sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Niin se valtaistuinpeli alkaa

A Game of Thrones - George R. R. Martin

Game of Thrones-telkkarisarjahan menee jo jossain neljännessä tuotantokaudessa. En ole sitä vielä katsonut, koska itsepäisenä ihmisenä päätin sarjan alettua ehdottomasti lukea kirjat ensin. Noh, niinhän siinä on sitten käynyt, että sarja porskuttaa menemään ja minä luen sarjan kirjoja melkein yhtä hitaasti kuin Martin niitä kirjoittaa. Olen siis edelleen jämähtänyt tähän ensimmäiseen osaan.

Juoni lienee kaikille asiaan vihkiytyneille jo aika tuttu. Tarina sijoittuu pääosin Westerosiin, joka ei ole mitenkään erityisen mukava paikka elää, noh, kenellekään. Mahtisuvut taistelevat ja juonittelevat toisiaan vastaan, päitä putoaa niin aatelisilta kuin muultakin väeltä. Ilman valtaa et ole mitään.

Kunnian mies Ned Stark on yrittänyt pysyä parhaansa mukaan erossa pääkaupungin juonitteluista. Kun kuningas kuitenkin pyytää häntä mukaansa auttamaan maan hallitsemisessa, ei Nedillä ole oikein varaa kieltäytyäkään. Perillä King's Landingissä Ned löytää juuri sitä, mitä on odottanutkin, mutkikkaita salajuonia, vaarallisia salaisuuksia ja petosta. Tapahtumat vyöryvät lumipallon lailla eteenpäin, eikä valtaistuinpelistä voi kaikki selvitä hengissä.

Olen tosiaan lukenut tätä kirjaa varmaan toista vuotta. Tarinasta se ei ollut kiinni, koska se oli todella hyvä. Jotenkin vain kirjan henkilöiden umpikierous hermostutti ja ahdisti sen verran, että lukeminen oli vain pakko tehdä pala kerrallaan. Vaikka tiesin kirjaa aloittaessani, että tämä on tosiaan sarja, jossa koska tahansa kenelle tahansa saattaa tapahtua mitä tahansa, jännitin kirjan ratkaisuja silti turhankin paljon.

Juoni on monisyinen ja monimutkainen. Henkilöitä kirjassa riittää ja niitä tulee muissa sarjan osissa vielä lisää. Kirjan loppuosan sukutaulut tulevat todennäköisesti jatkossa erittäin tarpeeseen. A Game of Thronesissa raapaistaan sarjan tapahtumista oikeastaan vain pintaa ja juonikuviot tuntuvat levittäytyvän tulevaisuuteen aivan hengästyttävän laajana.

Kirjasarja taitaa olla tässä vaiheessa jo aika pakollista luettavaa kaikille fantasiafaneille. Yritän itse räpistellä sarjaa jatkossa taas eteenpäin. Tällaisten tiiliskivien lukeminen on vaan ollut minulta viime aikoina niin toivottaman hidasta, että on parasta pitää pientä taukoa, ennen kuin otan jälleen uuden ikuisuusprojektin työn alle.

5/5

2 kommenttia:

  1. Itsekin olen säästellyt sarjan katsomista perinteisellä "tahdon lukea kirjat ensin!" syyllä.
    Mies vikisee kun mitään leffoja ja sarjoja ei voi kattoa kun kaikki pitää lukea ensin. Ehkä luovun muista suunnitelmista ja keskityn vain tämän sarjan lukemiseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan näin minunkin täytyisi tehdä, jotta joskus pääsisin sarjassa taas eteenpäin :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...