lauantai 15. elokuuta 2015

Ja taas maratonia! (päivittyvä postaus)

Tässä blogissa ei näköjään kauhean paljon muuta tapahdukaan. Mutta ei se mitään. Näin kesälomalla hieman lukumaratonia kaipailinkin ja onneksi Marika sellainen Oksan hyllyltä-blogissaan laittoi pystyyn. Virallinen maratonpäivä on tänään lauantaina 15.8., joten hyvin ehtii vielä mukaan.


Lukupinoni on aika pitkälle käytännön sanelema. Se nimittäin koostuu lähes yksinomaa eräpäiväänsä lähestyvistä kirjaston kirjoista. Mielenkiintoisia kirjoja on silti paljon mukana ja näiden lukemista odotan innolla.


Loppusuoralla on jo Katja Petrovskajan Ehkä Esther, joka on aika erikoinen lukukokemus. Tarina pomppii vapaalla assosiaatiolla väliin milloin minnekin.

Tällä maratonilla ajattelin päivitellä edistymistä myös tuonne Twitterin puolelle. Lisäsin sen tuonne sivupalkkiin tai sitten @twinkledp -nimellä minut löytää itse Twitteristä. Ajattelin myös kokeilla bloggaamista suoraan puhelimesta, joten saa nähdä meneekö kaikki postaukset sen myötä ihan sekaisin (ainakin ensimmäisellä kerralla meni...) Kaikkea jännää siis luvassa.

Maraton alkaa kuitenkin nyt! Eli

Klo 14.25

Lukeminen jatkuu Ehkä Estherin sivulta 216, jossa isoisä on palannut vihdoin kotiin sodasta yli 40 vuoden jälkeen.


Klo 16.45, n. 60 s.

Ehkä Esther on luettu. Jäi sellainen "ihan kiva"-fiilis tästä kirjasta. Seuraavaksi Holmströmin Sulje silmäs pienoinen kimppuun. En yhtään tiedä mitä odottaa, mutta takakannen teksti tuo mieleen jopa Kuokkamummon.


Klo 19.30, n. 110 s.

Maraton etenee hitaasti, mutta varmasti. Nyt syödään vähän hernekeittoa ja salaattia ja sitten voisi korkata vihdoin maratoneväät. Holmströmin kirja vaikuttaa oikein jännittävältä. Mielenkiintoista nähdä mihin tarina etenee.

Klo 00.00, n. 250 s.

Nyt alkaa jo olla silmät siinä määrin ristissä, että taitaa nukkumaanmenoaika koittaa aika pikaiseen. Mutta huomenna ehtii vielä vähän lukea! Sulje silmäs pienoinen on sen verran jännä, että en tiedä soveltuuko se oikein edes iltalukemiseksi.

16.8.15 klo 10.10, n. 285 s.

Yö on nukuttu hyvin ja nyt vielä viimeinen rutistus. Kovin nopeasti se vuorokausikin kuluu.

Klo 14.20, 458 s.

Se on loppu nyt! Sain Holmströmin kirjan luettua ja vielä viisi minuuttia jäi aikaakin. Oikein hyvä ja jännittävä kirja, voin suositella. Maratonilla oli taas hauskaa, eikä lukeminen tähän lopu. Seuraavaksi hyllyllä odottaa Antti Holman Kauheimmat runot, mutta ensin pitää ottaa selvää, että kuka hitto on tämä Antti Holma, joka tuntuu nyt tulevan vastaan joka suunnasta. Joku tv-tähti vissiin, mutta kun minun telkkaristani ei tule kuin urheilua, niin olen näistä asioista ihan pihalla (ei siis ole urheilija ainakaan) (Jaa joku Putous-tähti nojooo. Jaa niin ja Järjestäjä! En ole sitä lukenut, mutta onhan se vastaan tullut)

Toivottavasti kaikilla oli yhtä hauska maraton! Otetaan taas uudestaan!

perjantai 26. kesäkuuta 2015

Minäkin maratoonailen! (Päivittyvä postaus)

Emmin pitkään, että osallistunko tämänpäiväiselle lukumaratonille. Töissä nimittäin on ollut aika raskas viikko, enkä ollut yhtään varma, että jaksaisin lukea 24 tuntia putkeen.

Maraton kuitenkin kovasti houkutteli, joten päätin lähteä leikkiin mukaan kaikesta huolimatta. Päätin, etten ota itselleni tästä suorituspaineita. Luen sen mitä luen ja jos en jaksa niin sitten en.


Valikoin haasteeseen kirjastokasastani ne kaikkein ohuimmat niteet. Aikaisemmilla maratoneilla olen päässyt sinne 500-600 sivun tuntumaan, joten sillä määrällä saattaisin saada näistä osan jo luettua! Taidan aloittaa tuosta Hausfrau-kirjasta ja katsotaan sitten mihin siitä edetään.

Eli lukumaraton starttaa N-Y-T, NYT!

Klo 20.25

Maraton ei ala sittenkään ihan toivotulla tavalla, koska tajusin, että minullahan on ihan tajuton nälkä! Täytyy mennä tuonne hellan ääreen roikkumaan Hausfraun kanssa. Ainakin se sopii hyvin kirjan teemaan!

Klo 00.05, 75 sivua

Maraton etenee ihan mukavasti. Lueskelin Hausfauta tuossa telkkarin katsomisen ohessa ja se on oikein mukavaa luettavaa! Helve-Sibaja kertoilee sveitsiläisestä elämästään leppoisasti, hauskoja anekdootteja unohtamatta. Samassa oppii uutta niin Sveitsin historiasta kun politiikastakin. Nukkumaan menen kun siltä tuntuu, vielä ei ainakaan ole veto loppumassa. Parin tunnin päikkäreillä lienee jotain osuutta asiaan.


Klo 12.40, n. 220 sivua

Hausfrau on luettu ja se oli tosiaan ihan mukava kirja. Suosittelen! Seuraavaksi siirryn kymmenottelun ihmeelliseen maailmaan Jussi Seppäsen esikoisteoksen myötä. Ihan hauskoja juttuja on siinäkin tullut jo vastaan. Pojat lähtevät juhannusyönä pituushyppäämään: "Hetken päästä vihreässä maassa näkyi punaista kumimattoa. Erotimme sen selvästi, sillä kukaan meistä ei ole värisokea."

Klo 17.15, n. 360 sivua

Nyt on Kymmenottelu luettu! Kuten novellikokoelmien kohdalla yleensä, olivat toiset jutut parempia kuin toiset, mutta tässäkin on kirja, johon kannattaa tutustua! Ehdin ottaa välissä myös parin tunnin päikkärit (jälleen) ja illaksi on sen verran erinäistä ohjelmaa, etten ole varma ehdinkö maratonin pariin enää ennen klo 20.25 iskevää deadlinea. Mutta katsotaan! Kaksi luettua kirjaa on joka tapauksessa jo ihan hyvä saldo, johon olen jo nyt tyytyväinen. Valitsen kuitenkin tässä vaiheessa seuraavaksi kirjakseni Inka Nousiaisen Kirkkaat päivät ja ilta. Siinä on vain 124 sivua, mutta hyvin pienellä tekstillä, joten haastavaa tulee joka tapauksessa olemaan.

Klo 20.25 maalissa, yht. 401 sivua luettuna

Ehdin sitten kuitenkin lukea vielä muutaman sivun Nousiaisen kirjaa. Tarina vaikuttaa siinä määrin kiinnostavalta, että jatkan kirjan parissa tänään vielä pidempäänkin. Haasteen lopputulos on mielestäni oikein hyvä, koska en ihan täysillä jaksanut tähän maratoniin nyt panostaa ja nämä 400 sivua tulivat aika vaivattomasti. Hauskaa oli taas! Ei muuta kuin ensi kertaan!

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Voi ärsyttävä päähenkilö sentään!

Valo valtameren yllä - M. L. Stedman

Julkaistu: Karisto 2013
Alkuperäinen nimi: The Light Between Oceans, 2012
Suomentanut: Leena Perttula
Sivumäärä 422 s.

Kirjastosta

Tämä arvio sisältää paasausta ja mahdollisesti myös pari spoileria. Teitä on varoitettu.

Tom Sherbourne on juuri selviytynyt ensimmäisen maailmansodan kauhuista ja värväytynyt Australian Majakkalaitoksen palvelukseen. Hän kaipaa rauhaa, rutiinia ja yksinäisyyttä, joita majakoilta löytyy.

Tom saa työkomennuksen syrjäiselle Janusin saaren majakalle, kun sen edellinen vartija sairastuu. Matkalla Janusille Tom tapaa kuitenkin Isabelin, johon rakastuu. Vuoden odottamisen jälkeen he menevät naimisiin ja Isabel muuttaa Janusille. Vuodet vierivät, mutta kaivattua perheenlisäystä ei kuulu. Sen sijaan Isabel joutuu kestämään useamman keskenmenon toisensa perään. Kun sitten saaren rantaan ajautuu soutuvene, jossa on kuollut mies ja elävä vauva, tuntee Isabel kuin hänen rukouksiinsa olisi vastattu. Isabelin päätös pitää lapsi johtaa lopulta tragediaan, jossa useampi perhe kärsii.

Valo valtameren yllä oli minulle hyvin ristiriitainen lukukokemus. Toisaalta pidin kirjasta ja juoni oli enimmäkseen kiinnostava. Janusin majakkasaaren miljöö oli todella viehättävä ja kirjailija osasi kuvailla sitä niin, että saarta piinaavat tuulet melkein itsekin tunsi. Suurin osa kirjan henkilöistä olivat oikein sympaattisia ja heidän kohtaloitaan suri kirjan edetessä.

Toisaalta sitten oli Isabel, joka hiersi kuin kivi kengässäni koko tarinan ajan. En pitänyt hänestä missään vaiheessa ja jo ensikohtaamisesta alkaen Isabelista minulle välittyvä kuva oli jotenkin hemmoteltu ja itsepäinen. Koko kirjaa tuntuukin vaivaavan "Mitä Isabel haluaa, niin sen Isabel myös saa"-syndrooma. Mikään kirjan tapahtumista ei tuntunut koskaan olevan Isabelin syytä. Hän ei omasta mielestään tehnyt mitään päätöstä itse, itsenäisenä aikuisena ihmisenä, vaan kaikki oli aina joko Jumalan johdatusta, kohtalon ohjausta tai sitten kätevästi vain Tomin syytä.

Tietyllä tapaa toki ymmärrän sen, että syrjäisellä saarella keskenmenon kokenut nainen ei ole aina ehkä ihan järjissään. Sitä en sitten taas ymmärrä, että kun selviää, että vauvan äiti on yhä elossa, ei Isabelilla ole tätä kohtaan yhtään sympatiaa. Isabelin käytös koko kirjan ajan olikin hyvin itsekeskeistä ja olin täysin varma, että majakalle muutettuaan hän kyllästyisi yksinäiseen elämään puolessa vuodessa

Loppua kohden lukijasta yritetään tiristää kyyneleitä lähes epätoivon vimmalla. Melodramaattisuudeltakaan ei vältytä. Tällä kertaa minulla ei edes silmäkulma kastunut, vaikka yleensä itkeskelen aina ja kaikelle. Olin vaan kirjan loppua kohden jo niin evvk, ettei tosikaan.

Kirjalla oli kaikki mahdollisuudet olla aivan mahtava, mutta valitettavasti Isabel vaikutti minusta lähinnä lievästi psykopaattiselta tyrannilta ja ihmisiä hänen ympärillään kävi sääli. Tämä ei siis ollut ollenkaan minun kirjani.

Olin näköjään antanut kirjalle alunperin pisteet 3/5, mutta vieläkin kiukuttaa sen verran, että päädytään kuitenkin tähän:

2/5

lauantai 30. toukokuuta 2015

Maailmanloppu tulee, oletko valmis?

Vuori - Helena Waris

Julkaistu: Otava 2014
Sivumäärä: 317 s.
Kansi: Ea Söderberg

Kirjastosta

Lif on asunut koko elämänsä kaupungissa, jonka keskellä kasvaa salaperäinen vuori. Sen huippua peittää jatkuvasti pilvikerros, eikä kukaan vuorelle kiivennyt ole huhujen mukaan enää palannut kertomaan näkemästään.

Jokin on kuitenkin muuttumassa. Lifin pomo antaa hänelle potkut ja käskee samalla Lifiä kiivetä vuorelle. Lif ei tahdo uskoa sanaakaan, mutta kun työpaikalla puhkeaa virusepidemia, hänen työkaverinsa kuolevat ja kaupunkia aletaan pikaisesti evakuoida, ei Lifille jää oikein muuta vaihtoehtoa kuin suunnata vuorta kohti. Perillä Lif törmää yllätyksekseen muihin kohtalotovereihinsa. Onko Lif keskellä jotain outoa kisaa, jonka tavoitteet ovat hämärät kaikille?

Wariksen kirjoja on hyllyssä useampia, mutta en ole vain saanut tartuttua niihin ennen tätä. Vuori kuitenkin houkutteli juonellaan heti alusta alkaen ja onneksi sen luin. Tarina oli nimittäin aivan mahtava.

Juoni ammentaa skandinaavisista jumaltaruista ja täytyy sanoa, että vaikka Byattin Ragnarökin lukemisesta ei muuta hyötyä olisi, niin ainakin tätä kirjaa ymmärsi sen ansiosta paljon paremmin. Tarina oli jännittävä ja siinä oli myös ripaus romantiikkaa, joka kelpaa minulle aina. Varsinaista vuorella seikkailua olisi voinut tosin olla enemmänkin ja kirjan keskiosaa hieman lyhentää. Asiat tuntuvat usein myös etenevän enemmän sattuman ja onnen, kuin Lifin ratkaisujen kautta.

Pidin kuitenkin Vuoresta todella paljon. Lifin ja hänen ystävänsä Arrin kohtaloa jännittää loppuun asti, jossa lukijaa odottaa vielä muutama mehukas yllätys. Kirjastossa Vuori on sijoitettu jälleen nuortenkirjojen joukkoon (koska nähtävästi aikuiset eivät lue fantasiaa...), mutta tarina sopii aivan yhtä hyvin myös aikuisille.

5/5

maanantai 25. toukokuuta 2015

Vuoden parhaita kirjoja?

Näkemiin taivaassa - Pierre Lemaitre
Kuva: Minerva

Julkaistu: Minerva 2014
Alkuperäinen nimi: Au revoir là-haut, 2013
Suomentanut: Sirkka Aulanko
Sivumäärä 546 s.

Kirjastosta

Eletään ensimmäisen maailmansodan viimeisiä päiviä. Huhut aselevosta kiertävät juoksuhautoja, mutta mikään ei tunnu olevan varmaa. Albert Maillard ja Édouard Péricourt ovat olleet onnekkaita. He ovat edelleen hengissä, kun niin moni heidän ikätovereistaan on menehtynyt.

Päällystö haluaa kuitenkin vielä viimeisen voiton. Kukkula 113 olisi vallattava. Asialla ei ole tässä vaiheessa enää kuin symbolista arvoa, mutta luutnantti Henri d'Aulney-Pradelle näkee tilaisuutensa urotekoihin ja ylennykseen vihdoin tulleen. Hän motivoi sotaan kyllästyneet miehensä ampumalla salaa tiedusteluretkelle lähetetyt omat sotilaat, vyöryttää syyn tästä saksalaisten niskaan ja hyökkäys on valmis. Harmi vaan, että Albert käytännössä kompastuu totuuteen ja melkein menettää sen seurauksena myös oman henkensä. Apuun rientänyt Édouard joutuu lopulta maksamaan sattumuksesta kaikkein kalliimman hinnan, loukkaantumalla hirvittävällä tavalla harhasirpaleen osumasta.

Sodan jälkeisessä Ranskassa kuolleet ovat sankareita ja eloonjääneet, haavoittuneet sotilaat enemmänkin kiusana. Édouardilla ja Albertilla ei ole kuitenkaan muuta vaihtoehtoa kuin opittava elämään maailmassa, jossa kaikki on muuttunut.

Näkemiin taivaassa oli ihan huippuhyvä kirja! Tarinassa oli kaikkea, niin komediaa kuin tragediaakin. Se oli samalla veijaritarina ja lähes dekkarimainen historiallinen romaani, kuten takakansikin tietää kertoa. Kuiva, aiheestaan sivupoluille nyrjähtelevä kertojanääni oli niin kovin ranskalaisen oloinen ja toi minulle mieleen Amélien. Raskaista asioista kerrotaan niin kepeällä otteella, että henkilöhahmojen tilannetta ei juuri jää surkuttelemaan. Juoni etenee hyvää vauhtia eteenpäin, eikä tylsää ehdi tulla missään välissä.

Parasta kirjassa olivat kuitenkin juuri sen henkilöt. Albert ja Édouard joutuvat kamppailemaan omien demoniensa kanssa ja keksivät selviytyäkseen hyvin mielenkiintoisia juonia. Kirjan pahis, Pradelle, sortuu vaikka mihin koiruuksiin ja mitä varten? No tietenkin koska haluaa epätoivoisesti restauroida sukunsa kartanon entiseen loistoonsa! Kattotiilet eivät ole halpoja, joten mitä jos huijattaisiin valtiota vähän lisää? Édouardin sisko Madeleine nai kauniina miehenä pidetyn Pradellen. Kaikki kuvittelevat Pradellen juonitelleen tiensä hyvään ja rahakkaaseen avioliittoon, mutta Madeleinella on ihan oma agendansa. Hän haluaa Pradellelta kauniita lapsia ja itse mies on siinä oikeastaan täysin yhdentekevä. Kaiken tämän lisäksi kirja suorastaan pursuaa hulvattomia sivuhenkilöitä, jotka olisivat kuin valkokankaalle tehtyjä. Sieluni silmin jo näen tästä kirjasta tehdyn elokuvan, jossa on juuri sopiva määrä ylinäyttelemistä.

Näkemiin taivaassa oli siis todella hieno lukukokemus. Raskaasta aiheestaan huolimatta kirjan parissa viihtyi hyvin. Kirjaa ei mielestäni ole ihan kovin paljoa blogeissa näkynyt, mutta en voi kuin suositella tätä lämpimästi!

5/5

Kirja aloittaa minulla Idän pikajuna-haasteen ja kuittaan sillä ensimmäisen etapin, Pariisin.

lauantai 9. toukokuuta 2015

Mihin se huhtikuu hävisi? Eli huhtikuun 2015 luetut

En oikeasti tiedä mitä koko kuukaudelle tapahtui. Jossain sumussa se on kulunut, koska blogiin kirjoittaminen on ollut mielessä aivan koko ajan, mutta näköjään koostepostauksen jälkeen ensimmäistäkään juttua en ole saanut aikaiseksi. Tahti ei todennäköisesti ihan hetkeen tästä kiihdy vieläkään, koska ensi viikolla odottelee lomareissu, eikä blogin äärelle pääse oikein kunnolla taas pariin viikkoon.

Huhtikuussa tuli kuitenkin luettua edelleen. Ihan samoihin lukuihin en tässä kuussa päässyt kuin maaliskuussa, mutta aikaisempaan lukumäärääni nähden nämä ovat silti hyviä tuloksia. Luin kuusi kirjaa ja yhden jätin mielenterveyteni vuoksi kesken. Muutenkin koko kuukausi tuntui olevan yhtä takkuamista. Lukemani kirjat olivat enimmäkseen aika keskitasoisia ja jopa turhan vaikeita. Kaipasin kovasti jotain kevyttä, juonellista luettavaa. Varmaankin tästä syystä olenkin sitten toukokuussa lukenut pelkästään lastenkirjoja ja nuorille aikuisille suunnattua fantasiaa.

Marie - Arne Nevanlinna: Idän Pikajuna jatkaa Strasbourgiin. Ihan hyvä kirja, loppu vain oli turhan lohduton.
En suostu - Per Petterson: Kahden ystävyksen tarina. Tosi mielenkiintoinen kirja niin kauan kuin pojat olivat nuoria. Keski-ikäisenä heidän tarinansa ei sitten oikein kiinnostanutkaan.
Stonehengen perintö - Sam Christer: Yritin jo tässä kohtaa hakea jotain juonellista höttöä. Sain höttöä ja juonelle pyörittelin silmiäni.
Äideistä parhain - Alison Bechdel: Sarjakuvaromaani, jossa keskitytään lähinnä oman navan tuijottamiseen, mukana vielä aimo annos psykoanalyysia. Jos tämä olisi ollut tavallinen kirja, olisin lopettanut lukemisen sivulle 10.
Taivaalta tippuvat asiat - Selja Ahava: Ahavan kirja oli ihan kiva lukukokemus, mutta kärsi todennäköisesti tässä vaiheessa vallinneesta kyllästymisestäni kaikkeen vähänkin syvällisempään.
Totuuskuutio - Esä Mäkinen: Tulevaisuuden Helsinkiin sijoittuvaa dystopiaa. Kirjassa oli muutamia tosi hyviä oivalluksia, vaikkakin kirjan päähenkilö käyttäytyi väliin aika järjenvastaisesti.

Se kesken jäänyt kirja oli Stefan Spjutin Staalo, ruotsalainen fantasiatarina pohjoisen peikoista. Kirja on aikamoinen tiiliskivi ja jossain sivun 200 paikkeilla totesin, että en jaksa lukea kirjaa, joka uhkaa imeä minusta kaiken elämänilon lukuilon kokonaan. Kirjassa kaikki tuntui jotenkin likaiselta, niin miljöö kuin sen henkilöiden ajatukset. Tämä siitäkin huolimatta, että mitään kovin likaista ei sinänsä edes tapahtunut. Päähenkilö nuuskasi joka toisella sivulla, yh. Peikot tuottivat kaikenlaista (kuollettavaa) harmia ja niitä varten piti kidnapata lapsia, jotta lasten leikki lepyttelisi peikot. En voinut käsittää, miksei niitä vaan voinut päästää päiviltä ja asia olisi ollut sillä selvä. Tämä olisi ehkä selvinnyt kirjan edetessä, mutta en kestänyt tarinaa niin pitkälle.


Toukokuussa otankin sitten paljon leppoisammin. Fantasiaa ja YA-kirjoja mulle, kiitos. Minulla onkin jo neljäs kirja menossa, joten hyvin on kuukausi lähtenyt käyntiin.

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Maaliskuun 2015 luetut

Maaliskuussa istuin ahkerasti nenä kirjassa, koska sain luetuksi peräti 11 kirjaa! Ja tämä kaikki ilman mitään pidempiä lomia! Ehdin maaliskuussa tekemään kaikenlaista muutakin, joten ei se onneksi pelkäksi lukemiseksi mennyt.

Louhi - Timo Parvela: Sammon vartijoiden tarina on edennyt päätösjaksoonsa. Jännittää sai, mutta toka osa oli piirun verran parempi.
Lasiruumiit - Erik Axl Sund: Varistyttötrilogiaa on tosi paljon kehuttu ja sen vuoksi odotin jotain enemmän. Lukukokemus jäi keskinkertaiseksi.
Traumbach - Joel Haahtela: Mieltä hivelevän kaunista tekstiä, mutta minun aivoilleni taas aavistuksen liian vaikeaa.
Medeia - Christa Wolf: Tämä kirja on ollut toivomuslistallani jo pitkään. En joutunut pettymään!
Mitä kummaa. Opas kotimaiseen spekulatiiviseen fiktioon - Hanna Matilainen: Hyödyllinen opas aihepiiriinsä! Paljon oli tuttuja juttuja, mutta opin paljon myös uutta.
Läpi yön - Terhi Rannela: Ah, niin ihana kirja! Kirja vei minut suoraan omaan nuoruuteeni 90-luvulle.
Varjopoika - Carl-Johan Vallgren: Ruotsissa on dekkarikirjailijoita joka oksalla, joskin Vallgren on kuulemma kirjoittanut aiemmin muutakin. Ihan ok, mutta kärsi juonen epäuskottavuudesta.
Lemen - Jaakko Markus Seppälä: Tästä jo blogissa kirjoitinkin. Tosi hyvä kirja!
Ajan riekaleita - Anilda Ibrahimi: Koko tarina on kuin ajan riekaleita itsessäänkin. Helppolukuinen kirja, jolla on kuitenkin paljon sanottavaa.
Varjopuutarha - Maria Autio: Tarina seuraa Aspergeria sairastavan Pihlan kasvua kohti aikuisuutta. Pihlan maailma on loistavasti kuvattu.
Yön sydän on jäätä - Virpi Hämeen-Anttila: Mielenkiintoista ajankuvausta, mutta kirja oli liian selvästi sarjan aloitusosa.

Lisäksi merkitsen tähän nyt ylös sen kirjamäärän, joka odottaa bloggaamistaan (23, joo). Täytyy ensi kuussa katsoa, saanko tätä kasaa yhtään pienennettyä. Näppituntuma on, että luen koko ajan enemmän kuin bloggaan...


Ensi kuussa ajattelin lukea enimmäkseen haastekirjoja. Haastesivu itsessään näyttää aika tyhjältä, mutta oikeasti Kirjallinen retki Pohjoismaissa on varsinkin Ruotsin alle kerännyt jo useamman merkinnän ja Idän pikajunassakin Strasbourg on jo jätetty taakse. Klassikkohaasteeseen olisi hyvä jo aloitella Kalevalaa.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...