tiistai 9. joulukuuta 2014

Koskaan ei voi olla liian vanha lukemaan hyviä satuja!

Miehestä syntynyt ja muita satuja aikuisille - Sari Peltoniemi

Peltoniemi on jälkikirjoituksensa mukaan aina ollut intohimoinen satujen ystävä. Hän on vuosia miettinyt oman satuteoksen kirjoittamista ja sai nyt pienen patistelun myötä sellaisen aikaiseksi.

Miehestä syntynyt koostuu 15:stä lyhyestä sadusta. Tarinoiden inspiraationa ovat ainakin osittain olleet vanhat sadut, jotka Peltoniemi on tuonut nykyaikaan ja joille hän on antanut omaleimaisen tyylinsä. Olin tunnistavinani ainakin Siniparran ja Tuhkimon saduista. Kaikkien satujen alkuperäisversiota en kuitenkaan tunnistanut, olisiko Peltoniemi kirjoittanut siis muutaman ihan omankin?

Henkilöt ovat useista perinteisistä saduista tuttuja. Löytyy prinssejä ja prinsessoja, köyhiä, työmiehiä, puhuvia eläimiä ja ilkeitä äitipuolia. Joskus vaan saattaa tosin olla niin, että prinssit ovatkin kiinteistövälittäjiä ja pääministereitä, uljaina ratsuinaan vesiskootterit ja Kia Sorentot. Kodeissa kasvatetaan trendikkäästi luomuohraa ja virkataan pipoja myyntiin.

Jokainen saduista on kieli poskessa huumorilla kirjoitettu. Sadut ovat ilahduttavan hauskoja ja jatkuvasti saa hykerrellä milloin millekin mehukkaalle yksityiskohdalle. Kaikki tarinat ovat tasaisen hyviä, floppeja ei mukaan mahdu. Kirja on lyhyt, eikä satuihin ehdi kyllästyä. Kirja olisi mielestäni omiaan päivän piristykseksi esim. työmatkoille. Voisiko päivä enää paremmin alkaa kuin satujen merkeissä?

Suosittelen tätä kirjaa oikein lämpimästi kaikille niille, joille satujen aika ei vielä ole ohi. Peltoniemen kirja kestää uudelleenlukemista ja varmasti jatkossa ainakin minun tekee mieli palata sen ääreen vielä uudestaan.

5/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...