Strindbergin tähti - Jan Wallentin Kaipasin vuodenvaihteen jälkeen jotain kevyttä, "aivot narikkaan"-lukemista ja onneksi löysin hyllystäni tämän Wallentinin kirjan. Takakansi lupaa huimaa menoa á la Jules Verne ja Indiana Jones. Mielestäni tämä vaikuttaa kyllä enemmän jälleen yhdeltä Dan Brown-kloonilta ja olin koko lailla oikeassa. Onneksi kirjoitustyyli oli sentään kohtuullisen laadukasta, jos Browniin vertaa.
Kirjan päähenkilö on vähintäänkin erikoinen tapaus. Don Titelman on juutalaistaustainen ruotsalaistutkija, joka on perehtynyt erityisesti natsisymboliikkaan. Hän on myös lääkeaddikti ja kantaa mukanaan kattavaa kokoelmaa erinäisiä psyykelääkkeitä, joita sitten fiiliksen mukaan popsii suuhunsa tarinan edetessä. Kirjan tapahtumiin Titelman sotkeutuu tavatessaan erään Erik Hallin, joka on kaivossukelluksellaan löytänyt merkillisen, egyptiläistä ankhia muistuttavan ristin. Ristiä havittelevat luonnollisesti muutkin ja Hall tapetaan. Titelman on lääkekasseineen murhalle sopiva epäilty.
Salaperäinen saksalainen salajärjestö onnistuu muiluttamaan Titelmanin poliisin kynsistä omiin hyppysiinsä ja Titelmanille selviää, että risti kertoo tien Huippuvuorten tuolla puolella sijaitsevalle aukolle, joka on reitti jonnekin tuntemattomaan. Täytyisi vielä löytää ristiin kuuluva tähti ja salajärjestö saisi jälleen sen, mitä on viimeisen vuosisadan havitellut.
Titelmanin paetessa järjestöä, matka vie hänet kohtuullisen jännittävien käänteiden kautta Belgiaan ja sieltä saksalaiseen natsilinnaan saakka. Tie johtaa lopulta kohti Pohjoisnapaa ristin ja tähden salaisuuden perässä.
Kirja oli oikeastaan juuri sitä, mitä oletinkin. Todellisuuden kanssa tällä oli kovin vähän tekemistä, mutta viis siitä, kun hauskaa on. Tarinan perusjuoni pysyi kohtuullisesti kasassa melkein loppuun asti. Vauhtia pidettiin yllä koko ajan, eikä tylsiä hetkiä kirjassa juurikaan ollut. Titelman ei henkilönä addiktioineen ollut oikein lukijan sympatioita herättävä, mutta häntäkin kesti juuri sen aikaa kuin oli tarpeellista.
Tarinan heikkous oli kuitenkin sen loppu. Fiktion nimissä olen yleensä valmis uskomaan kaikenlaista. Loppua kohden tähden ja ristin salaisuuksista alkoi kuitenkin paljastua toistaan yhä uskomattomampia asioita ja täytyy sanoa, että siinä kohtaa tarina alkoi jopa minulle olla jo vähän liikaa. Luulisi, että vähemmänkin hurjilla juonenkäänteillä olisi päästy suurinpiirtein samaan lopputulokseen.
Kirja oli minulle positiivinen yllätys, varsinkin kun se ei edes yrittänyt olla yhtään mitään muuta kuin oli, eli epäuskottavuutta hipova, viihdyttämään tarkoitettu seikkailutarina. Itse kirjailija kiteyttää tarinan hengen varsin osuvasti loppukiitoksissaan: "Niissä harvoissa kohdissa, joissa romaani poikkeaa todellisuudesta, olisi todellisuuden syytä muuttua."
3/5
P.S. Tämä kirja ei muuten kerro -siitä- Strindbergistä
Kirjaa on luettu muuallakin: Nenä kirjassa, Kirjapeto, Kymen Sanomat.
Tämä kirja on sinulle, jos
- kaipaat vaihteeksi jotain kevyttä, nopeatempoista ja viihdyttävää lukemista
- et lähtökohtaisestikaan odota tarinan olevan korkeakirjallisuutta, vaan lähinnä kevyttä ja hauskaa höttöä
- sinua ei haittaa ainakaan kovin paljoa, jos tarina lentelee väliin jossain ihan omissa epäuskottavuuden sfääreissään
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti