sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Kummitteleeko teilläkin?

The Little Stranger - Sarah Waters

suom. nimellä Vieras kartanossa

Tartuin mielenkiinnolla The Little Strangeriin, koska olin kuullut paljon hyvää Watersin aikaisemmista kirjoista ja suomalaiset blogistit ovat tuntuneet pitävän tästä kirjasta paljon. Voittihan se parin kuukauden takaisen Blogistanian Globalia-äänestyksenkin. Muualla kirjaan on suhtauduttu hieman varauksella, mutta ottaen huomioon miten korkeatasoista Watersin tuotanto tähän mennessä on käsittääkseni ollut, ovat odotuksetkin olleet varmasti sen mukaiset. Itse sain todeta, että The Little Stranger oli minulle samalla sekä iloinen yllätys että pienoinen pettymys.

Kirjan päähenkilö on tohtori Faraday, pienen warwickshirelaiskylän lääkäri. Sattuma johdattaa hänet sairaustapauksen vuoksi yhteen paikkakunnan kuuluisimmista kartanoista. Hundreds Hall on tosin rapistunut jo vuosien ajan yhä vain pahemmin ja siellä asuvan Ayresin perheen suuruuden vuodet ovat kaukana takanapäin. Faraday, joka muistaa poikavuosiltaan kartanon ihmeellisenä paikkana, järkyttyy talon surkeaa tilaa ja vastoinkäymisiä, joita siellä asuva perhe on saanut kokea.

Perheen lapset, Caroline ja Roderick yrittävät pitää kartanoa pystyssä ja säästää äitiään kartanon surkean tilan aiheuttamalta mielipahalta. Perheen raha-asiat ovat huonossa jamassa ja lisää ongelmia on tulossa. Kartanossa alkaa tapahtua kummallisia asioita. Roderickiin tämä vaikuttaa ensimmäisenä ja hän alkaa käyttäytyä yhä hajanaisemmin päivä päivältä. Roderick on vakuuttunut, että talossa on jokin paha voima, joka pyrkii satuttamaan sen asukkaita parhaansa mukaan. Tämän voiman tavoitteena tuntuukin olevan koko perheen tuhoaminen jäsen kerrallaan.

Kirjan miljöö on mielenkiintoinen. Eletään toisen maailmansodan jälkeisessä Englannissa, jossa on kaikki muuttunut. Vanha yhteiskuntarakenne on murtumassa. Aiemmin rikkaat ja mahtavat maanomistajat joutuvat tekemään tilaa muille ja luopumaan omaisuudestaan sankoin joukoin. Tähän epävarmuuden ilmapiiriin myös Ayresin perhe on kietoutunut. Waters osaa kuvata ajanjaksoa ja sen henkeä taidokkaasti. Tarina kulkee sujuvasti eteenpäin ja kirjoitustyyli on mestarillista. Painostava tunnelma Hundreds Hallissa lisääntyy jokaisen kappaleen myötä. Loppuratkaisu on osaltaan yllättävä ja toisaalta täysin odotettu. Miten muutenkaan tarina voisi päättyä?

Pidin Watersin tyylistä koko kirjan ajan. Hänen tekstiään oli helppo lukea ja se vei mennessään. Henkilöistä varsinkin Caroline oli mielenkiintoisesti kuvattu ja hänen astumisensa tarinaan tiesi aina jonkin uuden asian esiinnousua. Faraday sen sijaan oli päähenkilönä yllättävän vaisu. Todennäköisesti tarkoituksellakin hän jäi paljon mielenkiintoisempien Ayresin perheen jäsenten varjoon. Kovin paljoa sympatiaa hän ei onnistunut lukijassa herättämään missään vaiheessa.

Kirjassa on kyllä mukavan painostava tunnelma melkein alkumetreiltä lähtien, mutta toisin kuin on mainostettu, en nyt sanoisi, että kirja oli erityisen pelottava. Suurin syy tähän lienee se, että koko tarina oli kirjoitettu Faradayn näkökulmasta minä-muodossa. Ottaen huomioon, että Faraday harvoin on paikalla, kun kartanossa jotain tapahtuu, jäävät pelottavimmat hetket yllättävän etäisiksi. En välttämättä ymmärrä, miksi Waters on valinnut tarinaansa näin etäännyttävän näkökulman. Faraday ja samalla lukija kuulevat kartanon oudoista tapahtumista aina jonkun muun kertomana, jolloin suurin jännityselementti jää ehdottomasti tarinasta pois.

SPOILEREITA, SPOILEREITA, SPOILEREITA:

Loppu oli minulle pettymys. Odotin lähes viimeiselle sivulle saakka, että kirjailija vihdoin paljastaisi, mistä tässä kaikessa oikeastaan loppujen lopuksi oli kysymys, mutta kaiken valaisevaa kohtausta ei koskaan tule. Se, että asiat eivät millään tasolla ratkea edes 500 luetun sivun jälkeen turhauttaa yllättävän paljon. Sinänsä minulla ei yleensä ole mitään avoimeksi jääviä loppuja vastaan, mutta tässä kirjassa tuntuu, ettei kirjailija suo lukijalleen edes sitä pienintäkään vihjettä, jonka pohjalle lukija voisi spekulaationsa rakentaa. Tämä on ollut täysin tietoinen (ja aika rohkea!) teko kirjailijalta, mutta pelkään pahoin, että älykkääksi ja ajatuksia herättäväksi tarkoitettu loppu onnistuu oikeastaan vain etäännyttämään ainakin osan lukijoista lopullisesti. Yleensä kuitenkin lukija odottaa jonkinlaista palkintoa siitä, että on jaksanut kirjailijan tarinaa kuunnella loppuun asti. Tässä kirjassa sitä palkintoa ei saa.

3/5

Kirjan on lukenut myös Kirsi, Karoliina, Maria ja Laura. Järjellä ja tunteella-blogista löytyy myös juonipohdinta.

Lue tämä kirja, jos:
  • pidät kummitustarinoista
  • pidät sodanjälkeisestä Englannista miljöönä
  • psyykeesi kestää sen, että kaikkiin asioihin ei ole lopulta ratkaisua

2 kommenttia:

  1. Entä jos Faraday itse olikin kaiken takana? Meillähän on vain hänen kertomuksensa tapahtumista - voiko siihen luottaa? Tätä tulin ajatelleeksi vasta kirjan loppuratkaisun yhteydessä. Nyt pitäisi lukea uudelleen tuosta näkökulmasta, voisi tuntua koko tarina toisenlaiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän tulokseen on vissiin kirjan analyyseissä hyvin pitkälle tultu. Olisi tosiaan mielenkiintoista lukea kirja uudelleen tästä näkökulmasta ja katsoa, onko vihjeitä mahdollisesti ripoteltu tarinan lomaan enemmänkin.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...