lauantai 14. syyskuuta 2013

Lukutaitokampanjan loppufiilikset

Lukutaitokampanja loppui eilen ja ainakin omalta osaltani se sujui varsin hyvin. Sain luettua melkoisen kasan kirjoja, vaikka aikaa olikin vain reilun viikon verran. Toki täytyy sanoa, että kirjojen keskipituus ei varmaan juurikaan pariasataa sivua ylittänyt.


Sain luettua yhteensä kuusi kirjaa:


Viimeistä kirjaa luin myöhään eilisiltaan saakka. Koska lupasin lahjoittaa keräykseen 5 euroa jokaista lukemaani kirjaa kohden, tulee haasteen saldoksi näin 30 euroa. Ihan mukava summa. Kampanja näyttää menneen muutenkin varsin hyvin ja tavoite on saavutettu yli kaksinkertaisesti.

Oli mukava keskittyä enimmäkseen vain lukemiseen koko viikko ja olen mielissäni siitä, miten paljon sain aikaan. Vastaaviin lukuhaasteisiin osallistun jatkossakin varsin mielelläni. Lukemieni kirjojen kirjoittajat olivat minulle kaikki uusia tuttavuuksia ja olihan tässä joukossa muutamia todellisia helmiäkin mukana. Kaikenkaikkiaan lukemieni kirjojen taso yllätti erittäin positiivisella tavalla. Suomessa kirjoitetaan vetävää ja laadukasta kirjallisuutta, jota on todella ilo lukea.

4 kommenttia:

  1. Sie sait luettua ihan hurjan paljon. Noista olen lukenut Katoamispisteen, Olot, Keltaiset tyypit ja Harjukaupungin salakäytävät olen oikokuunnellut. Hiekkaan kadonneet jäljet kiinnostavat minua.

    VastaaPoista
  2. Salainen tavoitteeni oli itse asiassa 7 kirjaa, mutta kelpaa tämäkin. Hiekkaan kadonneet jäljet oli oikein hyvä kirja, suosittelen. Kirjoittelen siitä vielä tässä myöhemmin tänä viikonloppuna.

    VastaaPoista
  3. Mahtava lukusaldo! Olen lukenut samat kuin Hanna, paitsi en Keltaisia tyyppejä, (ja Harjukaupunginkin siis ihan vain lukenut, en oikokuunnellut :) ) Katoamispiste on upea kirja. Rohastakin aion lukea vielä joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parasta näissä kaikissa kirjoissa oli kyllä se, että ne motivoivat lukemaan lisää kirjailijoiden teoksia. Esim. Haahtelan kirjoja minulla pitäisi olla muitakin. On mielenkiintoista nähdä, kuinka paljon ne jatkavat Katoamispisteen tunnelmissa.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...