lauantai 7. helmikuuta 2015

Tammikuun 2015 luetut

Niin se vaan tämänkin vuoden ensimmäinen kuukausi on jo ohi. Juhannus ja kesälomat lähestyvät uhkaavaa vauhtia.

Tammikuu oli luettujen kirjojen osalta erittäin hyvä. Motivaationa toimi kasa kirjaston kirjoja, joissa laina-ajat uhkaavasti umpeutuivat helmikuun alussa. Sainkin kasasta useamman kirjan luettua, vaikka osan jouduin palauttamaan lukemattomina kirjastoon. Mutta sielläpähän säilyvät ja odottelevat aikaa, jolloin ehdin paremmin niihin taas tarttua.

Tammikuussa onnistuin lukemaan:

From Left Field - Mindy Klasky: Tämä on edelleen näitä lopumattomia baseball-romansseja, joita olen saanut LibraryThingin kautta. Vielä yksi ja sitten loppuvat! From Left Field ei enää oikein vakuuttanut
Ajo - Juha Itkonen: Ihmisiä liikkeessä. Tykkäsin tästä aika paljon. Itkosta olisi syytä lukea lisää ja omasta hyllystä löytyisi kirjojakin.
Sunnuntaina Manhattanilla - Heli Vaaranen: Mallin arkea maailman metropoleissa. Kohtuullisen kevyttä lukemista, ihan ok lukukokemus, vaikka ei mikään maata järisyttävä.
Aurora Karamzin. Aristokratian elämää - Espoon kaupunginmuseon julkaisuja: Aurora Karamzin on kiehtonut minua pitkään. Kirjasta sai tietää kaiken oleellisen Auroran elämästä ja paljon muutakin.
Ragnarök - A. S. Byatt: Lyhyt kirja, yllättävän raskas lukukokemus. Aiempi kokemus skandinaavisista jumaltaruista olisi ollut hyödyksi.
Näkemiin taivaassa - Pierre Lemaitre: Ihana, hauska, sydäntäsärkevä kirja. Tästä voi tulla yksi vuoden suosikeista!
Vuori - Helena Waris: Byattin Ragnarökistä imuroitu tieto pääsi yllättävään käyttöön Vuoressa. Pidin kirjasta tosi paljon.
Valo valtameren yllä - M. L. Stedman: Olisi ollut hyvä lukukokemus, mutta kun vähintään yhtä kirjan päähenkilöistä haluaisi koko ajan läpsiä, jotta tämä palaisi todellisuuteen, niin pakostakin ne fiilikset siinä lässähtää.
The Three - Sarah Lotz: Reportaasin muodossa kirjoitettu jännitys/kauhu-kirja. Valitettavasti se jännitys ja kauhu vaan tekee hukkumiskuoleman sinne yksityiskohtien suohon.
Jokakelin mies - Pasi Ahtiainen: Jos elämä tylsistyttää, niin anarkialla se paranee. Hauska ja väliin huimiin sfääreihin kapuava kirja keski-ikäisen miehen kriisistä.
Kimalaisen mettä - Torgny Lindgren: Alkaa hauskasti, muuttuu ällöksi, loppufiilis "Mitä hittoa?"

Yhteensä siis 11 kirjaa, jee! Luku-urakka ei ihan heti lopu, koska syksyn kirjastoinnostus nyt sitten kostautuu oikein kunnolla. Laina-aikoja umpeutuu meinaan tasaiseen tahtiin ja seuraavaksi kuukaudeksi olisi jälleen 13 kirjan kasa, josta täytyisi suoriutua (en muuten laskenut väärin, kuvasta vaan puuttuu yksi).


Kasan yläosien kirjat kiinnostavat eniten ja ne tulevat todennäköisimmin myös luetuksi. Se kuvasta eksynyt lammas on Rivien välissä - kirjablogikirja, jota olen ilolla tässä eilisestä lueskellut. Se on onneksi sopivaa, palauttavaa lukemista tuon Lindgrenin kirjan jälkeen.

Miten teidän lukuvuotenne on lähtenyt käyntiin?

4 kommenttia:

  1. Ihan hyvin, viisi kirjaa luin, joista yksi paksu sarjis. Olen hirmu hidas lukemaan :(. Olin saikullakin viikon, mutta silloinkin tahkosin parisataa sivuista kirjaa useamman päivän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viisihän on jo tosi hyvä luku! Normaalielämässä suurin piirtein siihen pääsen itsekin :) Tämä kasa vaati onnistuakseen viikon joululomaa ja toisen sairauslomaa. Olen myös omasta mielestäni tosi hidas lukija, koska saatan mm. jumittua yksittäiseen lauseeseen joskus pitkäksikin aikaa ja täytyy oikein repäistä itsensä eteenpäin. Suurempi lukunopeus olisi kyllä mahtava juttu, saisi luettua paljon enemmän kirjoja!

      Poista
  2. Hyvin. Luin tammikuussa jo pari ihan loistavaa kirja ja suurin osa lukemistani kirjoista oli todella hyviä. Tämäkin kuu on alkanut kirjojen osalta ihan hyvin. :)

    Tämän kuun pinostasi olen lukenut Ihanan maan ja minä ainakin tykkäsin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla! Olen kuullut Ihanasta maasta muutenkin hyvää ja toivottavasti ehdin sinne saakka tämän kuun aikana. Voihan sen aina sitten toki lainata uudelleen!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...