sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Synkkääkin synkempää dystopiaa

Nokkosvallankumous - Siiri Enoranta

Julkaistu: WSOY 2013
Sivumäärä: 445 s.
Kansi: Sami Saramäki

Kirjastosta (ostettu sittemmin myös itselle)

Vayu on aina ollut vakuuttunut siitä, että hän ei ole mitään. Vayun äiti on kuitenkin aina ajetellut toisin ja tietää, että Vayulla on edessään merkittävä tulevaisuus. Vayu on nimittäin Granita, kiviveristen suvun perillinen.

Vayun maailma on luhistumassa. Luonnonvarat on kulutettu loppuun, sodat ovat muuttaneet kaupungit autioiksi betonikasoiksi ja taivasta peittää saastepilvi. Maa on kuolemassa, eikä ihmiskunta enää osaa ratkaista lukuisia ongelmiaan.

Lohduttomassa tilanteessa jotkut edelleen taistelevat epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Dharan johtaa Nokkosia, nuorten ja lasten muodostamaa jengiä, joka valmistelee nousua vastarintaan. Vayun ja Dharan kohtaavat toisensa paratiisissa, jossa ruoho on yhä vihreää ja aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Heidän kohtalonsa ovat kietoutuneet yhteen, mutta kuinka paljon uhrauksia yhdessä oleminen lopulta vaatii?

Kun laskin tämän kirjan käsistäni viimeistä kertaa, oli ainoa ajatukseni että wau! Enoranta oli juuri vienyt minut matkalle, jossa sekä kirjan päähenkilöt että lukijan tunteet ajetaan sellaisen mankelin läpi, ettei paremmasta väliä. Nokkosvallankumous oli aivan uskomattoman hieno tarina ja se jäi elämään mieleeni pitkäksi aikaa sen jälkeen kun kirjan jouluna luin.

Nokkosvallankumouksen maailma oli hienosti rakennettu. Se on ehdottomasti yksi synkimmistä dystopioista, joita olen koskaan lukenut. Pieniä toivonpilkahduksia toki horisontissa siintää, mutta enimmäkseen Vayun maailmassa eloonjääminen on jatkuvaa, jopa epätoivoista taistelua. Tarina on mielikuvituksellinen ja kahden pojan rakkaustarina on samalla sekä kaunis, että sydäntäsärkevä. Henkilöihin kiintyi tosissaan enkä taaskaan voinut estää silmien kyyneltymistä kun loppuun päästiin. Jos en olisi viettänyt joulua perheen parissa, olisin taas varmaan ihan avoimesti vollottanut tämän kirjan loppuratkaisulle.

Sen verran vakuutuin Enorannan tarinankerrontataidosta, että haalin alesta hänen koko tuotantonsa käsiini. Myös Nokkosvallankumouksen pariin palaan varmasti vielä toiste. Suosittelen tätä kirjaa oikein lämpimästi kaikille dystopioista kiinnostuneille!

5/5

2 kommenttia:

  1. Hienoa, että pidit tästä. Minäkin pidin ja annoin myös viisi pistettä. En etsimällä etsi dystopioita, mutta tämä oli vaikuttavin sitten Teemestarin kirjan, joka on lempparikirjojani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli todellakin aivan mahtava kirja! Mukava kuulla, että Teemestarista voi odottaa saman tasoista elämystä. Se tuolta kirjahyllyjen kätköistä jostain löytyykin.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...