maanantai 1. elokuuta 2011

Elämää Iranin vallankumouksen melskeissä

The House of the Mosque - Kader Abdolah
suomennettu nimellä Talo Moskeijan vieressä (Bazaar)

Aqa Jaanin perhe on johtanut Perjantain moskeijaa jo vuosikausien ja lukuisten sukupolvien ajan. Perheen elämä kulkee tuttuja uomiaan vuodesta toiseen, elämä on seesteistä, eivätkä vuosisatojen aikana omaksutut perinteet ja käytännöt tunnu muuttuvan laisinkaan.

Muutos on vääjäämättä kuitenkin jo ilmassa. Ensin tulee televisio, josta jopa moskeijan talossa katsotaan ihmisen ensimmäistä kuukävelyä. Myös Iran on muuttumassa. Shaahi on kovaa vauhtia modernisoimassa ja länsimaistamassa maataan, tuoden Iraniin ensimmäistä kertaa sellaisenkin harvinaisuuden kuin elokuvateatterit. Vuosisatojen uskonnollinen kuri alkaa hiljalleen höltyä, jota puolestaan Qoomin imaamit eivät katso hyvällä. Poliittinen jännite maassa lisääntyy ja kaikki kärjistyy lopulta 1979 tapahtuvaan vallankaappaukseen, jossa syntyy Iranin islamilainen tasavalta.

Vallankumouksen tapahtumat vaikuttavat myös moskeijan talon asukkaiden elämään. Ensimmäistä kertaa Aqa Jaan huomaa olevansa keskellä tapahtumia, joissa edes hänen vaikutusvaltansa ei auta. Kun rauha jälleen palaa, ei mikään ole enää kuten ennen.

Sain tämän kirjan Librarythingin Early Reviewers-ohjelman kautta. Vaikka en aivan tiennyt mitä kirjalta odottaa, vaikutti alkuasetelma varsin mielenkiintoiselta. Kirja alkaakin oikein hyvin. Alun tunnelma on eteerisen ajatonta ja jopa maagista realismia sivuavaa. Kertomus alkaa saada nopeasti kuitenkin myös tummia piirteitä. Kirjailija on mielestäni hyvin rakentanut pikkuhiljaa lisääntyvää pelon ja epävarmuuden ilmapiiriä. Mikään ei ole enää varmaa, kaikkein vähiten talon ja sen asukkaiden aiemmin niin ennaltamäärätty ja vakaa kohtalo. Kirjan loppuun tultaessa sydämensä on särkenyt useaan kertaan, mutta toivokaan ei ole vielä täysin menetetty.

Kirja käsitteli aikakautta ja maata, josta en etukäteen tiennyt oikeastaan mitään. Lukukokemus oli tämän vuoksi ihan opettavainenkin. Teksti oli sujuvaa ja taiten tehtyä. Kirjailijan muitakin teoksia voisin lukea. Jos jotakin kritisoi, niin peräänkuuluttaisin sitä iänikuista tiivistämistä. Tarina junnaa aika-ajoin vähän paikallaan ja muutaman kymmenen sivun viilauksella tästä olisi saanut sujuvampaa.

4/5

Lue tämä, jos

  • 70-80-luvun Iran kiinnostaa tai vaihtoehtoisesti et tiedä aiheesta mitään, mutta haluaisit tietää enemmän
  • siedät silloin tällöin tapahtuvaa tarinan polveilua sivuraiteille ja ajoittaista juonen hidasta etenemistä

2 kommenttia:

  1. Tämä on kiinnostanut minua jo aiemminkin, mutta kiitos esittelysi, ´nyt vielä lisää. Olen lukenut hiljattain pari Israeliin sijoittuvaa ajatuksia herättävää kirja, ja tämä sopisi jonon jatkoksi. Entä oletko lukenut Afgansitaniin sijoittuvan Tuhat loistavaa aurinkoa?

    VastaaPoista
  2. Tuhatta loistavaa aurinkoa en ole vielä lukenut, vaikka se tuolla hyllyssä odottaakin (niiden kaikkien muiden miljoonan luettavan kirjan lisäksi...) Luin saman kirjailijan Kite Runnerin, josta kyllä pidin, vaikka se olikin osittain hieman ennalta-arvattava ja jokseenkin masentavakin. Tuhat loistavaa aurinkoa kuulemma jatkaa samoilla linjoilla, joten sen lukeminen ei ole ihan kauheasti vielä innostanut. Ehkä tässä joku päivä.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...