torstai 19. joulukuuta 2013

Hän rakastaa vai rakastaako sittenkään?


Hän rakastaa minua - Virpi Pöyhönen

Kiira on juuri palannut Suomeen Wyomingista vaihto-oppilasvuoden jälkeen. Wyomingin rajattomaan taivaaseen tottuneelle kesäinen Turku vaikuttaa tunkkaiselta ja pieneltä. Kiira on kokenut matkallaan ystävyyden, jonka jälkeen mikään ei tunnu enää samalta. Miten jatkaa elämää, kun kaikki tuntuu hajonneen?

Krista on uranainen, jonka itsenäisyyttä ystävät ihastelevat. Oikeasti Krista haluaisi sen mitä muillakin, parisuhteen, kodin, perheen. Hän on päättänyt saada sen vihdoin Harrin kanssa, joka tuntuu kaikinpuolin täydelliseltä. Harri on kuitenkin naimisissa, joten Kristan ei auta muuta kuin odottaa, että Harri tekee päätöksensä. Harrihan kuitenkin rakastaa Kristaa, eikös vaan?

Hän rakastaa minua on PEKKin kautta saatu Virpi Pöyhösen esikoisromaani. Kirja rakentuu kahden henkilön, Kristan ja nuoren Kiiran ympärille, jotka ovat omalla tapaa molemmat etsimässä itseään. Krista yrittää saavuttaa sen, jonka on vannonut ystävilleen saavansa. Hän on omien sanojensakin mukaan voittaja. Eikö voittajille juuri kuuluisi kaikki hyvä ja kaunis tässä maailmassa? Voittajat eivät voi jäädä kakkoseksi tai tyytyä vähempään kuin täydelliseen. Kiira sen sijaan on aikuistumisen kynnyksellä. Elämässä tehdyillä valinnoilla on jo varsin suuri merkitys. Kiira on joutunut seuraamaan vierestä, kuinka ystävän ottama harha-askel on johtanut tämän tuhoon. Nyt rauhalliseen normaalielämään sopeutuminen koti-Suomessa ei onnistukaan kovin helposti, kun vaihto-oppilasvuoden tapahtumat vaivaavat edelleen.

Molempien naisten tarina on mielenkiintoista luettavaa. Pöyhönen on onnistunut kietomaan yhteen kaksi eri juonta kohtuullisen sujuvasti ja uskottavasti. Varsinkin Kristan tarina on väliin koskettavaa luettavaa. Hän haluaa niin paljon, mutta lienee kuitenkin niin, että tässä elämässä kaikki eivät aina voi saada kaikkea. Kristaan minun oli myös helpompi samaistua. Luulisin tämän johtuvan siitä, että olen Kristan kanssa suurinpiirtein samanikäinen. Kiiran tarina tuntui paikoitellen taas enemmänkin teiniangstilta.

Krista ja Kiira joutuvat pohtimaan omaa suhdettaan rakkauteen sen eri muodoissa. Mitä vaaditaan naisen ja miehen, vanhempien ja lasten tai ystävien väliseen rakkauteen? Mitä tapahtuu kun toinen rakastaakin enemmän kuin toinen? Milloin rakkaus loppuu? Kirjan päähenkilöiden on kuitenkin löydettävä itsestään voima jatkaa elämässä jälleen eteenpäin. Ehkä itsensä rakastaminen on sittenkin se kaikkein tärkein asia.

Hän rakastaa minua oli ajatuksia herättävä romaani. Pidin kirjasta ja suosittelen tätä muillekin.

4/5

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Mahtavaa kuulla! Jotenkin tuo Kristan loputon yrittäminen on jäänyt tästä kirjasta mieleen.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...