lauantai 21. toukokuuta 2011

Thomas Cromwell, mielenkiintoinen mies

Wolf Hall - Hilary Mantel

suomennettu nimellä Susipalatsi (Teos)

Olipa kerran pari vuotta sitten aika (ja taitaapi se jatkua vähän vieläkin), kun viihdemaailmassa ei pystynyt mihinkään kääntymään kun jostain tuutista jo pukkasi pelkkää Tudoria Tudorin perään. Oli tv-ohjelmaa, elokuvaa ja vaikka kuinka monta kirjaa, jotka katselivat Anne Boleynin elämää ja kuolemaa taas jostain eri vinkkelistä. Vähän alkoi tuntua että Henrik VIII vaimoineen oli kuin jonkinlainen historiallinen rokkistara, josta kukaan ei tahtonut saada tarpeekseen. Itse en kauheasti jaksanut tästä buumista kiinnostua jo ihan yksinkertaisesta syystä. Pidän onnellisista lopuista ja jo etukäteen vähän ahdisti kun ajatteli, että täytyisi lukea kirja Anne Boleynista tai jostain muusta hänen kohtalosisarestaan, kun kyllähän sen nyt tietää, kunka siinä lopulta käy.

Tästäkin huolimatta päätin tarttua Wolf Halliin. Lieneekö syynä kirjan saamat kehut vaiko toissavuotinen Booker-voitto. Joka tapauksessa ilokseni huomasin, että tämän kirjan kanssa ei kuitenkaan päässyt pettymään. Wolf Hall kertoo kuinka Thomas Cromwell nousee köyhästä sepän pojasta arvostetuksi lakimieheksi, Henrik VIII:n neuvonantajaksi ja lopulta yhdeksi Englannin vaikutusvaltaisimmista miehistä. Näkökulma on sinänsä mielenkiintoinen, koska käsitykseni mukaan kaikissa niissä tudoreiden aikaan sijoittuvissa romaaneissa, joita en ole lukenut, Thomas Cromwell on yleensä sijoitettu siihen pakolliseen pahiksen osaan. Tämän tietäen oli varsin mielenkiintoista katsoa kuinka Mantel saisi luotua tarpeeksi sympaattisen henkilöhahmon, jonka vuoksi oikeasti viitsisi kahlata läpi sen 650-sivuisen tiiliskiven, joka Wolf Hall on.

Hyvinhän se lopulta onnistui. Wolf Hall on mielestäni ihan oikeasti todella hyvä kirja. Thomas Cromwell välittyy lukijalle miehenä, joka yrittää tehdä parhaansa erilaisten vaatimusten ristipaineissa, joutuen välillä tekemään vaikeitakin päätöksiä. Asiaa ei helpota yhtään se, että kuninkaan mieli ja mieltymykset ovat kuin tuuliviiri ja suosiosta tippuminen on huomattavasti helpompaa kuin sinne pääseminen.

Kirjan tunnelma on jotenkin tasapaksu. Tapahtumat vain seuraavat toisiaan ilman sen kummempaa dramatiikkaa. Tästäkin huolimatta tarina vetää mukaansa ja koko ajan haluaa tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Yhtenä miinuspuolena voisi sanoa, että dialogi on sen verran jännällä tavalla kirjoitettu, että aina ei ole aivan selvää, kuka puhuu ja tekee mitäkin. Cromwelliinkin viitataan useimmiten vain sanalla "hän" ja välillä saa arvailla, ketä häntä kulloinkin tarkoitetaan. Onneksi tähän kuitenkin tottuu suhteellisen nopeasti.

Kirja oli viime vuoden suosikkejani ja varmasti luen sen vielä joskus uudestaankin. Tarina loppuu harmittavasti kesken ja toivon todella, että Mantel on jo kynäilemässä seuraavaa osaa.

5/5

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Viime yönä tajusin joskus vielä kuolevani

Pictures of You - Caroline Leavitt

Harvoin tulee nykyään vastaan kirjoja, jotka herättävät yhtä paljon ajatuksia kuin tällä viikolla lukemani Caroline Leavittin Pictures fo You.

Kirja kertoo Isabellesta, jonka elämä muuttuu täydellisesti eräänä sumuisena syyskuun päivänä, kun hän joutuu auto-onnettomuuteen. Toisessa autossa ollut nainen, April, kuolee välittömästi, mutta tämän yhdeksänvuotias poika Sam kuitenkin pääsee pakenemaan paikalta juuri ajoissa ja selviää pelkillä naarmuilla. Myös Isabelle joutuu sairaalaan, mutta pääsee lopulta pelkällä aivotärähdyksellä.

Itsesyytökset luonnollisesti kiusaavat Isabellea. Hän ei tahdo päästä tapahtumista yli, ei vaikka poliisitutkinnassa onnettomuus todetaan käytännössä Aprilin syyksi. Häntä alkaa yhä enemmän mietityttämään, miten Aprilin perhe voi, miten Sam ja Aprilin mies Charlie pystyvät käsittelemään tapahtunutta ja ovatko he päässeet elämässä eteenpäin. Pian Isabellen ja Samin tiet alkavatkin risteämään yhä useammin. Sam muistaa Isabellen onnettomuudesta enkelinä ja on vakuuttunut, että Isabellen kautta Sam saisi vielä mahdollisuuden puhua äidilleen ja ehkä jopa nähdäkin tämän. Charlie luonnollisesti ei ole kauhean innostunut siitä, että Sam viettää yhä enemmän aikaa Isabellen kanssa, mutta hänkin huomaa ajattelevansa tätä yhä useammin ja alkaa jopa tuntea vetoa Isabellea kohtaan. Onnettomuuteen liittyy kuitenkin vielä paljon selvittämättömiä kysymyksiä, jotka vaativat vastauksensa, ennenkuin kukaan kolmesta päähenkilöstä pystyy pääsemään tapahtumista yli.

Kirjan juoni on petollisen yksinkertainen: on kolme ihmistä, joiden on jotenkin löydettävä keinot selvitä menetyksestä, antaa anteeksi sekä itselleen että muille ja vielä jotenkin jatkaa elämäänsä kaiken tapahtuneen jälkeen. Kirja kuitenkin kätkee sisälleen valtavasti paljon muitakin teemoja, jotka saivat minut lukiessani väliin jopa ihan pysähtymään jonkin ajatuksen äärelle ja pohdiskelemaan asiaa lähemmin. Tunnemmeko loppujen lopuksi tässä maailmassa ketään muuta kuin itsemme ja oman elämämme? Voimme kuvitella tuntevamme läheistemme ajatukset ja tekemiset, mutta loppujen lopuksi elämme elämäämme muukalaisten keskellä, emmekä koskaan voi olla varmoja, mitä muut aivan todella ajattelevat.

Yksi kirjan johtoajatuksista liittyy sattuman ja onnen merkitykseen elämässä. Minkälaiseksi kirjan henkilöiden elämä olisi muodostunut, jos Charlie olisikin onnettomuusaamuna ollut Aprilille kiltimpi, jättänyt loukkaavia asioita sanomatta tai pyytänyt niitä ajoissa anteeksi? Olisiko April silloin lähtenyt ollenkaan kohtalokkaalle automatkalleen? Tai jos Isabelle olisi samana aamuna viettänyt kymmenen minuuttia kauemmin aamun lehteä lukien tai valinnut matkallaan jonkin toisen reitin? Kirja osoittaa, että joskus ne kaikkein arkipäiväisimmätkin valinnat saattavat lopulta olla niitä kohtalokkaimpia. Ja näinhän se tosiaan menee. Kuinka monta kertaa sitä on itsekin miettinyt, että olisi pitänyt kuitenkin lähteä reissuun vaikka viisi minuuttia myöhemmin, niin ei olisi joutunut ajamaan tuon bussin takana ja joutunut hankalaan ohitustilanteeseen. Tai jos olisi valinnut vaihteeksi jonkun toisen reitin työpaikalta pois, niin ei olisi ollut paikalla juuri silloin kun jonkin kriisin vuoksi tullaan nykäisemään hihasta. Vaikeinta näissä valintatilanteissa kuitenkin on, että sitä ei lopulta koskaan voi etukäteen tietää mihin valinta voi todella johtaa.

Kirjan vaikuttavin hahmo on Sam, jolle äidin menetys on jotain sellaista jota ei voi lopulta oikein ymmärtää. Kirjailija on kuvannut hienosti Samin väliin ristiriitaiset ja sekavatkin tunteet ja sen äärettömän hämmennyksen, jota yhdeksänvuotiaalla voi tälläisessa tilanteessa olla. Lasten tapaan Sam myös syyttää onnettomuudesta ja kirjan myöhemmistä tapahtumista itseään ja yrittää vielä pärjätä näiden ajatusten aiheuttaman häpeän kanssa kaiken muun ohessa. Charlie tekee parhaansa yksinhuoltajaisänä, joka ei kuitenkaan loppujen lopuksi oikein tiedä, mitä poikansa päässä liikkuu.

Sam saa lohtua siitä, että kuvittelee Isabellen olevan enkeli ja uskoo Isabellen toimivan yhdyssiteenä maan ja taivaan välillä. Eräässä kirjan kohtauksessa Sam pohtii taivaan olemassaoloa ja lapsen mieleen tulee lähinnä se, että mahtaa siellä olla tylsää soitella vain harppuja kaiket päivät. Johtuneekohan lukemisen varsin myöhäisestä ajankohdasta vai mistä, mutta omatkin ajatukset kääntyivät tässä kohtaa kuolemanjälkeiseen elämään ja yhtäkkiä tajusin aivan varmasti, kristallinkirkkaudella, että jonain päivänä ei minuakaan todella ole. Ei ollenkaan. Että elämä on nyt tässä, this is it. Jotenkin koko ajatus tuntui yllättäen varsin absurdilta; jaa miten niin, enkö siis olekaan kuolematon? Ajatus, että tulee päivä, kun en ole tässä enää pohtimassa näitä asioita jotenkin herätteli ja kauhistutti samalla kertaa. Totesin, että niinhän sitä ihminen kuitenkin kuvittelee olevansa kuolematon varmaan loppuun asti. Tässä on toki se hyvä puoli, että kuolemaa ei kauheasti kannata pelätä. Jos kuitenkin viimeiseen hengenvetoon kuvittelee elävänsä ikuisesti ja kuoltuaan sitä ei kuitenkaan itse tiedä kuolleensa, niin mikäs tässä on ollessa. Enemmän kannattanee pelätä asioita, joita tässä vielä ehtii tapahtua ennen sitä kuolemaa.

Menipäs syvälliseksi, palataanpas takaisin asiaan. Loppu oli katkeransuloinen. Kaikki ei lopukaan aivan siirappisen onnellisesti vaan elämä jatkaa kulkuaan yllätyksineen kaikkineen ja on vain tartuttava siihen mitä on. Mielestäni tämä sopi kirjan muuhunkin henkeen varsin mainiosti, eikä tehnyt minulle lukijana tunnetta, että minulta olisi jotenkin huijattu pois se loppu jota olisin ehkä odottanut.

Pientä miinusta kirja saa tarinan tietynlaisesta hitaudesta. Tarinassa ei loppujen lopuksi mitään ihan hirveän dramaattisia asioita tapahdu, ainakaan kovin nopeasti, joten voisin kuvitella joidenkin ihmisten kirjan äärellä kyllästyvän. Itseänikään tämä ei nyt varsinaisesti inspiroi haalimaan käsiini kirjailijan muita teoksia. Joka tapauksessa suosittelen kirjaa lämpimästi.

4/5

Esipuhe nro 2

Ei se näköjään ihan noin vain pelkällä esipuheen kirjoituksella se kirjablogi käynnistynyt. Alkusäätöjen jälkeen pitäisi näemmä sitä sisältöäkin jaksaa tuottaa. Ainahan toki voi ajatella, että nyt on melkein kolme ja puoli vuotta vanhempi ja todennäköisesti sen verran myös viisaampi (hah!)

No joka tapauksessa, jos toinen kerta toden sanoisi ja tämä tästä lähtisi nyt käyntiin. Olen suurella kunnioituksella lueskellut muiden kirjablogistien kirjoituksia ja todennut tason varsin korkeaksi. Ihan samanlaiseen suomenkielen hallintaan tuskin täällä päästään (mikä hitto on possessiivisuffiksi??), mutta jos edes jossain määrin ymmärrettävää kieltä käyttää, niin eiköhän se sanoma kuitenkin perille mene.

Kuten jo tuossa esipuheen ensimmäisessä osassa mainitsin, (jos olenkin kirjoittamassa esipuhe-trilogiaa! Eipäs tullut aikaisemmin mieleen) luen suurimman osan kirjoistani englanniksi. Syyt ovat varsin yksinkertaiset. Ensinnäkin kirjojen tilaaminen ulkomailta on väliin aivan käsittämättömän halpaa. Jos sama kirja, joka käännettynä maksaa kovakantisena Suomessa pahimmillaan lähes 30 euroa ja BookDepositorysta sen saa pokkarina 6 eurolla, niin kummankohan sitä valitsisi... Sitten on ne käännökset. Huonot käännökset nimittäin välttää kätevästi sillä, että pyrkii lukemaan kaiken minkä kykenee alkuperäiskielellä. Sitä voi sitten huonosti kääntää tekstit omassa päässään ihan mieleisekseen. Englanniksi kirjoitettujen kirjojen kanssa tämä toimii minulla hyvin. Saksan ja ruotsin kanssa on vielä takkuamista. Espanjan, ranskan ja muiden suhteen täytyy turvautua kuitenkin niihin käännöksiin. Yleensä se englanninkielinen käännös on näissäkin se halvin vaihtoehto.

Sitten muutama satunnainen huomio tuohon 1. esipuheeseen ja muihin yleiseen kirjamaailman tapahtumiin liittyen:

  • Taru sormusten herrasta sain luettua (jee!) ja olen sittemmin lukenut sitä uudelleenkin osissa siten, että olen jo uudesta lukukierroksesta saanut 2/3 suoritettua. Oli muuten mahtava kirja.
  • Liityin Pieneen esikoiskirjakerhoon eli PEKKiin, johon muutkin näyttävät tiensä löytäneen. Aivan mahtava idea! Kirjakerho tuntuu paremminkin vähän lukupiiriltä, kun viimeisimmistä postitetuista kirjoista alkaa blogimaailmaan vähitellen tippua arvioita. Koiruohon kaupunki on minullakin tällä hetkellä luettavana.
  • Lopuksi pieni mainostauko: Hilary Mantelin aivan mahtava Wolf Hall on ilmestynyt suomeksi nimellä Susipalatsi. Lukekaa ihmeessä! Kirja on todella loistava ja oli minun viime vuoden suosikkini. Mahdollisesti voisi siitä jonkinlaista arviotakin tässä väsätä, jos nyt saa aikaiseksi.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...