussa ihmetystä aiheuttaneesta Puff Daddy -> P. Diddy -> Diddy vaihdoksesta ja ennenkaikkea miksi...

maanantai 1. elokuuta 2011

Elämää Iranin vallankumouksen melskeissä

The House of the Mosque - Kader Abdolah
suomennettu nimellä Talo Moskeijan vieressä (Bazaar)

Aqa Jaanin perhe on johtanut Perjantain moskeijaa jo vuosikausien ja lukuisten sukupolvien ajan. Perheen elämä kulkee tuttuja uomiaan vuodesta toiseen, elämä on seesteistä, eivätkä vuosisatojen aikana omaksutut perinteet ja käytännöt tunnu muuttuvan laisinkaan.

Muutos on vääjäämättä kuitenkin jo ilmassa. Ensin tulee televisio, josta jopa moskeijan talossa katsotaan ihmisen ensimmäistä kuukävelyä. Myös Iran on muuttumassa. Shaahi on kovaa vauhtia modernisoimassa ja länsimaistamassa maataan, tuoden Iraniin ensimmäistä kertaa sellaisenkin harvinaisuuden kuin elokuvateatterit. Vuosisatojen uskonnollinen kuri alkaa hiljalleen höltyä, jota puolestaan Qoomin imaamit eivät katso hyvällä. Poliittinen jännite maassa lisääntyy ja kaikki kärjistyy lopulta 1979 tapahtuvaan vallankaappaukseen, jossa syntyy Iranin islamilainen tasavalta.

Vallankumouksen tapahtumat vaikuttavat myös moskeijan talon asukkaiden elämään. Ensimmäistä kertaa Aqa Jaan huomaa olevansa keskellä tapahtumia, joissa edes hänen vaikutusvaltansa ei auta. Kun rauha jälleen palaa, ei mikään ole enää kuten ennen.

Sain tämän kirjan Librarythingin Early Reviewers-ohjelman kautta. Vaikka en aivan tiennyt mitä kirjalta odottaa, vaikutti alkuasetelma varsin mielenkiintoiselta. Kirja alkaakin oikein hyvin. Alun tunnelma on eteerisen ajatonta ja jopa maagista realismia sivuavaa. Kertomus alkaa saada nopeasti kuitenkin myös tummia piirteitä. Kirjailija on mielestäni hyvin rakentanut pikkuhiljaa lisääntyvää pelon ja epävarmuuden ilmapiiriä. Mikään ei ole enää varmaa, kaikkein vähiten talon ja sen asukkaiden aiemmin niin ennaltamäärätty ja vakaa kohtalo. Kirjan loppuun tultaessa sydämensä on särkenyt useaan kertaan, mutta toivokaan ei ole vielä täysin menetetty.

Kirja käsitteli aikakautta ja maata, josta en etukäteen tiennyt oikeastaan mitään. Lukukokemus oli tämän vuoksi ihan opettavainenkin. Teksti oli sujuvaa ja taiten tehtyä. Kirjailijan muitakin teoksia voisin lukea. Jos jotakin kritisoi, niin peräänkuuluttaisin sitä iänikuista tiivistämistä. Tarina junnaa aika-ajoin vähän paikallaan ja muutaman kymmenen sivun viilauksella tästä olisi saanut sujuvampaa.

4/5

Lue tämä, jos

  • 70-80-luvun Iran kiinnostaa tai vaihtoehtoisesti et tiedä aiheesta mitään, mutta haluaisit tietää enemmän
  • siedät silloin tällöin tapahtuvaa tarinan polveilua sivuraiteille ja ajoittaista juonen hidasta etenemistä

sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Kauhun tasapaino ja muuta sekalaista

Kauhun tasapaino ja muita kirjoituksia - Anna-Leena Härkönen

Niin se vain on kohta elokuu ja kesäkin alkaa pian vetelemään viimeisiään. Heinäkuu onkin mennyt ainakin lukemisen osalta varsin saamattomissa merkeissä. Kaikki lukuhaluni vei tällä kertaa pakolaisuudesta ja menetyksestä kertova Divinity Road. Kyse ei ole siitä, etteikö kirja olisi ollut hyvä, koska se ihan todella oli. Tarinassa oli voimaa ja teksti taitavasti kirjoitettu. Ongelmana oli yksinkertaisesti se, että joka kerta kirjan avatessani masennuin sen tapahtumista niin, että kirjan loppuunlukemiseen meni viikkokausia. Jos joskus haluatte vahvistusta ajatukselle, että joskus todella on lottovoitto syntyä Suomeen, lukekaa tämä kirja. Elämä ei ehkä täälläkään ole aina ruusuilla tanssimista, mutta kyllä asiat voisivat olla vain niin paljon huonomminkin.

Onneksi sain kirjan viimein loppuun ja löysin hyllystäni tämän hiljattain ostamani Härkösen kolumnikokoelman, joka palautti taas uskoni sekä lukemiseen että elämään. Kauhun tasapaino ja muita kirjoituksia koostuu kolmesta aikaisemmin julkaistusta kolumnikokoelmasta (Kauhun tasapaino ja muita kirjoituksia, Terveisiä pallomerestä ja muita kirjoituksia, Palele porvari! ja muita kirjoituksia). Alunperin kolumnit on julkaistu Image-lehdessä. Tekstejä tässä on ihan kunnioitettava määrä, päälle viisikymmentä.

Aiheet vaihtelevat kaikessa maan ja taivaan välillä. Isossa osassa ovat naiset, miehet ja parisuhde, mutta Härkönen ottaa kantaa myös vähemmistöihin, 80-lukuun, matkailuun ja itkemiseen, sekä antaa vinkkejä hyvään elämään ja lasten kasvatukseen. Keksejäkään ei sovi unohtaa. Kaiken tämän hän tekee kirpakan sarkastisella otteella, joka saa hihittelemään kirjan ääressä useaankin otteeseen. Härkösen kirjoitustyyliä voisikin hyvin kutsua sanalla "herkullinen". Hän ei säästele mielipiteitään vaan sanoo asiat juuri niinkuin ne ovat.

Härkösen kolumnit ovatkin kuin hänen rakastamansa keksit. Sitä haluaa lukea vielä toisen, jos sittenkin kolmannen, ei kyllä se neljäskin menee, kunnes huomaat lukeneesi sivukaupalla, kello lähenee yllättäen yhtä yöllä ja aamulla olisi kuitenkin normaali työpäivä. Niin koukuttavia nämä ovat. Siis kiitos Anna-Leena Härkönen! Palautit lukemis-mojoni takaisin.

5/5

Lue tämä kirja, jos

  • kaipaat älykästä kommentaaria nykyajan ilmiöistä
  • tarvitset piristystä

tiistai 14. kesäkuuta 2011

Luekirja-päivitystä

Kysäisin Otavalta lisätietoja, koska se lukuoikeuksien mahdollinen siirtyminen toiselle kuukaudelle jäi mietityttämään. Vastaus oli sellainen kuin aavistelinkin. Jos lukuoikeuksia on käyttämättä jakson loppuessa, ne menettää. Tätä voi tosin hieman kiertää sillä, että luettavana olevien kirjojen lukuoikeus ei poistu. Näitä voi sitten seuraavan kuukauden aikana vaihtaa uusiin.

Otava kertoo myös, että lisälukuoikeuksia ei ole mahdollista hankkia niin rahalla kuin rakkaudellakaan vaikka kuinka haluaisi, mutta ovat kehittämässä palvelua tähän suuntaan.

Jossain esittelyteksteissä oli mainintaa, että kirjojen lukeminen vaatii aina internet-yhteyden. Luekirja-palvelun sivuilla tosin kerrotaan, että offline-lukeminenkin olisi mahdollista.

sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Kun Harry Potter kohtaa Jamie Fraserin

A Discovery of Witches - Deborah Harkness

Diana on alkemiaan erikoistunut historiantutkija, jonka rauhallisen tutkimusurakan Oxfordin Bodleian-kirjastossa rikkoo hänen yllättäen löytämänsä lumottu kirja. Diana ei kuitenkaan ole tilanteessa niin hämillään kuin voisi luulla. Diana on nimittäin kuuluisaan Bishopin sukuun kuuluva noita, joka tosin ei halua tietää taikuudesta tai omista kyvyistään mitään. Koska Diana ei halua olla magian kanssa tekemisissä edes noiduttujen käsikirjoitusten muodossa, lähettää hän teoksen takaisin arkistoitavaksi.

Käsikirjoituksen löytyminen laittaa kuitenkin liikkeelle erinäisten tapahtumien sarjan, jonka seurauksena Diana joutuu vaikeiden valintojen eteen ja saa todeta, että taikuuden poissulkeminen elämästä ei onnistukaan aivan niin helposti.

Oxfordiin alkaa pikkuhiljaa kerääntyä varsinainen joukkio yliluonnollisia olioita. Kaikki haluavat tietää, miten Diana on saanut teoksen käsiinsä ja mitä se sisältää. Dianan olo alkaa käydä yhä tukalammaksi, kun panokset ja uhkaukset alkavat koventua. Apua hän saa kuitenkin yllättävältä taholta. Vampyyri Matthew on aivan yhtä kiinnostunut Dianan löytämän kirjan sisällöstä kuin muutkin, mutta tuntee vetoa myös Dianaan, eikä pysty tukahduttamaan tähän kohdistuvaa suojelunhaluaan. Pian onkin Matthew'n varassa saada Diana turvaan, ennenkuin jotain pahempaa ehtii tapahtua. Pakomatkan aikana Diana ja Matthew rakastuvat, rikkoen samalla ikivanhaa sopimusta, joka kieltää noitien ja vampyyrien väliset suhteet jyrkästi. Tilanne on omiaan saamaan pariskunnan yhä pahempiin vaikeuksiin. Diana ja Matthew päättävät taistella oman vapautensa puolesta, käynnistämällä samalla kauan pelätyn sodan noitien, vampyyrien ja demonien kesken.

Tartuin kirjaan, koska se vaikutti kiinnostavan LibraryThingissä monia muitakin ja oli saanut suhteellisen positiivisia arvioita siellä. Fantasiaa hipova kirjallisuus on muutenkin aika mieleistä luettavaa ja tässä oli vielä plussana luvassa kahden päähenkilön välinen rakkaustarina, joka ainakin minulle romantikkona kelpaa.

Harkness on rakentanut demonien, noitien, vampyyrien ja ihmisten asuttamaa maailmaansa suhteellisen taidokkaasti. Mikään yliluonnollisista olennoista ei ole täysin stereotyyppinen vaan Harkness on yrittänyt edes hieman uudistaa näistä olennoista olevia mielikuvia. Positiivisena yllätyksenä on myös se, että hän on kyennyt tämän tekemään luomatta esim. päivänvalossa kimaltelevia vampyyreita...

Höm, no niin. Kirjan päähenkilöihin Dianaan ja Matthew'n pystyy mielestäni aika hyvin samaistumaan. Heidän vastoinkäymisiään alkaa kirjan edetessä todella jännittämään ja alkaa toivoa kaiken kääntyvän vähitellen parhain päin. Kirjassa on noidutun käsikirjoituksen lisäksi myös monta muuta mysteeriä, joiden merkitys kirjan juonelle mietityttää tosissaan. Muutaman tietokirjan aikaisemmin kirjoittanut Harkness on lisäksi selkeästi perehtynyt aihealueeseensa perusteellisesti. Kuvaukset alkemiasta vaikuttavat asiantuntevilta ja Harkness on myös onnistunut sekoittamaan kirjan juoneen mm. solubiologiaa.

Kirjaa lukiessani en voinut kuitenkaan välttyä vertaamasta A Discovery of Witchesia kahteenkin eri kirjasarjaan. Ensimmäisenä se toi mieleen Harry Potterin. Sen lisäksi, että molemmissa kirjoissa ollaan tekemisissä taikavoimien kanssa, tuntuu Dianalla ja Harrylla olevan ikäerostaan huolimatta myös paljon muuta yhteistä. Kumpikaan ei ymmärrä omia voimiaan ja molemmat ovat jääneet orvoiksi nuorella iällä, kun vanhemmat ovat uhranneet henkensä jälkikasvuaan suojellakseen. Molempien elämää varjostaa myös voimakas uhka, joka heidän on jollain konstilla ratkaistava jatkaakseen elämäänsä taas rauhallisemmissa merkeissä.

Kirjan edetessä yhtymäkohtia alkoi tulla yhä enemmän myös Diana Gabaldonin Outlander-sarjaan. Lieneekö syynä sitten Dianan ja Matthew'n keskinäinen rakkaustarina, joka intensiteetiltään jotenkin muistutti minua (ja muitakin) Outlanderista. Mielleyhtymä vain voimistui kirjan loppua kohden, jolloin tietyt kirjan tapahtumat toivat väkisinkin mieleen Jamien ja Clairen koitokset. Voisinkin ajatella, että Outlanderista pitävät voisivat tykästyä myös tähän kirjaan.

Pidin kirjasta, mutta näkisin silti että tämä taitaa olla teos, joka tulee jakamaan lukijoidensa mielipiteet kahteen leiriin. Ensinnäkin kirjassa puhutaan rakkaudesta, tunteista ja kauheuksien kauheus! muutamassa kohdassa jopa seksistä. Olen huomannut, että tämä on selkeä merkki joillekin lukijoille pudottaa teos välittömästi sinne roskakirjallisuuden joukkoon, aivan sama kuinka hyvin kirja on muuten kirjoitettu tai kuinka nerokas juoni sattuu olemaan. Tämä tullee tapahtumaan siitäkin huolimatta, että Dianan ja Matthew'n keskinäiset tunteet ovat oleellinen osa kirjan juonta ja jopa luovat välttämättömän konfliktitilanteen, jotta kirjan todelliset tapahtumat saadaan rullaamaan eteenpäin. Vaikka jotkut lukijat todennäköisesti kirjan puolivälin paikkeilla ovat vakuuttuneita siitä, että lukevat pahimman sortin kioskikirjallisuutta, voin vakuuttaa että Dianan ja Matthew'n rakkaustarina, ne muutamat hassut seksikohtaukset mukaan lukien, ovat vielä varsin kesyä tavaraa. Uskokaa huviksenne.

Kirja on myös varsin selkeästi kirjasarjan ensimmäinen teos. Tietojeni mukaan suunnitteilla on trilogia. Tämän vuoksi oikein mitään ei kirjan kuudestasadasta sivusta huolimatta ratkea. Spekulaatioita vain kertyy toisensa perään ja kirja päättyy mukavaan cliffhangeriin, joka saa kirjan maailmaan uppoutuneen kiroamaan seikkaa, että seuraavan osan julkaisu menee jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Ei siis kannata lukea tätä kirjaa, jos ei ole valmistautunut lukemaan seuraavia osia tai ei kestä kirjan äkkinäisen lopun aiheuttamaa jännitystä. Tässä tapauksessa kannattanee mieluummin odottaa ainakin kirjasarjan seuraavaa osaa.

A Discovery of Witches on kirjoittajansa esikoisteos fiktion saralla ja se myös näkyy. Luin kirjan sähköisenä, tajuten onneksi vasta joskus puolenvälin maissa, että kovakantisessa versiossa on ihan todella lähemmäs kuusisataa sivua ja sekin varmaan pienellä präntillä. Tarinaa olisi voinut nimittäin reilusti tiivistää juonen tästä juurikaan kärsimättä. Onko ihan oikeasti pakollista kuvata esimerkiksi Dianan ja Matthew'n koko joogaharjoituksen sisältö tai käyttää koko kappaletta Matthew'n metsästysretkeen? (Käyttäisin tässä yhteydessä myös tilaisuuden hyväksi tiedustellakseni, onko muitakin joiden mielestä ajatus joogaavasta vampyyrista on jotenkin korni?)

Muut lukijat ovat arvostelleet myös Matthew'n edwardcullenmaista suojelunhalua ja Dianan Mary Sue-taipumuksia.

Kaikesta huolimatta A Discovery of Witches vaikuttaisi olevan kiinnostava trilogian aloitus ja jatko-osaa jään mielenkiinnolla odottamaan. Se on selkeästi aikuisyleisölle suunnattu ja kirjailijan tutkijantausta tulee esiin taustatyön laajuudessa ja tarkkuudessa. Mielestäni tieteeseen perustuvat kirjan osuudet eivät myöskään aliarvioi lukijaansa, vaan haastavat tämän ymmärtämään mm. mitokondriogenetiikan syvimpiä saloja.

4/5

Lue tämä kirja, jos
  • vampyyrit, noidat ja yliluonnollinen kiinnostaa
  • Potterit ja Twilightit tuntuvat olevan liian nuorelle yleisölle suunnattu ja haluat jotain aikuismaisempaa
  • puhuminen rakkaudesta ja tunteista ei välittömästi ällötä
Pysy kaukana kirjasta, jos
  • puhuminen rakkaudesta ja tunteista ällöttää
  • et halua lukea kirjaa, joka on keskeneräisen kirjasarjan ensimmäinen osa ja päättyy kaiken lisäksi selkeästi kesken
  • tarinan ajoittainen hidas tempo ärsyttää
  • Bonuksena: et ymmärrä mitään viineistä ja niiden kuvailu kirjassa useampaan otteeseen käy hermoon pahimman kerran

keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Luekirja - uusi e-kirjapalvelu!

Avasin tänään Suuren suomalaisen kirjakerhon lehden ja heti tarvitsi ruveta bloggaamaan. Kakkossivulla oli näet mainos Luekirja-palvelusta, joka on uusi tapa lukea sähköisiä kirjoja Suomessa.

Suomalaisia e-kirjoja on mielestäni pitkään vaivannut se, että ne vain yksinkertaisesti ovat aivan liian kalliita. Kustantamoissa selkeästi ei ole oikein tajuttu jutun ideaa, jos e-kirjasta saa maksaa yhtä paljon, jos ei enemmänkin, kuin kovakantisesta kirjasta! Tämä oli ainakin se syy, miksi en ole edes harkinnut kirjojen ostoa Elisan e-kirjapalvelusta. Hintojen täytyy suurinpiirtein puolittua ennenkuin asiakkaaksi ryhtymistä voi edes miettiä.

Tämän vuoksi olenkin varsin kiinnostunut aina, kun joku esittelee uusia sähkökirjapalveluita. Luekirja mainostaa itseään edullisena tapana lukea sähkökirjoja, joten kiinnostus heräsi heti. Kävin vakoilemassa asiaa.

Luekirja lupaa, että kirjoja pystyy lukemaan monilla eri laitteilla, mm. iPadilla ja iPhonella. Sony Readerille ja Kindlelle he eivät palvelua tarjoa, mutta nähtävästi muuten tarjonta on laajahkoa. Palvelua voi myös käyttää useammalla eri laitteella samanaikaisesti. Palvelu muistaa luetun kirjan ja kirjanmerkin, joten lukemista voi jatkaa siitä, mihin toisella laitteella jäi.

Hintapolitiikka on ainakin aiempaan verrattuna suhteellisen kohtuullista. Kolmen kirjan lukuoikeus kuussa maksaa 19.95 ja kahden kuukauden tilaus 24.90, sisältäen samat kolme kirjaa. Miksi samasta määrästä kirjoja täytyy maksaa toisessa tilaustavassa enemmän kuin toisessa, ei ole minulle aivan selvää. Ymmärtääkseni kirjan lukuoikeudet eivät myöskään kumuloidu. Jos et kuukaudessa lue kolmea, menetät käyttämättömät lukuoikeudet, kun uusi jakso alkaa.

Kirjatarjonta juuri toimintansa aloittaneelle palvelulle on mielestäni aika houkutteleva. Kirjoista löytyy sopivassa suhteessa niin uutuuksia kuin aikaisemmin ilmestyneitä kirjojakin. Esimerkkinä tarjonnasta voisin mainita Siri Hustvedtin Vapisevan naisen, Riikka Pulkkisen Totta, C. J. Samsonin Luostarin varjot (joka on muuten tosi hyvä) ja Olli Jalosen Poikakirjan. Tarjonta koostuu toistaiseksi Otavan ja Liken kirjoista, mutta kuulemma muita kustantamoita ollaan houkuttelemassa mukaan.

IPad sovellus näyttää ensi näkemältä suhteellisen pätevän oloiselta, en sitten osaa sanoa, miltä sen käyttö oikeasti tuntuisi.

Sitten niihin miinuspuoliin. Luekirja toimii lainausperiaatteella. Luettavia kirjoja ei saa omaksi, vaan kun kirja on luettu, sen joutuu palauttamaan palveluun. Luetun kirjan saa tietenkin myöhemminkin pyytää uudestaan, mutta se vie sitten yhden kolmesta lukuoikeudesta. Toisaalta, kuinka monta kirjaa sitä loppujen lopuksi koskaan lukee toistamiseen...

Tällä hetkellä myös kirjojen tilausvaihtoehtoja on mielestäni vähänlaisesti. Mitä jos haluaisikin lukea enemmän kuin kolme kirjaa kuussa? Missään ei ainakaan mainittu, että lukuoikeuksia olisi mahdollista ostaa yhtään sen enempää kuin ne kolme tarjottua.

Palvelu vaikuttaa varsin kiinnostavalta. Hinta/kirja tulee sinne pokkarin tasolle. Lienee jokaisen omassa harkinnassa, kannattaako tämänkään verran maksaa kirjasta, jota ei loppujen lopuksi saa pitää. Kirjastossahan kun edelleen saa käydä ilmaiseksi... Toisaalta jos palvelusta jatkossakin saa luettavakseen vasta kovakantisena ilmestyneitä uutuuksia, ei hinta ole yhtään paha.

Palveluun liittyminen tuntuu varsin houkuttelevalta, mutta täytyy jäädä vielä mietintälinjalle.

lauantai 21. toukokuuta 2011

Thomas Cromwell, mielenkiintoinen mies

Wolf Hall - Hilary Mantel

suomennettu nimellä Susipalatsi (Teos)

Olipa kerran pari vuotta sitten aika (ja taitaapi se jatkua vähän vieläkin), kun viihdemaailmassa ei pystynyt mihinkään kääntymään kun jostain tuutista jo pukkasi pelkkää Tudoria Tudorin perään. Oli tv-ohjelmaa, elokuvaa ja vaikka kuinka monta kirjaa, jotka katselivat Anne Boleynin elämää ja kuolemaa taas jostain eri vinkkelistä. Vähän alkoi tuntua että Henrik VIII vaimoineen oli kuin jonkinlainen historiallinen rokkistara, josta kukaan ei tahtonut saada tarpeekseen. Itse en kauheasti jaksanut tästä buumista kiinnostua jo ihan yksinkertaisesta syystä. Pidän onnellisista lopuista ja jo etukäteen vähän ahdisti kun ajatteli, että täytyisi lukea kirja Anne Boleynista tai jostain muusta hänen kohtalosisarestaan, kun kyllähän sen nyt tietää, kunka siinä lopulta käy.

Tästäkin huolimatta päätin tarttua Wolf Halliin. Lieneekö syynä kirjan saamat kehut vaiko toissavuotinen Booker-voitto. Joka tapauksessa ilokseni huomasin, että tämän kirjan kanssa ei kuitenkaan päässyt pettymään. Wolf Hall kertoo kuinka Thomas Cromwell nousee köyhästä sepän pojasta arvostetuksi lakimieheksi, Henrik VIII:n neuvonantajaksi ja lopulta yhdeksi Englannin vaikutusvaltaisimmista miehistä. Näkökulma on sinänsä mielenkiintoinen, koska käsitykseni mukaan kaikissa niissä tudoreiden aikaan sijoittuvissa romaaneissa, joita en ole lukenut, Thomas Cromwell on yleensä sijoitettu siihen pakolliseen pahiksen osaan. Tämän tietäen oli varsin mielenkiintoista katsoa kuinka Mantel saisi luotua tarpeeksi sympaattisen henkilöhahmon, jonka vuoksi oikeasti viitsisi kahlata läpi sen 650-sivuisen tiiliskiven, joka Wolf Hall on.

Hyvinhän se lopulta onnistui. Wolf Hall on mielestäni ihan oikeasti todella hyvä kirja. Thomas Cromwell välittyy lukijalle miehenä, joka yrittää tehdä parhaansa erilaisten vaatimusten ristipaineissa, joutuen välillä tekemään vaikeitakin päätöksiä. Asiaa ei helpota yhtään se, että kuninkaan mieli ja mieltymykset ovat kuin tuuliviiri ja suosiosta tippuminen on huomattavasti helpompaa kuin sinne pääseminen.

Kirjan tunnelma on jotenkin tasapaksu. Tapahtumat vain seuraavat toisiaan ilman sen kummempaa dramatiikkaa. Tästäkin huolimatta tarina vetää mukaansa ja koko ajan haluaa tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Yhtenä miinuspuolena voisi sanoa, että dialogi on sen verran jännällä tavalla kirjoitettu, että aina ei ole aivan selvää, kuka puhuu ja tekee mitäkin. Cromwelliinkin viitataan useimmiten vain sanalla "hän" ja välillä saa arvailla, ketä häntä kulloinkin tarkoitetaan. Onneksi tähän kuitenkin tottuu suhteellisen nopeasti.

Kirja oli viime vuoden suosikkejani ja varmasti luen sen vielä joskus uudestaankin. Tarina loppuu harmittavasti kesken ja toivon todella, että Mantel on jo kynäilemässä seuraavaa osaa.

5/5

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Viime yönä tajusin joskus vielä kuolevani

Pictures of You - Caroline Leavitt

Harvoin tulee nykyään vastaan kirjoja, jotka herättävät yhtä paljon ajatuksia kuin tällä viikolla lukemani Caroline Leavittin Pictures fo You.

Kirja kertoo Isabellesta, jonka elämä muuttuu täydellisesti eräänä sumuisena syyskuun päivänä, kun hän joutuu auto-onnettomuuteen. Toisessa autossa ollut nainen, April, kuolee välittömästi, mutta tämän yhdeksänvuotias poika Sam kuitenkin pääsee pakenemaan paikalta juuri ajoissa ja selviää pelkillä naarmuilla. Myös Isabelle joutuu sairaalaan, mutta pääsee lopulta pelkällä aivotärähdyksellä.

Itsesyytökset luonnollisesti kiusaavat Isabellea. Hän ei tahdo päästä tapahtumista yli, ei vaikka poliisitutkinnassa onnettomuus todetaan käytännössä Aprilin syyksi. Häntä alkaa yhä enemmän mietityttämään, miten Aprilin perhe voi, miten Sam ja Aprilin mies Charlie pystyvät käsittelemään tapahtunutta ja ovatko he päässeet elämässä eteenpäin. Pian Isabellen ja Samin tiet alkavatkin risteämään yhä useammin. Sam muistaa Isabellen onnettomuudesta enkelinä ja on vakuuttunut, että Isabellen kautta Sam saisi vielä mahdollisuuden puhua äidilleen ja ehkä jopa nähdäkin tämän. Charlie luonnollisesti ei ole kauhean innostunut siitä, että Sam viettää yhä enemmän aikaa Isabellen kanssa, mutta hänkin huomaa ajattelevansa tätä yhä useammin ja alkaa jopa tuntea vetoa Isabellea kohtaan. Onnettomuuteen liittyy kuitenkin vielä paljon selvittämättömiä kysymyksiä, jotka vaativat vastauksensa, ennenkuin kukaan kolmesta päähenkilöstä pystyy pääsemään tapahtumista yli.

Kirjan juoni on petollisen yksinkertainen: on kolme ihmistä, joiden on jotenkin löydettävä keinot selvitä menetyksestä, antaa anteeksi sekä itselleen että muille ja vielä jotenkin jatkaa elämäänsä kaiken tapahtuneen jälkeen. Kirja kuitenkin kätkee sisälleen valtavasti paljon muitakin teemoja, jotka saivat minut lukiessani väliin jopa ihan pysähtymään jonkin ajatuksen äärelle ja pohdiskelemaan asiaa lähemmin. Tunnemmeko loppujen lopuksi tässä maailmassa ketään muuta kuin itsemme ja oman elämämme? Voimme kuvitella tuntevamme läheistemme ajatukset ja tekemiset, mutta loppujen lopuksi elämme elämäämme muukalaisten keskellä, emmekä koskaan voi olla varmoja, mitä muut aivan todella ajattelevat.

Yksi kirjan johtoajatuksista liittyy sattuman ja onnen merkitykseen elämässä. Minkälaiseksi kirjan henkilöiden elämä olisi muodostunut, jos Charlie olisikin onnettomuusaamuna ollut Aprilille kiltimpi, jättänyt loukkaavia asioita sanomatta tai pyytänyt niitä ajoissa anteeksi? Olisiko April silloin lähtenyt ollenkaan kohtalokkaalle automatkalleen? Tai jos Isabelle olisi samana aamuna viettänyt kymmenen minuuttia kauemmin aamun lehteä lukien tai valinnut matkallaan jonkin toisen reitin? Kirja osoittaa, että joskus ne kaikkein arkipäiväisimmätkin valinnat saattavat lopulta olla niitä kohtalokkaimpia. Ja näinhän se tosiaan menee. Kuinka monta kertaa sitä on itsekin miettinyt, että olisi pitänyt kuitenkin lähteä reissuun vaikka viisi minuuttia myöhemmin, niin ei olisi joutunut ajamaan tuon bussin takana ja joutunut hankalaan ohitustilanteeseen. Tai jos olisi valinnut vaihteeksi jonkun toisen reitin työpaikalta pois, niin ei olisi ollut paikalla juuri silloin kun jonkin kriisin vuoksi tullaan nykäisemään hihasta. Vaikeinta näissä valintatilanteissa kuitenkin on, että sitä ei lopulta koskaan voi etukäteen tietää mihin valinta voi todella johtaa.

Kirjan vaikuttavin hahmo on Sam, jolle äidin menetys on jotain sellaista jota ei voi lopulta oikein ymmärtää. Kirjailija on kuvannut hienosti Samin väliin ristiriitaiset ja sekavatkin tunteet ja sen äärettömän hämmennyksen, jota yhdeksänvuotiaalla voi tälläisessa tilanteessa olla. Lasten tapaan Sam myös syyttää onnettomuudesta ja kirjan myöhemmistä tapahtumista itseään ja yrittää vielä pärjätä näiden ajatusten aiheuttaman häpeän kanssa kaiken muun ohessa. Charlie tekee parhaansa yksinhuoltajaisänä, joka ei kuitenkaan loppujen lopuksi oikein tiedä, mitä poikansa päässä liikkuu.

Sam saa lohtua siitä, että kuvittelee Isabellen olevan enkeli ja uskoo Isabellen toimivan yhdyssiteenä maan ja taivaan välillä. Eräässä kirjan kohtauksessa Sam pohtii taivaan olemassaoloa ja lapsen mieleen tulee lähinnä se, että mahtaa siellä olla tylsää soitella vain harppuja kaiket päivät. Johtuneekohan lukemisen varsin myöhäisestä ajankohdasta vai mistä, mutta omatkin ajatukset kääntyivät tässä kohtaa kuolemanjälkeiseen elämään ja yhtäkkiä tajusin aivan varmasti, kristallinkirkkaudella, että jonain päivänä ei minuakaan todella ole. Ei ollenkaan. Että elämä on nyt tässä, this is it. Jotenkin koko ajatus tuntui yllättäen varsin absurdilta; jaa miten niin, enkö siis olekaan kuolematon? Ajatus, että tulee päivä, kun en ole tässä enää pohtimassa näitä asioita jotenkin herätteli ja kauhistutti samalla kertaa. Totesin, että niinhän sitä ihminen kuitenkin kuvittelee olevansa kuolematon varmaan loppuun asti. Tässä on toki se hyvä puoli, että kuolemaa ei kauheasti kannata pelätä. Jos kuitenkin viimeiseen hengenvetoon kuvittelee elävänsä ikuisesti ja kuoltuaan sitä ei kuitenkaan itse tiedä kuolleensa, niin mikäs tässä on ollessa. Enemmän kannattanee pelätä asioita, joita tässä vielä ehtii tapahtua ennen sitä kuolemaa.

Menipäs syvälliseksi, palataanpas takaisin asiaan. Loppu oli katkeransuloinen. Kaikki ei lopukaan aivan siirappisen onnellisesti vaan elämä jatkaa kulkuaan yllätyksineen kaikkineen ja on vain tartuttava siihen mitä on. Mielestäni tämä sopi kirjan muuhunkin henkeen varsin mainiosti, eikä tehnyt minulle lukijana tunnetta, että minulta olisi jotenkin huijattu pois se loppu jota olisin ehkä odottanut.

Pientä miinusta kirja saa tarinan tietynlaisesta hitaudesta. Tarinassa ei loppujen lopuksi mitään ihan hirveän dramaattisia asioita tapahdu, ainakaan kovin nopeasti, joten voisin kuvitella joidenkin ihmisten kirjan äärellä kyllästyvän. Itseänikään tämä ei nyt varsinaisesti inspiroi haalimaan käsiini kirjailijan muita teoksia. Joka tapauksessa suosittelen kirjaa lämpimästi.

4/5

Esipuhe nro 2

Ei se näköjään ihan noin vain pelkällä esipuheen kirjoituksella se kirjablogi käynnistynyt. Alkusäätöjen jälkeen pitäisi näemmä sitä sisältöäkin jaksaa tuottaa. Ainahan toki voi ajatella, että nyt on melkein kolme ja puoli vuotta vanhempi ja todennäköisesti sen verran myös viisaampi (hah!)

No joka tapauksessa, jos toinen kerta toden sanoisi ja tämä tästä lähtisi nyt käyntiin. Olen suurella kunnioituksella lueskellut muiden kirjablogistien kirjoituksia ja todennut tason varsin korkeaksi. Ihan samanlaiseen suomenkielen hallintaan tuskin täällä päästään (mikä hitto on possessiivisuffiksi??), mutta jos edes jossain määrin ymmärrettävää kieltä käyttää, niin eiköhän se sanoma kuitenkin perille mene.

Kuten jo tuossa esipuheen ensimmäisessä osassa mainitsin, (jos olenkin kirjoittamassa esipuhe-trilogiaa! Eipäs tullut aikaisemmin mieleen) luen suurimman osan kirjoistani englanniksi. Syyt ovat varsin yksinkertaiset. Ensinnäkin kirjojen tilaaminen ulkomailta on väliin aivan käsittämättömän halpaa. Jos sama kirja, joka käännettynä maksaa kovakantisena Suomessa pahimmillaan lähes 30 euroa ja BookDepositorysta sen saa pokkarina 6 eurolla, niin kummankohan sitä valitsisi... Sitten on ne käännökset. Huonot käännökset nimittäin välttää kätevästi sillä, että pyrkii lukemaan kaiken minkä kykenee alkuperäiskielellä. Sitä voi sitten huonosti kääntää tekstit omassa päässään ihan mieleisekseen. Englanniksi kirjoitettujen kirjojen kanssa tämä toimii minulla hyvin. Saksan ja ruotsin kanssa on vielä takkuamista. Espanjan, ranskan ja muiden suhteen täytyy turvautua kuitenkin niihin käännöksiin. Yleensä se englanninkielinen käännös on näissäkin se halvin vaihtoehto.

Sitten muutama satunnainen huomio tuohon 1. esipuheeseen ja muihin yleiseen kirjamaailman tapahtumiin liittyen:

  • Taru sormusten herrasta sain luettua (jee!) ja olen sittemmin lukenut sitä uudelleenkin osissa siten, että olen jo uudesta lukukierroksesta saanut 2/3 suoritettua. Oli muuten mahtava kirja.
  • Liityin Pieneen esikoiskirjakerhoon eli PEKKiin, johon muutkin näyttävät tiensä löytäneen. Aivan mahtava idea! Kirjakerho tuntuu paremminkin vähän lukupiiriltä, kun viimeisimmistä postitetuista kirjoista alkaa blogimaailmaan vähitellen tippua arvioita. Koiruohon kaupunki on minullakin tällä hetkellä luettavana.
  • Lopuksi pieni mainostauko: Hilary Mantelin aivan mahtava Wolf Hall on ilmestynyt suomeksi nimellä Susipalatsi. Lukekaa ihmeessä! Kirja on todella loistava ja oli minun viime vuoden suosikkini. Mahdollisesti voisi siitä jonkinlaista arviotakin tässä väsätä, jos nyt saa aikaiseksi.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...