Lemen tarjoilee vetävää Suomi-scifiä

Lemen - Jaakko Markus Seppälä

Julkaistu: Like 2015
Sivumäärä: 313 s.
Kansi: Tommi Tukiainen

Arvostelukappale

Nina toimii palkkionmetsästäjänä tulevaisuuden Soheba Cityssä. Kaupunki on suuryritysten leikkikenttää ja teknologia on edistynyt suurin harppauksin. Elämässä ei juuri pärjää, ellei omista vartaloon asennettuja implantteja ja niskajakkia, jolla voi kytkeä aivonsa suoraan verkkoon. Elämä on työtä suuryritysten palveluksessa, ellet sitten satu kuulumaan kaupungin alamaailmaan, jolloin palvelet erinäisiä jengejä.

Nina saa poliisilta toimeksiannon, jonka päällepäin yksinkertaiset puitteet johtavat hänet kuitenkin yllättäviin vaikeuksiin. Nuori tyttö, Melinda Lee on kadonnut ja Ninan täytyy löytää hänet. Hakkerikaverinsa avulla Nina jäljittää Melindan erään suuryrityksen tehtaalle, jonne Melinda on murtautunut. Asiat eivät suju varsinaisesti suunnitelmien mukaan ja pian Nina saa pelätä myös oman henkensä puolesta.

Lemen on Seppälän esikoisromaani, mutta onnistui välttämään esikoisromaaneille tyypilliset sudenkuopat kohtuullisen hyvin. Maailma oli loistavasti rakennettu ja vaikka pieni virtaviivaistaminen ja ideoiden karsiminen olisi ehkä ollut paikallaan, oli kirjaa silti ilo lukea. Huomioni kiinnitti etenkin se kekseliäs tapa, jolla jo nyt olemassa olevia keksintöjä, kuten 3D-printtereitä, tekoälyjä ja esimerkiksi älypaperia oli kehitelty kirjassa eteenpäin.

Tarinasta huomasi, että kirjailija on ohjelmistokoodaaja. Teksti ajautui paikoitellen varsin tekniseksi ja suoraan sanottuna aina välillä oli lyhyitä hetkiä, kun en ymmärtänyt lukemastani yhtään mitään. Tämä ei kuitenkaan lukukokemusta haitannut vaan painotti vain Lemenin maailman teknologiakeskeisyyttä.

Kirjassa oli myös muutama teknologinen idea, jotka olivat mielestäni niin mielenkiintoisia, että niiden ympärille olisi voinut luoda jopa ihan omat tarinansa. Yksi näistä oli kirjan keskivaiheilla pelattu peli, jonka kautta Nina sai käyttöönsä erään erittäin tärkeän resurssin, mutta joka aiheutti minussa myös ristiriitaisia tunteita nimenomaan juonenkuljetuksen vuoksi. Toisaalta pelin etenemisen seuraaminen ja ne aavistukset, jotka lukijalle tulivat sen todellisesti merkityksestä, olivat erittäin jännittävää seurattavaa. Toisaalta taas pelin pelaaminen oli tietynlainen syrjähyppy pääjuonesta, eikä sen seurauksia lopulta juuri jääty pohtimaan muutamaa Ninan kokemaa morkkiksen hetkeä enempää. Olisin todella halunnut kuulla, miten "pelinappuloille" lopulta kävi. Kirjassa on myös muutama muu vastaava teknologinen idea, joista olisi voinut kehitellä vaikka mitä. Koska hyviä ideioita oli niin paljon, tarina keikkui vaarallisesti sen rajan äärellä, että oliko nyt yhteen juttuun ahdettu jo vähän liikaa (mielestäni juuri ja juuri ei).

Itse maailma on tosiaan aivan loistavasti rakennettu. Sinänsä vastaavanlaisia dystopialla ryyditettyjä miljöitä löytyy varmasti muistakin kirjoista, mutta Seppälä osasi kuvata Soheba Cityn niin hyvin, että sen likaiset, sateiset kadut pääsivät lukijan iholle. Soheba Citystä välittyvä kuva oli hyvin bladerunnermainen. Yhteiskuntarakenne oli hyvin uskottavan tuntuinen ja kaupungissa vallitsevia vallan rakenteita olisi halunnut päästä tutkailemaan jopa lisää.

Loppu jäi mielestäni oikein mukavasti auki. Varsinainen pääjuoni saatiin kyllä nätisti pakettiin, mutta sen verran irtonaisia langanpäitä vielä jäi, että tarinalle voisi helposti kuvitella jatko-osia. Ainakin minua kiinnostaisi tietää, mihin Ninan ja kumppanien matka jatkuu tästä.

Lemen oli siis oikein mukava lukukokemus ja jälleen kerran pääsin hämmästelemään sitä, miten hyvää spefiä Suomessa kirjoitetaan. Voin suositella tätä kirjaa lämpimästi kaikille spefifaneille!

4/5

Myytillistä

Ragnarök. Jumalten tuho - A. S. Byatt

Julkaistu: Tammi 2013
Alkuperäinen nimi: Ragnarok, The End of Gods 2011
Suomentanut: Titia Schuurman
Sivumäärä 163 s.

Kirjastosta

On laiha tyttö. On kaiken alleen nielevä sota. On kiehtova kirja, Asgård ja jumalat.

Laiha tyttö lähtee sotaa pakoon maaseudun paratiisiin ja syventyy kirjan tarinaan. Asgårdin ja aasojen kohtalot ovat hänelle paljon uskottavampia, myytit helpommin lähestyttäviä kuin kirkossa saarnattu kristillinen totuus. Raamattuun laiha tyttö ei usko ollenkaan. Ei hän tosin myytteihinkään usko, mutta ainakaan myyttien henkilöt eivät yritä olla muuta kuin sitä, mitä ovat. Ragnarökissä A. S. Byatt kirjoittaa skandinaaviset jumaltarut uudestaan omien lapsensilmiensä kautta.

Tämä oli jotenkin todella hämmentävä kirja. En oikein missään vaiheessa päässyt kunnolla sisälle siihen, mitä Byatt uudelleenkirjoituksellaan halusi oikeastaan sanoa. Ongelmana on todennäköisesti osittain myös se, että skandinaaviset jumaltarut ovat minulle pääpiirteitä lukuunottamatta varsin vierasta maaperää. En siis tiennyt, mikä Byattin kirjassa oli lopulta alkuperäistä, suoraan myyteistä otettua ja mikä Byattin omaa tulkintaa.

Oli toki hetkiä, jolloin Ragnarökiä pystyi lukemaan suorana allegoriana nykymaailman menolle. Kirja muistuttikin aika ajoin lähinnä viimeisintä WWF:n julkaisua, kun Byatt tuntui haluavan luetella jokaisen merenelävän nimen, jonka joskus on oppinut. Jos oikein muistan, niin välillä näitä nimiä lueteltiin kappale toisensa perään. Osittain tästä syystä ja muutenkin, teksti oli lyhyeksi kirjaksi erittäin raskaslukuista. Kirjassa ei juuri sivuja ole, mutta se onnistui jostain syystä puristamaan minusta viimeisetkin mehut. Toisaalta Byattin käyttämä kieli oli mieltähivelevän kaunista.

Lopun Ajatuksia myyteistä-essee valaisee todella paljon kirjan tarkoitusta. Ihan harmitti, että en lukenut tätä ensin. Esseestä sai nimittäin monta ahaa-elämystä ja sen lukeminen olisi tehnyt kirjan kahlaamisesta huomattavasti helpompaa.

Tein tätä kirjaa lukiessani myös sen, ehkä mielenkiintoisen, mahdollisesti hieman oudon, havainnon, että Keltaisen kirjaston viime vuosien taitto on jotenkin todella monotonisen ja masentavan näköistä. Koska viime aikoina lukemissani Keltaisissa kirjoissa ei ole paljon dialogilla juhlittu, on pötkössä olevaa tekstiä tylsähköllä fontilla todella vaikeaa lukea. En tiedä onko tämä ongelma vain minun päässäni...

Loppufiiliksenä jäin kirjan luettuani vain huuli pyöreänä miettimään, että mitähän sitä tuli luettua. Kirja oli selkeästi liian haastava aivoparoilleni.

3/5

Aurora Karamzinin kiehtova elämä

Aurora Karamzin. Aristokratian elämää - Espoon kaupunginmuseo

Julkaistu: Espoon kaupunginmuseo ja Otava 2006
Sivumäärä: 206 s.

Kirjastosta

Aurora Karamzin (1808-1902) oli aikanaan Suomen rikkain nainen. Hän syntyi Aurora Stjernvallina ja hänen isänsä sekä isäpuolensa toimivat Viipurin maaherrana.

Aurora tiesi tarkoituksensa jo nuorena. Hänen kohtalonsa oli suvun asemaa edistääkseen mennä mahdollisimman hyviin naimisiin. Kun Helsingistä ei sopivaa sulhasta lopulta löytynyt, muutti Aurora Pietariin, jossa hän pääsi hovineidoksi keisarinnan seurueeseen. Lopulta Aurora myös suostui kaivosteollisuudella rikastuneen Paul Demidovin kosintaan. Demidov oli aikansa rikkaimpia miehiä, jonka koko omaisuus siirtyi Auroran hallintaan tämän kuoltua. Aurora meni myöhemmin vielä naimisiin Andrej Karamzinin kanssa, mutta tämä menehtyi vain muutaman avioliittovuoden jälkeen Krimin sodassa. Loppuelämänsä Aurora omisti omalle ja lähisukulaistensa jälkipolville sekä mittavalle hyväntekeväisyystyölle, jonka seurauksena syntyi mm. Helsingin Diakonissalaitos.

Espoon kaupunginmuseon julkaisusarjaan kuuluva kirja oli loistava ja syvällinen katsaus, ei pelkästään kirjan nimikkohenkilön elämään, vaan myös niihin lainalaisuuksiin, jotka sitoivat Venäjän aristokraatteja 1800-luvulla. Auroran matkassa päästään kurkistamaan niin Pietarin hovin kuin Helsingin seurapiirienkin elämään.

Kirja koostuu kuudesta eri kirjoittajien kirjoittamasta artikkelista, joissa käydään tarkkaan läpi Auroran elämää monelta eri kantilta. Kirja esittelee niin Auroran korukokoelmaa, rakasta Träskändan kartanoa kuin Nižni Tagilin kaivostoimintaakin, Auroran elämän ja hyväntekeväisyystyön lisäksi. Kirjan luettuani todellakin tuntui siltä, että olin saanut kaiken sen tiedon, jonka Aurora Karamzinista halusin tietää ja aika paljon enemmän. Kartanosta ja kaivoksista kertovat luvut tuntuivat jo turhankin yksityiskohtaisilta. Ne toki olivat osa Auroran elämää, mutta itse lähinnä selailin luvut läpi, koska rakennustekniikka tai kaivosasiat eivät niin kovin lähellä sydäntäni ole.

En yhtään ihmettele, miksi Raija Oranen kirjoitti Aurorasta viime vuonna kirjan. Auroran elämässä olisi nimittäin ainesta useampaankin kirjaan, eikä paljon tarvitsisi edes kirjailijana itse keksiä, koska tässä tapauksessa totuus on todellakin tarua ihmeellisempää. Suosittelen tutustumaan Aurora Karamziniin, jos Suomen ja tsaarinaikaisen Venäjän historia yhtään kiinnostaa!

3/5

Mallina maailmalla

Sunnuntaina Manhattanilla - Heli Vaaranen

Julkaistu: Teos 2014
Sivumäärä: 272 s.
Ulkoasu: Jenni Saari

Kirjastosta

Helin elämä hollolalaisen maanviljelijän tyttärenä muuttuu kertaheitolla 70-luvun lopulla, kun äiti ilmoittaa Helin kauneuskilpailuun. Kilpailusta Helin bongaa kykyjenetsijä, jonka kautta hän pääsee pienen pariisilaisen mallitoimiston kirjoille. Ura vie Helin lopulta Pariisista Tokion kautta New Yorkiin, jossa hän tutustuu rikkaaseen keräilijään Stuart Pivariin ja tämän ystävään Andy Warholiin.

Ura on kuitenkin täynnä taistelua töistä ja jatkuvaa laihduttamista. Muodit ja maut muuttuvat ajan myötä, eikä Helin ulkonäkökään aina miellytä kaikkien silmää. Välillä pääsee onneksi kotiin Hollolaan, jossa ei ihan jokaista suupalaa tarvitse vahtia.

Täytyy kyllä ihailla Vaarasen rohkeutta ja heittäytymiskykyä, kun hän täysin ennakkoluulottomasti lähtee maailmalle töihin, hakien samalla mahdollisimman paljon erilaisia kokemuksia, mistä niitä ikinä sattuukin löytämään. Jonkinlainen naiivius yhdistettynä terveeseen suomalaiseen maalaisjärkeen tuntuu kuitenkin suojelevan häntä ulkomaanvuosina. Mallintyö tuo mukanaan uskomattomia kokemuksia ja on täynnä glamouria sekä mielenkiintoisia ihmisiä, mutta myös jatkuvaa ponnistelua, kun nälkä kurnii yhtenään vatsassa.

Helin tarina oli ihan kohtuullisen hauskaa luettavaa. Kirja oli hyvin kepeällä otteella kirjoitettu, mutta tarina poukkoilee paikasta toiseen aika ajoin ja jäin kaipaamaan sujuvampaa ja selkeämpää kerrontaa. Toisaalta Vaarasen oma ääni pääsee tarinassa hyvin esiin. Mallinuralla Heli ei oikein koskaan pääse huippumallin tasolle, mutta ei se silti estä kokemasta yhtä sun toista. Mallimaailma on samalla kiehtova, mutta myös raadollinen ja pinnallinen kaiken kimalluksen alla, jolta myöskään Heli ei tunnu säästyvän.

Kirja ei nyt varsinaisesti noussut suosikkieni joukkoon, vaikka ihan mukava välipala tämä olikin. Olisin ollut kiinnostunut lukemaan vielä enemmän yksityiskohtia mallin arkielämästä ja siitä, mitä tämä elämä ylipäätään vaatii. Nyt useat asiat tunnuttiin sivuuttavan lähinnä maininnalla. Heli Vaaranen on muuten nykyään Väestöliiton Parisuhdekeskuksen johtaja ja se henkilö, jota aina haastatellaan kun jotain uutta parisuhdeasiaa nousee mediassa esiin. Varsin mielenkiintoinen ura siis!

3/5

Toista kassillista kirjoja

Perjantaina oli palkkapäivä ja mahdollisesti sen innoittamana oli pakko myös käydä kirjaostoksilla (koska muutenhan loppuu lukeminen ihanjustnyt). Tulenkantajien kirjakauppa on kummitellut tietoisuuteni laitamilla jo pitkään ja päätin vihdoin ja viimein käydä katsomassa, että millainen paikka onkaan kyseessä.

Nyt täytyy sitten sanoa, että kyllä on ollut iso aukko sivistyksessä! Nimittäin pienehkön ja vaatimattoman näköinen näyteikkuna kätkee taakseen sellaisen kirjafriikin aarreaitan, ettei mitään rajaa! Valikoima on kuin minulle tehty! Löytyy suomalaista kirjallisuutta, kaupungin laajin valikoima runoja (tietääkseni), sarjakuvia, spefiä, klassikoita, divarikirjoja (!), vaikka mitä! Lisäksi kaupalla järjestetään säännöllisin väliajoin kirja-aiheiset iltamat. Ainakin paljon kirjajulkkareita on ohjelmassa. Ihana paikka, käykää se nyt ihmeessä katsastamassa, ainakin te Tampereella päin liikkuvat!

Jos palataan niihin ostoksiin, niin koko tuo Tulenkantajien kassi ei suinkaan ole kyseisestä kaupasta ostettua (vaikka olisin hyvin voinut sieltä pari kassillista kirjoja kevyesti hankkiakin). Kävin lisäksi Lukulaari- ja Ensipainos-divareissa. Kirjakauppakierros päättyi lopulta Suomalaiseen kirjakauppaan.

Tässä koko kasa kaikessa komeudessaan.

Tieni vei ensimmäisenä Lukulaariin, jossa uutuuksien hyllyä oltiin harmikseni juuri siivoamassa. Löytyi sieltä silti Kamila Shamsien aivan uutukainen Jumala joka kivessä, hintaa 14 euroa. Alakerran spefihyllystä matkaani tarttui mielenkiintoani jo aiemmin herättänyt Col Buchananin Heart of the World-sarjan aloitusosa ja Neal Stephensonin Anathem.

Lukulaarista olikin sitten yllättävän lyhyt matka Tulenkantajien kauppaan. Se oli nimittäin ihan siinä kulman takana Hämeenpuiston puolella. Tulenkantajilta haalin vähän lisää spefiä (minulla on viime aikoina ollut joku omituinen spefinpuutostauti). Anni Nupposen kirjasta luin jostain toisesta kirjablogista ja kirja vaikutti jo silloin kiinnostavalta. Ursula K. Le Guinin kirjaa on sen verran kehuttu, että tätä ostosta ei juuri tarvinnut miettiä. Kumman rakas yhdistää spefiä ja romantiikkaa. Kaksi suosikkigenreäni. Hei, rillumapunk!-antologia on sen sijaan herättänyt minussa jo useamman viikon sen verran kummastusta (siis rillumamikä, häh?), että tämä oli ihan pakko myös ostaa. Jos kirjan kannessa on Pimeälle puolelle eksynyt Rölli, niin sisällön on todellakin pakko olla jotain ennen näkemätöntä. Muistikirjan sain kaupan päälle, kun ostin liikaa.

Ensipainoksesta hankin muutamat klassikot. Topeliuksen kummitustarinaa en ole aiemmin lukenut. Waltarilta olisin ottanut Turms kuolemattoman, mutta tarjolla ei ollut kuin ensipainoksia. Olisi minulle joku myöhempikin versio käynyt.

Suomalaisessa mentiin sitten "kun halvalla sai"-meiningillä. Agent 6 ja Dominion olivat alessa. Samoin muistikirja kivoilla kansilla, johon voi kirjoitella lisää kirjoista. Maze Runner-setti ei ollut alessa, mutta muuten tämä sarja on minua sen verran kiinnostanut, että piti sekin hankkia. Olen settiä kuitenkin sillä silmällä jo katsellut useampaan kertaan.

Sellaisia ostoksia! Näiden jälkeen vannoin, että tässä oli koko kuukauden edestä kirjoja. Seuraavana päivänä eksyin tosin kirjastoon, jossa oli poistokirjojen ale. 5 eurolla koko kassillinen. Voitte kuvitella kuinka siinä sitten kävi...

Kun suru erottaa

Ajo - Juha Itkonen

Julkaistu: Otava 2014
Sivumäärä: 283 s.
Kansi: Piia Aho

Kirjastosta

Aino on saanut tarpeekseen ja sen enempää miettimättä varaa itselleen ja pojalleen liput Saksan-lautalle. Autobahnia ajaessaan hän sitten joutuu pohtimaan miten elämä ja avioliitto oikeastaan päätyivätkään tähän pisteeseen. Kuinka on päädytty tilanteeseen, jossa ainoana vaihtoehtona on pako, kenenkään tietämättä Ainon ja Ainon pojan olinpaikkaa tai suunnitelmia.

Toisessa ajassa Heljä on aivan samanlaisessa umpikujassa. Pesä on tyhjä ja tragedia on ajamassa aviopuolisoita, Heljää ja Onnia, yhä kauemmas toisistaan. Elämän on kuitenkin jatkuttava ja Heljä menee autokouluun, koska jonkunhan sitä autoa on ajettava miehen työmatkoilla.

Eräs nuori mies on myös muutoksen kynnyksellä. Hänen elämänsä on vihdoin alkamassa. Kipeät menetykset ja muut elämän tuomat hankaluudet ovat vasta kaukana edessä. Nyt täytyisi vaan selvitä kunnialla kirjoituksista, jotta pääsisi muuttamaan Helsinkiin ja aloittamaan vihdoin muusikonuran. Maailma on avoinna.

Kaikkien kolmen tarinat kietoutuvat lopulta toisiinsa. Löytääkö kuitenkaan kukaan kirjan henkilöistä lopulta sitä, mitä on etsimässä?

Ajo on hieno romaani muistoista, menneisyydestä ja siitä, kuinka ihmiselämä voi loputtomasta tahtomisesta ja yrittämisestä huolimatta kulkea täysin omia latujaan. Aika on armoton, muistikuvat haalistuvat, menetykset unohtuvat. Maailma jatkaa kulkuaan siitä huolimatta, että jostain ihmisestä tuntuu, kuin se olisi juuri romahtanut ympäriltä. Seuraavat sukupolvet joutuvat kamppailemaan omien ongelmiensa kanssa, eikä vanhoja suruja enää muisteta.

"Suru on aina vain yhden ihmisen oma ja työntyy sen takia kahden ihmisen väliin."

tiivistää hyvin pitkälle sen, mistä näkökulmasta surua kirjassa lähestytään. Tämä oli minusta yksi kirjan hienoimmista ja oivaltavimmista lauseista.

Ajo kertoo myös perheestä ja vanhemmuudesta, niistä mahdottomista toiveista ja vaatimuksista, joita perheenjäsenet sekä vanhemmat itselleen ja toisilleen asettavat. Jos olisinkin ollut toisenlainen, niin olisiko kaikki mennyt toisin?

Itkosen kirja onnistui koskettamaan minua syvältä. Varsinkin Heljä pääsi ihoni alle. Hän muistutti persoonallisuudeltaan kovasti mummuani. Molemmat kun ovat aina osanneet kaiken, mutta vähätelleet tekemisiään viimeiseen asti. En tiedä sitten, onko tämä joku ennen sotia syntyneiden naisten yleinen ominaispiirre. Ainon kokemukset olivat minulle etäisempiä.

Kirjan loppua kohden taas itkeskelin, joka on varma merkki siitä, että olen löytänyt taas yhden hyvän kirjan lisää. Suosittelen Ajoa lämpimästi!

4/5

Voi sitä Geraltia!

Viimeinen toivomus - Andrzej Sapkowski

Julkaistu: WSOY 2010
Alkuperäinen nimi: Ostatnie žyczenie, 1993 (puola)
Suomentanut: Tapani Kärkkäinen
Sivumäärä 333 s.

Kirjastosta

Geralt Rivialainen on noituri, joka matkustaa maailmalla ja hoitaa erinäisiä "hirviö-ongelmia" maksua vastaan. Työ on vaativaa, vaarallista ja epäkiitollista. Ihmisten suojelemisesta saa harvoin muuta palkkaa kuin vihat niskoilleen ja häädön kaupungista. Mitä muutakaan sitä kuitenkaan tekisi? Noiturin ammatti on kuitenkin kutsumus, jota varten on joutunut maksamaan kovan hinnan.

Viimeinen toivomus on novellikokoelma, jonka yhteensitovana tekijänä toimii lyhyt kehyskertomus. Novelleissa valotetaan pitkälti Geraltin taustaa, noiturin ammatin vaatimuksia ja varjopuolia. Tarinoissa ollaan tekemisissä niin vampyyyreiden, velhojen, haltioiden kuin ihmisen sisällä asuvien hirviöiden kanssa. Geralt joutuu usein heitetyksi keskelle hankalaa tilannetta, johon hänen on keksittävä usein kaikkea muuta kuin täydellinen ja kaikkia tyydyttävä ratkaisu.

Ensimmäinen tutustumiseni Geraltiin tapahtui, kuten varmasti monella muullakin, Witcher-pelin kautta. Jo pelissä Geralt oli kaikessa epätäydellisyydessään hyvin mielenkiintoinen hahmo. Pelissä Geralt tuotiin esille yksinäisenä sutena, hyvin yrmynä miehenä, joka mielellään hoitaa kaiken itse, jotta se tulee hoidetuksi. Olikin siksi hauskaa päästä kirjan kautta enemmän Geraltin pään sisälle ja tutustua Geraltiin sellaisena, kuin Sapkowski on hänet alun perin kirjoittanut.

Kirjan Geralt ei nimittäin ole yhtään niin jyrkkä hahmo kuin peli antaa ymmärtää, vaan hän on useassa tarinassa suorastaan symppis (sana, josta Geralt tuskin itse ilahtuisi). Paremminkin Geraltissa on surullisen hahmon ritarin aineksia. Vaikka Geralt kuinka tekisi työn parhain päin, ihmisten parasta ajatellen, niin joku löytää aina syyn ajaa miehen kaupungista ulos. Kiitollisuutta saa todella hakemalla hakea.

Käännöstä, joka on tehty suoraan puolasta on kehuttu paljon, eikä syyttä. Luulen, että on osittain nimenomaan käännöksen ansiota, että kieli on juuri niin kepeää kuin se on. Henkilöiden välinen sanailu on suoraa ja humoristista. Puhutaan mm. kuksimisesta ja kiksauttamisesta, vaikka kuvittelisin, että ainakin englanninkielinen käännös saattaisi tässä kohtaa käyttää paljon suoraviivaisempaa ja siten tylsempää termistöä. Teksti saa hymyilemään vähän väliä.

Seuraavissa osissa Geraltin tarina muuttuu novelleista enemmän romaanimuotoon. Olisin jo kirjastosta lainannut kirjasarjan toisen osan, mutta sitä ei valitettavasti ole siellä näkynyt. Sarjasta on hiljattain ilmestynyt myös uusi painos, joiden ostamista edelleen harkitsen. Noituri-sarja on jo tämän ensimmäisen osansa ansiosta yksi mielenkiintoisimmista fantasiasarjoista, johon olen hetkeen törmännyt.

4/5

(Tämän kirjan myötä sain muuten vihdoin kerrottua kaikista 2014 lukemistani kirjoista, jee! Vihdoin pääsen tämän vuoden puolelle, eikä vielä olla edes maaliskuun puolivälissä!)

Suojattomat pitää otteessaan loppumetreille asti

Suojattomat - Kati Hiekkapelto

Julkaistu: Otava 2014
Sivumäärä: 298 s.
Kansi: Timo Tervoja

Kirjastosta

Anna Fekete on juuri selvinnyt edellisen kirjan tapahtumista, kun uutta rikosepäilyä pukkaa. Vanhan miehen yli on talvisena iltana ajettu, mutta miksi mies oli jo maassa makaamassa ennen yliajoaan ja miksei onnettomuuspaikalle johda yhtäkään jalanjälkeä? Annan työpari Esko on sen sijaan saanut KRP:ltä tehtävän selvittää Black Cobra-jengiin kuuluvan henkilön liikkeitä ja parhaansa mukaan häiritä jengin johtoportaan toimia, jottei se pääsisi rantautumaan Suomeen. Kaiken tämän keskellä on vielä pakolaispoika Sammy, joka kielteisen turvapaikkapäätöksen saatuaan on yrittänyt piilotella poliisilta parhaansa mukaan.

Annan oma elämäkään ei ole varsinaisesti kuosissa. Levottomuus ja koti-ikävä vaivaavat, mutta missä se koti varsinaisesti edes on? Myös Esko kamppailee pahentuvan alkoholiongelmansa ja heikentyvän terveytensä kanssa. Kirja loppuu taas niin mielenkiintoisesti, että jatko-osa on pakko lukea.

Suojattomat voitti Vuoden johtolanka-palkinnon, eikä syyttä. Pidin aika tavalla jo sarjan aloitusosasta, jonka jäljissä Suojattomat jatkaa viihdyttävästi. Pidän edelleen sarjan päähenkilöstä Annasta ja muutenkin kirjasarja tuntuu minusta varsin tuoreesta näkökulmasta kirjoitetulta. Anna on erittäin monimutkainen ja ristiriitainen hahmo, jonka angsti ujuttautuu useasti myös lukijan ihon alle, tehden lukemisesta aika ajoin jopa hieman epämiellyttävää. Toivoisin tosin, että Anna löytäisi vähitellen myös jonkinlaista mielenrauhaa demoneiltaan, koska jatkuvasti ahdistuneen päähenkilön käänteiden seuraaminen kirjasta toiseen saattaa ennen pitkää käydä puuduttavaksi. Anna pyörii yksityiselämässään nimittäin Suojattomissa aika pitkälle samojen ongelmien ympärillä kuin Kolibrissakin.

Juoni on jännittävä, eikä sen kaikkia kiemuroita voi ennen loppua mitenkään arvata. Maahanmuuttajapolitiikkaa kritisoidaan tavalla, joka todella saa ajattelemaan, joskin myös maahanmuuton varjopuolia käsitellään.

Jatko-osaa odotan oikein innolla! Toivottavasti sellainen ilmestyy pian!

4/5

Lisää novelleja steampunkinnälkäiselle

Steampunk! Koneita ja korsetteja

toim. J. S. Meresmaa ja Markus Harju

Julkaistu: Osuuskumma 2012
Sivumäärä: 314 s.

Kirjastosta

Steampunk! Koneita ja korsetteja on Osuuskumman ensimmäinen steampunkiin eli höyrypunkiin keskittynyt novellikokoelma. Sarjan toisen osan luin viime vuonna ja omat fiilikseni siitä löytyvät täältä.

Pidin Steampunk! Höyryä ja helvetinkoneita-kirjan luettuani höyrykoneita vilisevistä novelleista niin paljon, että tämä ensimmäinenkin novellikokoelma pääsi automaattisesti lukulistalleni. Onneksi novelliantologia ilahdutti jälleen tasaisella laadullaan ja huimalla maailmanrakentelullaan. Kokonaisuus novellikokoelmassa oli tasapainoinen, huteja ei ollut ja voin sanoa pitäneeni lähes kaikista kokoelman teksteistä. Kirjoittajissa vilahteli jälleen paljon tuttuja nimiä ja tämän kaartin tekstejä lukisi mielellään lisääkin.

Magdalena Hain Vaskimorsiamessa insinööri menee sekaisin kihlattunsa kuolemasta. Kihlattu on saatava takaisin hinnalla millä hyvänsä, mutta lopputulos saattaa olla hyvinkin ennalta arvaamaton. Tarina oli paikoitellen suorastaan hyytävä. Loppuratkaisun koittaessa jäin pohtimaan, että (lähes) kaikki taisivat lopulta saada ansionsa mukaan.

Saara Henrikssonin Arkistonhoitajan salaisuudessa yritetään selvittää tähtien avulla menneisyyttä, vaihtelevalla menestyksellä. Tarina oli jälleen jännittävä, mutta minulle jäi sellainen tunne, että en ehkä ymmärtänyt sitä aivan kokonaan.

Hevostuhatjalkaisen (Heikki Nevala) maailmassa Pohjanmaalle on saapunut uudenaikainen niittokone. Häjyt ovat kehitystä vastaan ja puukkoja jo vedellään tupesta. Tämä novelli on jäänyt kokoelmasta mieleen yhtenä parhaimmista. Tarina oli hauska ja kekseliäs.

J. S. Meresmaan Augustinessa nuori tyttö yrittää löytää omaa suuntaansa, vaikka elämä tuntuu jatkuvan samalla rutiinilla päivästä toiseen ilmalaivakorjaamon konttorissa. Novelli pohtii mm. naisten asemaa miesten maailmassa.

Markus Harjun Prahan teurastaja liikkuu murhamysteerin ja kauhukertomuksen rajamailla. Novellissa Prahan kaduilla liikkuva sarjamurhaaja luo kaupunkiin pelon ilmapiiriä.

Kruunun vihollinen (Shimo Suntila) sisältää huiman ilmataistelukohtauksen. Ammukset viuhuvat ja rohkeita päätöksiä tarvitaan, jos vastustajalta haluaa päästä karkuun. Novellin maailma on taidokkaasti rakennettu ja sinne sijoittuvia tarinoita olisi hauska lukea lisää.

Kapina tunturilla-novellin (Jani Kangas) päähenkilöt seikkailivat myös Steampunk! Höyryä ja helvetinkoneita-kirjassa. Jalostamo palaa tunturilla ja kaksi ihmistä taistelee hengestään kapinallisia vastaan. Tarina oli jännittävä, eikä sen lopputulos ollut mitenkään itsestäänselvä. Miljöö vaikutti kylmältä ja hyytävältä, osin myös asenteiltaan.

Christine Thorelin Viuhka käy kartanossa-novellissa nuoria tyttöjä ollaan naittamassa vanhalle kenraalille. Kenraalilla on kuitenkin luurankoja kaapissaan, mutta neuvokkaat tytöt eivät epäröi hetkeäkään niiden paljastamista. Novellista jäi jotenkin likainen olo. Otsikon kartano oli nimittäin noen peitossa, eikä kenraalin persoonallisuudessakaan ollut kehumista.

Anni Nupposen Joka ratasta pyörittää-novellin maailmassa ihmisten elämää on saatu pidennettyä rataksella. Kaikkien ratas ei kuitenkaan toimi oikein. Tarinassa pohditaan yllättävän syvällisesti identiteetin ja kuolemattomuuden merkitystä.

Novellikokoelma oli nopeaa ja viihdyttävää luettavaa. Osuuskumman antologioita lukee lisää ihan mielellään.

4/5

Helmikuun 2015 luetut

Helmikuu on ehkä vuoden lyhin kuukausi, mutta sain silti ihan mukavan kasan kirjoja luettua. Asiaa tosin auttaa se, että mukana oli muutama aika lyhytkin teos, mutta eihän sitä lasketa, eihän? 

Rivien välissä. Kirjablogikirja - Katja Jalkanen & Hanna Pudas: Tämän kirjan olen halunnut lukea sen ilmestymisestä asti. Oli hauska teos!
Helsingin alla - Maria Turtschaninoff: Tuoreen Finlandia Junior-voittajan aiempi teos. Aivan mahtavaa fantasiaa, tätä lisää!
Tiera - Timo Parvela: Kalevalahenkiset seikkailut jatkuvat ja itse Kalevala on hiipinyt hyllystä yöpöydälleni ihan tämän kirjasarjan takia.
Tuulen vihat - Paula Havaste: Upeaa rautakauden aikaisen Suomen kuvausta. Kristinusko jo koputtelee ovella, mutta vanhat uskomukset ovat tiukassa.
The Life She Left Behind - Maisey Yates: Tämä novellinmittainen harlekiini oli minulla tietynlainen koelukukirja. Hyvin kaavamaista romantiikka. Tämän nimi olisi yhtä hyvin voinut olla "Sheik's Virgin Bride and His Secret Baby"
Center Stage - Mindy Klasky: Vihdoin ja viimein viimeinen baseball-romanssi. Tarina oli itsessään ihan suloinen, mutta muuten jo kyllästyin tähän sarjaan.
Purkaus - Anna-Kaari Hakkarainen: Islantiin sijoittuva kolmiodraama. Kuka rakastaa ja ketä ja mitä sitten tapahtuu? Suosittelen lämpimästi.
Meriromaani - Petri Tuominen: Vilhelm Huurnalle sattuu ja tapahtuu ja harvemmin mitään positiivista. En tahtonut saada tarinasta kunnolla otetta.

8 kirjaa siis kokonaisuudessaan, oikein hyvä saldo!

Vaikka lukeminen on viime aikoina luonnistunut loistavasti, on bloggaamiseen jäänyt toivomisen varaa. Jumitan kirja-arvioiden osalta edelleen joulukuun kirjoissa. Arviota odottavia kirjoja tuntuu olevan kohta jo niin paljon, että se on jo vähän noloa. Yritän parhaani mukaan nopeuttaa postaustahtiani, että pääsisin arvioissa edes hieman lähemmäs "reaaliaikaa".

Olen muutenkin tehnyt blogiin tässä viime kuukausina muutamia muutoksia. Yläpalkin välilehdet ovat lisääntyneet ja sivupalkin kohtuullisen kookkaaksi paisunutta tunnisteosiota olen pilkkonut pienempiin osiin. Kirja-arvioissa ajattelin sen lisäksi alkaa kertoa kirjoista entistä tarkempia tietoja. Havahduin nimittäin siihen, miten tärkeä merkitys on mm. kirjan kääntäjällä ja kansikuvataiteilijoilla kokonaisuuden kannalta. Yritän siis tuoda heidän panostaan myös enemmän esiin.

Luettava ei lopu ensi kuussakaan. Epätoivoinen juoksuni kirjaston laina-aikojen umpeutumista vastaan hellittää hieman tässä kuussa ja toivon sen tarkoittavan sitä, että ehtisin lukea kirjoja myös omista hyllyistä.

Mitenkäs teidän helmikuunne sujui?

Synkkääkin synkempää dystopiaa

Nokkosvallankumous - Siiri Enoranta

Julkaistu: WSOY 2013
Sivumäärä: 445 s.
Kansi: Sami Saramäki

Kirjastosta (ostettu sittemmin myös itselle)

Vayu on aina ollut vakuuttunut siitä, että hän ei ole mitään. Vayun äiti on kuitenkin aina ajetellut toisin ja tietää, että Vayulla on edessään merkittävä tulevaisuus. Vayu on nimittäin Granita, kiviveristen suvun perillinen.

Vayun maailma on luhistumassa. Luonnonvarat on kulutettu loppuun, sodat ovat muuttaneet kaupungit autioiksi betonikasoiksi ja taivasta peittää saastepilvi. Maa on kuolemassa, eikä ihmiskunta enää osaa ratkaista lukuisia ongelmiaan.

Lohduttomassa tilanteessa jotkut edelleen taistelevat epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Dharan johtaa Nokkosia, nuorten ja lasten muodostamaa jengiä, joka valmistelee nousua vastarintaan. Vayun ja Dharan kohtaavat toisensa paratiisissa, jossa ruoho on yhä vihreää ja aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Heidän kohtalonsa ovat kietoutuneet yhteen, mutta kuinka paljon uhrauksia yhdessä oleminen lopulta vaatii?

Kun laskin tämän kirjan käsistäni viimeistä kertaa, oli ainoa ajatukseni että wau! Enoranta oli juuri vienyt minut matkalle, jossa sekä kirjan päähenkilöt että lukijan tunteet ajetaan sellaisen mankelin läpi, ettei paremmasta väliä. Nokkosvallankumous oli aivan uskomattoman hieno tarina ja se jäi elämään mieleeni pitkäksi aikaa sen jälkeen kun kirjan jouluna luin.

Nokkosvallankumouksen maailma oli hienosti rakennettu. Se on ehdottomasti yksi synkimmistä dystopioista, joita olen koskaan lukenut. Pieniä toivonpilkahduksia toki horisontissa siintää, mutta enimmäkseen Vayun maailmassa eloonjääminen on jatkuvaa, jopa epätoivoista taistelua. Tarina on mielikuvituksellinen ja kahden pojan rakkaustarina on samalla sekä kaunis, että sydäntäsärkevä. Henkilöihin kiintyi tosissaan enkä taaskaan voinut estää silmien kyyneltymistä kun loppuun päästiin. Jos en olisi viettänyt joulua perheen parissa, olisin taas varmaan ihan avoimesti vollottanut tämän kirjan loppuratkaisulle.

Sen verran vakuutuin Enorannan tarinankerrontataidosta, että haalin alesta hänen koko tuotantonsa käsiini. Myös Nokkosvallankumouksen pariin palaan varmasti vielä toiste. Suosittelen tätä kirjaa oikein lämpimästi kaikille dystopioista kiinnostuneille!

5/5