maanantai 16. maaliskuuta 2015

Toista kassillista kirjoja

Perjantaina oli palkkapäivä ja mahdollisesti sen innoittamana oli pakko myös käydä kirjaostoksilla (koska muutenhan loppuu lukeminen ihanjustnyt). Tulenkantajien kirjakauppa on kummitellut tietoisuuteni laitamilla jo pitkään ja päätin vihdoin ja viimein käydä katsomassa, että millainen paikka onkaan kyseessä.

Nyt täytyy sitten sanoa, että kyllä on ollut iso aukko sivistyksessä! Nimittäin pienehkön ja vaatimattoman näköinen näyteikkuna kätkee taakseen sellaisen kirjafriikin aarreaitan, ettei mitään rajaa! Valikoima on kuin minulle tehty! Löytyy suomalaista kirjallisuutta, kaupungin laajin valikoima runoja (tietääkseni), sarjakuvia, spefiä, klassikoita, divarikirjoja (!), vaikka mitä! Lisäksi kaupalla järjestetään säännöllisin väliajoin kirja-aiheiset iltamat. Ainakin paljon kirjajulkkareita on ohjelmassa. Ihana paikka, käykää se nyt ihmeessä katsastamassa, ainakin te Tampereella päin liikkuvat!


Jos palataan niihin ostoksiin, niin koko tuo Tulenkantajien kassi ei suinkaan ole kyseisestä kaupasta ostettua (vaikka olisin hyvin voinut sieltä pari kassillista kirjoja kevyesti hankkiakin). Kävin lisäksi Lukulaari- ja Ensipainos-divareissa. Kirjakauppakierros päättyi lopulta Suomalaiseen kirjakauppaan.


Tässä koko kasa kaikessa komeudessaan.


Tieni vei ensimmäisenä Lukulaariin, jossa uutuuksien hyllyä oltiin harmikseni juuri siivoamassa. Löytyi sieltä silti Kamila Shamsien aivan uutukainen Jumala joka kivessä, hintaa 14 euroa. Alakerran spefihyllystä matkaani tarttui mielenkiintoani jo aiemmin herättänyt Col Buchananin Heart of the World-sarjan aloitusosa ja Neal Stephensonin Anathem.


Lukulaarista olikin sitten yllättävän lyhyt matka Tulenkantajien kauppaan. Se oli nimittäin ihan siinä kulman takana Hämeenpuiston puolella. Tulenkantajilta haalin vähän lisää spefiä (minulla on viime aikoina ollut joku omituinen spefinpuutostauti). Anni Nupposen kirjasta luin jostain toisesta kirjablogista ja kirja vaikutti jo silloin kiinnostavalta. Ursula K. Le Guinin kirjaa on sen verran kehuttu, että tätä ostosta ei juuri tarvinnut miettiä. Kumman rakas yhdistää spefiä ja romantiikkaa. Kaksi suosikkigenreäni. Hei, rillumapunk!-antologia on sen sijaan herättänyt minussa jo useamman viikon sen verran kummastusta (siis rillumamikä, häh?), että tämä oli ihan pakko myös ostaa. Jos kirjan kannessa on Pimeälle puolelle eksynyt Rölli, niin sisällön on todellakin pakko olla jotain ennen näkemätöntä. Muistikirjan sain kaupan päälle, kun ostin liikaa.


Ensipainoksesta hankin muutamat klassikot. Topeliuksen kummitustarinaa en ole aiemmin lukenut. Waltarilta olisin ottanut Turms kuolemattoman, mutta tarjolla ei ollut kuin ensipainoksia. Olisi minulle joku myöhempikin versio käynyt.


Suomalaisessa mentiin sitten "kun halvalla sai"-meiningillä. Agent 6 ja Dominion olivat alessa. Samoin muistikirja kivoilla kansilla, johon voi kirjoitella lisää kirjoista. Maze Runner-setti ei ollut alessa, mutta muuten tämä sarja on minua sen verran kiinnostanut, että piti sekin hankkia. Olen settiä kuitenkin sillä silmällä jo katsellut useampaan kertaan.

Sellaisia ostoksia! Näiden jälkeen vannoin, että tässä oli koko kuukauden edestä kirjoja. Seuraavana päivänä eksyin tosin kirjastoon, jossa oli poistokirjojen ale. 5 eurolla koko kassillinen. Voitte kuvitella kuinka siinä sitten kävi...

4 kommenttia:

  1. Voi (kirja)taivas! Tekisi mieli heti ponkaista samanlaiselle kirjaostoskierrokselle... Tulenkantajat ja Lukulaari ovatkin tuttuja, mutta Ensipainoksessa en ole käynytkään. Täytyypä poiketa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjaostokset ovat kyllä aika ihania! Istuskelen näiden keskellä onnellisena sohvalla ja haaveilen ajasta, kun ehtisin ne lukea :D Ensipainoksessa kannattaa poiketa. Se taitaa olla jo aika vanha divari. Tavaraa siellä on vaikka millä mitalla, mutta aika vähän mitään uudempaa. Jos kuitenkin harvinaisempia kirjoja hakee tai jotain vanhempaa kaipaa, niin Ensipainoksesta saattaa hyvinkin löytää.

      Poista
  2. Voi, tuo Topeliuksen Linnaisten kartanon viheriä kamari <3! Pikkutyttönä katsoimme televisiosta siitä tehtyä filmiä ja se oli oikeasti jännittävä, siinä kun on kummitus ja kaikki :). Elokuvan jälkeen isäni luki hyllyssä olevista kootuista kertomuksista tarinan jatko-osaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa ihania muistoja! Itse olen tästä kirjasta aiemmin tiennyt lähinnä nimen. Tosin saattaa olla, että se elokuvakin on joskus tullut katsottua, mutta eipä sitä enää muista. Tämän kirjan lukemista odotan innolla!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...