Thomas Cromwell, mielenkiintoinen mies

Wolf Hall - Hilary Mantel

suomennettu nimellä Susipalatsi (Teos)

Olipa kerran pari vuotta sitten aika (ja taitaapi se jatkua vähän vieläkin), kun viihdemaailmassa ei pystynyt mihinkään kääntymään kun jostain tuutista jo pukkasi pelkkää Tudoria Tudorin perään. Oli tv-ohjelmaa, elokuvaa ja vaikka kuinka monta kirjaa, jotka katselivat Anne Boleynin elämää ja kuolemaa taas jostain eri vinkkelistä. Vähän alkoi tuntua että Henrik VIII vaimoineen oli kuin jonkinlainen historiallinen rokkistara, josta kukaan ei tahtonut saada tarpeekseen. Itse en kauheasti jaksanut tästä buumista kiinnostua jo ihan yksinkertaisesta syystä. Pidän onnellisista lopuista ja jo etukäteen vähän ahdisti kun ajatteli, että täytyisi lukea kirja Anne Boleynista tai jostain muusta hänen kohtalosisarestaan, kun kyllähän sen nyt tietää, kunka siinä lopulta käy.

Tästäkin huolimatta päätin tarttua Wolf Halliin. Lieneekö syynä kirjan saamat kehut vaiko toissavuotinen Booker-voitto. Joka tapauksessa ilokseni huomasin, että tämän kirjan kanssa ei kuitenkaan päässyt pettymään. Wolf Hall kertoo kuinka Thomas Cromwell nousee köyhästä sepän pojasta arvostetuksi lakimieheksi, Henrik VIII:n neuvonantajaksi ja lopulta yhdeksi Englannin vaikutusvaltaisimmista miehistä. Näkökulma on sinänsä mielenkiintoinen, koska käsitykseni mukaan kaikissa niissä tudoreiden aikaan sijoittuvissa romaaneissa, joita en ole lukenut, Thomas Cromwell on yleensä sijoitettu siihen pakolliseen pahiksen osaan. Tämän tietäen oli varsin mielenkiintoista katsoa kuinka Mantel saisi luotua tarpeeksi sympaattisen henkilöhahmon, jonka vuoksi oikeasti viitsisi kahlata läpi sen 650-sivuisen tiiliskiven, joka Wolf Hall on.

Hyvinhän se lopulta onnistui. Wolf Hall on mielestäni ihan oikeasti todella hyvä kirja. Thomas Cromwell välittyy lukijalle miehenä, joka yrittää tehdä parhaansa erilaisten vaatimusten ristipaineissa, joutuen välillä tekemään vaikeitakin päätöksiä. Asiaa ei helpota yhtään se, että kuninkaan mieli ja mieltymykset ovat kuin tuuliviiri ja suosiosta tippuminen on huomattavasti helpompaa kuin sinne pääseminen.

Kirjan tunnelma on jotenkin tasapaksu. Tapahtumat vain seuraavat toisiaan ilman sen kummempaa dramatiikkaa. Tästäkin huolimatta tarina vetää mukaansa ja koko ajan haluaa tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Yhtenä miinuspuolena voisi sanoa, että dialogi on sen verran jännällä tavalla kirjoitettu, että aina ei ole aivan selvää, kuka puhuu ja tekee mitäkin. Cromwelliinkin viitataan useimmiten vain sanalla "hän" ja välillä saa arvailla, ketä häntä kulloinkin tarkoitetaan. Onneksi tähän kuitenkin tottuu suhteellisen nopeasti.

Kirja oli viime vuoden suosikkejani ja varmasti luen sen vielä joskus uudestaankin. Tarina loppuu harmittavasti kesken ja toivon todella, että Mantel on jo kynäilemässä seuraavaa osaa.

5/5