Jos et ensimmäisellä kerralla onnistu, niin yritä, yritä uudelleen

Elämä elämältä - Kate Atkinson

Kirjablogit täyttyvät 2014-vuoden koostepostauksista, mutta hei! Tätä vuottahan on vielä kymmenen tuntia jäljellä! Itse yritän epätoivon vimmalla lukea vielä viimeistä kirjaa, jotta saisin lukutilastoja sen osalta kirkastettua. Koostepostauksen sijaan jatketaan siis kirja-arvioilla. Näitäkin on kuluvan vuoden osalta  jonossa vaikka kuinka monta...

Viime postauksessa lupailin arviota Elämä elämältä-kirjasta, josta on monessa blogissa viime aikoina puhuttu. Asia ei sinänsä ole ihme, koska kirja on yksi mielenkiintoisimmista lukukokemuksista koko vuonna.

Ursulaa on koko hänen elämänsä vaivannut omituinen déjà vun tunne. Aivan kuin hän olisi kokenut kaiken jo aikaisemminkin. Tämän tunteen johdattamana Ursulan on lähes pakko tehdä väliin tekoja, joita ei voi itsellekään selittää; saattaa naapurintyttö kotiin sen sijaan, että lähettäisi tämän matkaan yksin, estää kotiapulaisen meno Lontooseen lähes keinolla millä hyvänsä tai kävellä sen hyvännäköisen, kohteliaan miehen ohi tervehtimättä. Ihmisen elämässä nimittäin ne mitättömätkin yksityiskohdat saattavat lopulta ratkaista kaiken. Niin moni asia voi mennä niin monella eri tavalla pieleen.

Ursula saa kuitenkin elää elämäänsä uudelleen kerta toisensa jälkeen. Aivan kuin hänet olisi luotu yrittämään uudelleen niin monta kertaa, että osaa vihdoin tehdä kaikki asiat juuri oikein. Kyky on sekä kirous, että lahja. Ursula joutuu luovimaan läpi 1900-luvun alun Euroopan synkimmät vaiheet parhaansa mukaan samalla perheestään huolehtien. Onnistuuko kaikkea kuitenkaan aina muuttamaan ja jos onnistuu, niin mitkä ovat seuraukset?

Atkinson on kirjoittanut uskomattoman kiehtovan kirjan uudelleensyntymisestä ja kohtalon voimasta. Eloonjääminen saattaa olla lopulta aivan hiuskarvan varassa ja ne pienimmätkin päätökset ovat usein merkittävämpiä kuin voisi uskoakaan. Paljon on lopulta merkitystä sillä, käveleekö esimerkiksi juuri tiettyä katua tietyllä hetkellä, seisooko oikeassa paikassa oikeaan aikaan, tapaako oikeat ihmiset. Kirja saa miettimään omaakin kuolevaisuutta ja sitä, miten suuri merkitys sattumalla ihmisen elämään kuitenkin on.

Ursulan uudelleenyrittämistä on väliin jopa hauska seurata. 1918-vuoden influenssaepidemialtakaan ei vältytä lopulta kuin äärimmäisten toimien avulla. Uudelleensyntyminen laittaa Ursulan myös vaikeiden valintojen eteen. Jos tiedät, että maailma on menossa kohti katastrofia, mitä olet lopulta valmis tekemään sen estääksesi?

1900-luvun alun Eurooppa kuvautuu sotineen ja muine tapahtumineen Ursulan ja hänen perheensä kautta kirjassa todella loistavasti. Sotien aiheuttamat menetykset menevät lukijallakin ihon alle. Kirja on mahtava ja ajatuksia herättävä lukukokemus, jossa tarinan ytimessä on lopulta perheen ja rakkauden voima. Atkinsonin muita kirjoja lukee tämän jälkeen ihan mielellään lisää.

5/5

Jouluntoivotukset!

Oikein lämmintä ja rauhallista joulua kaikille kirjojen ystäville ja blogin lukijoille! Valitettavasti näiden mobiiliyhteyksien kanssa kuvien yhdistäminen postaukseen ei oikein toimi, mutta kuusi on jo koristeltu ja riisipuurot pistetään kohta tulille.

Hauskaa joulua!

Hiljaiset ne maan perii?

Kuva: Avain

Hiljaiset. Introverttien manifesti - Susan Cain

Tämän päivän blogipostaus piti käsitellä Kate Atkinsonin Elämä elämältä-kirjaa, mutta Lukutoukassa ennätettiin juuri edelle. Jätetään Elämä elämältä siis tuonnemmaksi ja keskitytään joulurauhan teemaan sopien hiljaisiin ihmisiin.

Introvertteja on kaikkialla. Heitä on pelkästään USA:ssa ainakin kolmasosa väestöstä (ja Suomessa varmaankin enemmän). Silti työelämässä ulospäinsuuntautuneisuus on ihanne, johon kaikkien odotetaan pyrkivän. Mitä paremmin osaat itseäsi myydä, sitä parempana ja kyvykkäämpänä ihmisenä sinua pidetään. Kaikki eivät kuitenkaan tähän pysty. Osa ihmisistä suuntaa ajattelunsa sisäänpäin ja sen sijaan, että tämä nähdään heikkoutena, kannattaisi introverttien ainutlaatuisia ominaisuuksia hyödyntää paremmin.

Cain lähtee käsittelemään aihettaan hyvin tieteellisestä näkökulmasta. Hän esittelee kirjassaan useita tutkimuksia, joilla introverttien ja ekstroverttien eroavaisuuksia on pyritty kartoittamaan, niin käytöksen kuin aivojen toiminnan asteella. Hän pyrkii löytämään ne asiat, joissa introverttien vahvuudet piilevät ja antaa samalla jonkin verran vinkkejä myös ulospäinsuuntautuneessa maailmassa pärjäämisessä.

Täytyy sanoa, että varsinkin kirjan alkukappaleista löysin täysin itseni. Tietyt luonteenpiirteeni, joita olen itsekin pitänyt aina jotenkin kummallisina ja poikkeavina, eivät ole suinkaan sitä, vaan osa introverttiä luonnettani. Moni asia, joista Cain kirjassaan puhuu, on ollut minulle ainakin alitajuisesti itsestäänselvyys jo pitkään.

Vaikka kirja oli ainakin tietyllä tasolla jopa elämää mullistava, odotin silti kirjalta vielä jotain enemmän. Kirjan englanninkielinen alaotsikko (The Power of Introverts in a World That Can't Stop Talking) kuvaakin kirjan sisältöä paremmin kuin sen käännös. Näkökulma on nimittäin hyvin Amerikka-keskeinen ja bisnesmaailmaan painottuva. Suomessa, jossa hiljaisuus on edelleen kunniassa, ei introverttiys ole ihan samanlainen ongelma, kuin kulttuureissa, joissa on aina oltava jotain sanottavaa. Toinen toistaan seuraavat tutkimustulokset alkoivat käydä kirjan loppua kohden myös hieman pitkästyttäviksi.

Kirja oli kuitenkin kohtuullisen hyvä ja tärkeästä asiasta kirjoitettu. Joku viimeinen silaus jäi kuitenkin mielestäni vielä puuttumaan ja jäin kaipaamaan jotain lisää. Suosittelen kuitenkin kirjaa kaikille introverteiksi tunnustautuville ja heidän läheisilleen.

4/5

Onnea ei takaa edes lottovoitto

Kaikki oikein - Anna-Leena Härkönen

Eevi puurtaa päivästä toiseen kosmetologin työssä, josta ei ole oikein löytänyt iloa elämäänsä vuosikausiin. Eevin mies Kari soittaa bändissä ja juo aika ajoin liikaa. Hän on kuitenkin enimmäkseen niin hauskaa seuraa, ettei se Eeviä niin haittaa.

Eevi on elänyt ankean lapsuuden, josta on jäänyt mieleen vain jatkuva säästäminen ja koulukiusatuksi tuleminen. Kovin paljoa rahaa ei ole nytkään, mutta pieniä palkintoja voi itselleen silti aina joskus hankkia. Hetken mielijohteesta Eevi lottoaa yhden rivin ja voittaa.

Raha saa pariskunnan pään pyörälle. Eevi pystyy viimein hankkimaan itselleen sen kaiken, josta on aiemmin jäänyt paisi. Tekeekö raha kuitenkaan onnelliseksi, kun kateus tuntuu valtaavan sukulaiset ja ystävät? Karillekin viina maistuu yhä tiheämmin. Olisiko entinen köyhä elämä ollut sittenkin helpompaa?

Kirja oli ihan hauska makupala varsinkin Ikuisuusvuonon profeettojen jälkeen, joka souti väliin varsin syvissä vesissä. Juoni oli suoraviivainen ja samalla myös osin ennalta arvattava. Toisaalta kuka nyt haluaisi lukea kirjaa lottovoittajista, joille onni hymyilee myös voiton jälkeen?

Härkösen kirjassa käydään läpi niin yllättävän rikastumisen kirot kuin sivutaan myös naiseuden syvintä olemusta ja mietitään yleisemmin myös avioliittoa. Väliin lottovoitto tuntuukin olevan vain taustatarinaa avioliiton ja ystävyyden teemojen käsittelemiselle. Mitä kaikkea rakkaus ja ystävyys kestää? Mikä tekee perheen ja voiko täyttä elämää elää myös ilman materiaa? Eevin kuluttamisvimmalle naureskellaan ja jatkuva shoppailu tuntuu lopulta niin Eevistä kuin lukijastakin ilottomalta ja tyhjältä.

Oli muuten hauskaa lukea Eevin suusta ajatuksia, joita tiesi Härkösen omiksi mielipiteiksi. Kolumnikokoelmien Härkönen paistoi läpi useassa kohtaa.

Kaikki oikein oli mukavaa välipalalukemista, mutta sen sanoma oli liian tuttu. Ihan kohtalaisen hyvä kirja Härköseltä, mutta ehkä ei kuitenkaan hänen parhaitaan.

3/5

Pimeä ja kylmä Grönlanti

Kuva: Otava

Ikuisuusvuonon profeetat - Kim Leine

Morten Falck on helpottunut, kun pääsee vihdoin kotoaan, pienestä Lierin norjalaiskylästä suurempaan maailmaan. Hän matkustaa opiskelemaan teologiaa 1700-luvun lopun Kööpenhaminaan. Morten haluaisi ryhtyä lääkäriksi, mutta opiskelut maksava isä on halunnut Mortenista aina pappia.

Kööpenhamina näyttää Mortenille sekä hyvät että huonot puolensa. Ihmisluonnosta kiinnostunut Morten tutustuu myös Kööpenhaminan pimeään puoleen ja samalla löytää pimeyden myös itsestään. Paikkaansa maailmasta Morten ei sen sijaan tahdo löytävän millään. Hän kihlautuu, kun ei oikein tiedä mitä muutakaan tekisi. Paikka lähetyssaarnaajana Grönlannissa kuitenkin vetää Mortenia selittämättömällä tavalla puoleensa ja hän päättää tämän vuoksi jättää koko entisen elämänsä taakseen.

Grönlannissa Morten löytää kuitenkin jotain täysin muuta, kuin mitä osasi odottaa. Jumalan sanasta kiinnostuneiden alkuasukkaiden sijaan Grönlannissa on vain nälkää ja kylmyyttä. Tanskalaiset käyttävät aikansa irstailuun, alkuasukkaat ovat epäileväisiä, eikä heidän todellisista ajatuksistaan pääse selville. Kuuden Grönlannissa viettämänsä vuoden aikana Mortenista tulee katkera ja lannistunut mies. Miten intoa puhkuvalle lähetyssaarnaajalle on päässyt käymään näin?

Ikuisuusvuonon profeetat oli jälleen yksi kirjaston pikalainoista, joten luin sen muutamassa päivässä ja hyvä niin. Voi olla, että jos olisin liikaa pysähtynyt pohtimaan kirjan tapahtumia, olisi lukemisen tahti saattanut hiipua olemattomiin. Tarina on nimittäin todella laaja ja monisyinen. Grönlanti karuine luontoineen ja siirtokunnan arki 1700-luvun lopulla kuvataan mielenkiintoisesti, mutta hikeä, verta ja kyyneleitä säästelemättä. Alkuasukkaiden ja tanskalaisten välisiin konflikteihin päästään hyvin sisälle.

Jotenkin Morten henkilönä jättää kuitenkin kylmäksi. En oikein pitänyt hänestä missään kirjan vaiheessa ja varsinkin kirjan alkupuolella hän oli hyvinkin itsekeskeisen oloinen. Grönlanti tosin onnistuu parantamaan hänet tästä synnistä ainakin osittain.

Kirja on juonellisesti hyvin runsas, ehkä jopa liikaakin. Tarina kestäisi hyvin uudelleenlukua. En tosin ihmettele, että kirja on voittanut Pohjoismaisen neuvoston kirjallisuuspalkinnon.

4/5

Kekseliästä fantasiaa nuorille Kalevalan hengessä

Tuliterä - Timo Parvela

"Olette varmaan kuulleet Sammosta?"

"Joo! Minulla on siellä tili."

Muun muassa näillä hauskoilla sanakäänteillä lähtee liikkeelle Kalevan maailmaan sijoittuva nuorille tarkoitettu Sammon vartijat-fantasiatrilogia. Jykevästä kanteleensoitosta käynnistyy tapahtumaketju, jonka seurauksena ystävykset Ilmari, Ahti ja Anni ystävineen lähtevät etsimään Sammon viimeisiä kappaleita, ennen kuin Louhi juonikkaine suunnitelmineen ehtii väliin.

Maailmaa koettelee ennennäkemätön helleaalto. Puhutaan ilmastonmuutoksesta ja intiaanikesästä, mutta nuoret saavatkin kuulla, että syy ilmaston lämpenemiseen on Louhessa ja siinä, että hän on haalinut itselleen lähes kaikki viimeiset Sammon palaset. Louhi haluaa rakentaa Sammon uudelleen, vaikka maailmanloppuhan siitä seuraisi. Ilmarin ja Ahdin perheet ovat vuosisatoja suojelleet Sammon kappaleita, jottei näin pääsisi käymään. Sammon vartiointi on kuitenkin vaativaa työtä ja vastapuoli on sekä juonikas että vaarallinen. Tarvitaan apua hyvin yllättäviltä tahoilta, jotta taistelu Louhen suunnitelmia vastaan onnistuu.

Kuulin Sammon vartijat-kirjasarjasta jo muutama vuosi sitten ja jo silloin tarina kiehtoi minua. Olin hyvin kiinnostunut näkemään, miten Parvela onnistuu tuomaan Kalevalan maailman nykypäivään ja etenkin nuorten kirjallisuuteen. En joutunut tässä suhteessa pettymään. Juoni on punottu todella taidokkaasti ja Kalevalaa tuodaan esiin lähes salakavalalla tavalla, jolloin alkuperäisestä tarinasta oppii kuin huomaamattaan koko ajan. Tekstikatkelmia Kalevalasta on upotettu kirjan kertomukseen sinne tänne. Kalevalaa esitellään kirjassa hyvin vetävässä muodossa ja itsellekin tuli tunne, että olisikohan jo aika lukea kirja.

Hauskuutta ja nokkelaa sanailua ei ole unohdettu. Juoni on kepeä ja myös sopivan jännittävä, jotta mielenkiinto säilyy koko tarinan ajan. Voisin ajatella, että etenkin sellaisille 10+ pojille ja tytöille tämä olisi hyvinkin tarina paikallaan.

Sarja jatkuu Tiera-kirjassa, jonka olen kirjastosta jo lainannut odottamaan.

4/5

Vaihtoehtoista historiaa parhaimmillaan

Perhonen ja jaguaari - Aliette de Bodard

Vietnamilaistautainen Aliette de Bodard on luonut kiehtovan maailman, jossa kiinalaiset ovat ehtineet Amerikan mantereelle ennen eurooppalaisia, atsteekkien kulttuuri on saanut rauhassa kukoistaa ja Yhdysvallat on vain pieni, köyhä, muukalaisvihainen valtio Pohjois-Amerikan itäosissa. Kiinalaisten löytöretkeilijöiden jälkeläiset ovat perustaneet mahtavan Xuyan valtion ja tähtienvälinen matkustus on tullut mahdolliseksi xuyalaisten keksintöjen myötä.

Tähän maailmankaikkeuteen de Bodard sijoittaa Perhosen ja jaguaarin novellit. Kirja jakautuu kahteen osaan, jossa ensimmäisissä tarinoissa tutustutaan Xuyan ja Suur-Mexican valtioihin ja elämänmenoon eri näkökulmista. Ensimmäisen osan novelleista moni ottaa jännityskertomuksen muodon. Rikoksia ratkotaan ja samalla päästään kurkistamaan niin ylhäisön kuin tavallisen kansankin elämään de Bodardin muodostamassa maailmassa. Novellien päähenkilöt ovat enimmäkseen naisia, jotka ovat muutosten äärellä, etsimässä itseään. Xuya tiukkoine luokkarajoineen ja Suur-Mexica verisine atsteekkikulttuureineen ovat äärettömän mielenkiintoisia ja loistavasti rakennettuja tapahtumamiljöitä.

Toisessa osassa liikutaan avaruudessa. Avaruusasemien maailma ei sitten enää onnistukaan kiehtomaan yhtä voimakkaasti kuin elämä maapallon pinnalla. Ajattelevien ja tuntevien avaruusalusten maailma jää etäiseksi, eikä kirjan loppupään tarinoista pääse samalla tavalla viehättymään.

Kirja on upea kokoelma novelleja, joita ei suomeksi ole aiemmin julkaistu. Suomennokset ovat sujuvia ja yhdenmukaisia, vaikka suomentajia on ollut kirjaa tekemässä kaksi. Novellikokoelma on todellinen helmi kenelle tahansa scififanille. Xuyasta olisin halunnut lukea vielä lisää. Onneksi minulla on de Bodardin atsteekkien maailmaan sijoittuva kirjatrilogia Obsidian and Blood hyllyssä odottamassa.

4/5

Koskaan ei voi olla liian vanha lukemaan hyviä satuja!

Miehestä syntynyt ja muita satuja aikuisille - Sari Peltoniemi

Peltoniemi on jälkikirjoituksensa mukaan aina ollut intohimoinen satujen ystävä. Hän on vuosia miettinyt oman satuteoksen kirjoittamista ja sai nyt pienen patistelun myötä sellaisen aikaiseksi.

Miehestä syntynyt koostuu 15:stä lyhyestä sadusta. Tarinoiden inspiraationa ovat ainakin osittain olleet vanhat sadut, jotka Peltoniemi on tuonut nykyaikaan ja joille hän on antanut omaleimaisen tyylinsä. Olin tunnistavinani ainakin Siniparran ja Tuhkimon saduista. Kaikkien satujen alkuperäisversiota en kuitenkaan tunnistanut, olisiko Peltoniemi kirjoittanut siis muutaman ihan omankin?

Henkilöt ovat useista perinteisistä saduista tuttuja. Löytyy prinssejä ja prinsessoja, köyhiä, työmiehiä, puhuvia eläimiä ja ilkeitä äitipuolia. Joskus vaan saattaa tosin olla niin, että prinssit ovatkin kiinteistövälittäjiä ja pääministereitä, uljaina ratsuinaan vesiskootterit ja Kia Sorentot. Kodeissa kasvatetaan trendikkäästi luomuohraa ja virkataan pipoja myyntiin.

Jokainen saduista on kieli poskessa huumorilla kirjoitettu. Sadut ovat ilahduttavan hauskoja ja jatkuvasti saa hykerrellä milloin millekin mehukkaalle yksityiskohdalle. Kaikki tarinat ovat tasaisen hyviä, floppeja ei mukaan mahdu. Kirja on lyhyt, eikä satuihin ehdi kyllästyä. Kirja olisi mielestäni omiaan päivän piristykseksi esim. työmatkoille. Voisiko päivä enää paremmin alkaa kuin satujen merkeissä?

Suosittelen tätä kirjaa oikein lämpimästi kaikille niille, joille satujen aika ei vielä ole ohi. Peltoniemen kirja kestää uudelleenlukemista ja varmasti jatkossa ainakin minun tekee mieli palata sen ääreen vielä uudestaan.

5/5

Ihana Ove!

Kuva: Atena

Mies, joka rakasti järjestystä - Fredrik Backman

Ove on mies, joka on ollut "äreä vanha ukko jo kansakouluikäisestä". Hän ei ole pyytänyt elämältä paljoa ja on tyytynyt vähään. Oven elämän keskipisteenä on viimeiset neljäkymmentä vuotta ollut vaimo Sonja, joka on kuitenkin puoli vuotta aikaisemmin kuollut syöpään.

Ove ei näe enää mitään mieltä jatkaa tyhjää elämäänsä. Suunnitelmat on jo tehty, lehtitilaukset ja sähkö katkaistu ja hirttosilmukka solmittu. Mikään ei mene kuitenkaan Oven säntillisten suunnitelmien mukaan, kun naapuriin muuttanut tomppeli peruuttaa peräkärrynsä päin Oven postilaatikkoa. "Tähän on maailma tullut", Ove ajattelee. "Hyödyllisiä taitoja, kuten peräkärryn peruutusta ei osaa enää kukaan." Ove käy peruuttamassa kärryn, tutustuu tomppelin raskaana olevaan vaimoon ja lähes huomaamatta Oven elämä alkaa muuttua. Itsemurhasuunnitelmat on laitettava syrjään kerta toisensa jälkeen, kun naapurustossa milloin mikäkin kriisi vaatii Oven apua.

Lukuisan Laura suositteli minulle tätä kirjaa loppukesästä ja tarina kuulosti sen verran mielenkiintoiselta, että pitihän se kirjastosta lainata. Pikaluin tämän kirjan lopulta kahdessa päivässä kirjaston laina-aikojen takia. Olisin varmasti lukenut kirjan kertaistumalta muutenkin, mutta tarinaan olisi ollut mukavaa paneutua myös ajan kanssa, niin hyvin Oven ja hänen uusien ystäviensä seurassa viihdyin.

Kirjan juoni ja itse Ove ovat lyhyesti sanottuna aivan mahtavia. Tarina vuoroin naurattaa ja sitten taas särkee sydämen. Koko naapurustokaarti on sympaattista porukkaa (muutamaa Ovenkin inhokkia lukuunottamatta) ja todellakin toivoo, että ongelmat ratkeaisivat lopulta parhain päin.

Voi olla, että jonkun makuun kirja on ajoittain turhan sentimentaalinen ja siirappinen. Itse kuitenkin totesin, että jos kirja saa minut itkeskelemään ihan antaumuksella ei pelkästään loppuratkaisun kohdalla vaan vielä siinäkin vaiheessa, kun luin muiden kirjoittamia arvioita kirjasta, niin tarinan täytyi olla todella hyvä. Suosittelen oikein lämpimästi kaikille, jotka kaipaavat luettavakseen hyvän mielen kirjaa!

(Ostin muuten kirjan pokkarina itselleni ja takuulla luen sen vielä joskus uudestaan)

5/5

Marraskuun luetut 2014

Kuinka se joulukuu tulikin eteen näin nopeaan, kun juuri oli juhannus? Joulu on onneksi kohta käsillä ja sen myötä ylellinen parin viikon loma, jolloin varmasti ehtii lukea myös muutaman kirjan. Lukemista tässä kuussa riittää, koska useammassa kirjaston kirjassa on uusimiskerrat täynnä, joten ne on nyt viimeistään luettava, jos meinaa.

Marraskuun saldo oli oikein hyvä, 7 luettua kirjaa. Kolme näistä oli tosin Librarythingistä arvioitavaksi saatua lyhyttä hömppäkirjaa, mutta kuitenkin... Kaikki lasketaan! :D Eniten minua ilahdutti se, että saavutin jo tässä kuussa monen vuoden lukutavoitteeni eli 60 kirjaa! Kaikki tästä eteenpäin on pelkkää plussaa.

Marraskuussa lukaisin:

Hiljaiset. Introverttien manifesti - Susan Cain: Loistavaa luettavaa kaikille introverteille tai heidän läheisilleen.
Teräs - Silvia Avallone: Ajoittain kipeä kertomus aikuiseksi kasvamisen tuskasta pienessä italialaisessa teollisuuskaupungissa. Tykkäsin!
Kakkua, kiitos! - Catharina Ingelman-Sundberg: Huimiin juonenkäänteisiin yltävä kertomus palvelutalon asukkaista, jotka kyllästyvät oloihinsa. Ei kuitenkaan päihittänyt ehtoolehtolaisia sympaattisuudessa.
The Unlikely Pilgrimage of Harold Fry - Rachel Joyce: Hyvänmielen kertomuksena alkanut tarina sukeltaa lopulta hyvin syvälle. Koskettava
Dante's Fire - Jennifer Probst: Librarythingin kautta saatu lyhyt kirja. Paranormaalia romantiikkaa sivuava juoni. Toisaalta pidin tästä, toisaalta niskakarvat nousee vieläkin pystyyn päähenkilön stalkkeritaipumusten vuoksi.
Stopping Short - Mindy Klasky: LT:stä saadut baseball-romanssit jatkuvat. Tämä oli toistaiseksi paras!
The Empress of Ireland - Jennifer Conner: Myös LT:stä. Tarina oli hyvin lyhyt, mutta henkilöt sympaattisia. Olisi hyötynyt sadasta lisäsivusta.

Seuraavan kuun kasa onkin sitten aika vaikuttava.

Useampi kirja on kyllä aloitettu, mutta pahasti kesken. Kuokkamummon sentään jo luin, mutta kaikki nuo kirjat kasassa sen alla täytyy ennen vuodenvaihdetta palauttaa kirjastoon. Eihän siinä nyt ole kuin kahdeksan kirjaa. Ihan helppo juttu! :p Valontuojat on minulla ollut kesken jo pari kuukautta, mutta en ole sitä aiemmin näihin postauksiin tuonut. Syy on todennäköisesti siinä, että olen epäillyt sen luku-urakkaa epätoivoiseksi jo alusta alkaen.

Mitä kirjoja teillä on tälle kuulle odottamassa?

Kattavasti Canthista

Herkkä, hellä, hehkuvainen. Minna Canth - Minna Maijala

Minna Canthin teokset kuuluvat suomalaisen klassikkokirjallisuuden kaanoniin, mutta en itse ainakaan Canthin elämästä ole tietänyt ennen tätä Tieto-Finlandia-ehdokkaanakin ollutta kirjaa kuin pintasilauksen. Tiesin ennestään, että Canthin elämään liittyi kiinteästi Kuopio, näytelmäkirjallisuus ja naisasia, mutta missä suhteissa, niin siitä lähdin ottamaan selvää.

Maijalan kirjaa lukiessa ei tarvinnut pettyä. Maijala käy läpi hyvinkin tarkasti ja perusteellisesti Canthin elämän kaikki vaiheet, kirjailijanuran ja osallistumisen aatetoimintaan. Kirjassa käsitellään myös Canthin teosten saamaa aikalaiskritiikkiä ja Maijala pyrkii sijoittamaan Canthin teokset ja toiminnan 1800-luvun lopun Suomessa vallinneeseen kulttuuri-ilmapiiriin.

Maijalan kirjan Canthista välittyy henkilö, joka on halunnut olla monessa mukana. Canth otti aktiivisesti osaa aikakauden arvokeskusteluun. Vaikka Canth ei halunnut nostaa itseään jalustalle aatteen sijasta, tuntui hän silti nauttivan siitä, että oli keskustelun keskiössä. 1800-luvun lopulla Canthin salonki olikin tunnettu vilkkaista ja älyllisistä keskusteluistaan, jossa puitiin aatteiden lisäksi myös kotimaisen ja ulkomaisen kirjallisuuden uusia suuntia.

Kirjassa tarkastellaan Canthin elämää useasta eri näkökulmasta, yksi näkökulma kerrallaan. Kirjan alku on perinteistä elämäkertaa. Tämän jälkeen palataan ajassa taaksepäin Canthin kirjailujanuran alkuvuosille ja käydään läpi ensin Canthin näytelmät ja sitten muut teokset. Lopuksi tutustutaan Canthin toimintaan naisasianaisena, pohditaan hänen suhtautumistaan uskonasioihin ja sairauteen. Vaikka eri kappaleissa kuljetaan ajassa koko ajan eteen ja taakse, pysyy paletti kohtuullisen hyvin kasassa ja Maijala pystyy nivomaan mm. edellisten kappaleiden elämäkertatiedot Canthin teoksien syntyhistoriaan.

Canthista kirjoitetut aiemmat elämäkerrat saavat Maijalalta tiukkaa kritiikkiä, mutta kritiikki oli mielestäni hyvin perustellun oloista, vaikka en Canth-tutkimuksesta mitään tiedäkään. Maijalan kirja oli minusta mielenkiintoista luettavaa ja sen näkökulmat käytiin läpi perinpohjaisesti ja monipuolisesti. Suosittelen lämpimästi kirjaa niille, jotka haluavat tutustua Canthin elämään lähemmin.

Kirjan lopussa törmäsin vielä yhteen aika järkyttävään yksityiskohtaan, josta en näin tamperelaisena tiennyt mitään. Kuulemma Canthin rakas Kanttila pikkuhiljaa rappeutuu Kuopiossa eikä sitä ole kunnostettu edes museotilaksi?! Kun kyseessä on näinkin merkittävä paikka suomalaisessa kulttuurihistoriassa, niin automaattisesti oletin, että nykyaikana tämmöisistä tiloista pidettäisiin ehdottomasti hyvä huoli.

4/5

Vihastuksesta ihastukseen

Ole hyvä - Riikka Takala

Ystävykset Elli, Viola ja Aava ovat elämässään hyvin samanlaisessa tilanteessa. Kaikki ovat työttömiä, joskin Aavan aika menee miehen ja kodin huoltamiseen. Ellillä on myös lapsi, jonka isä on vankilassa. Viola kuluttaa päiviään erinäisten projektien toteuttamiseen, vaikka hänellä ei ole koskaan tarpeeksi rahaa tehdäkseen kaikkea, mitä haluaisi. Naisia yhdistää afrikkalainen tanssi ja opettaja Florence, jota jokainen naisista jollain tavalla ihailee.

Viola on kuitenkin sitä mieltä, että naiset ovat erittäin hyväosaisia. Vaikka heillä ei olekaan työtä, asuvathan he silti Suomessa ja toimeentulo on jotain kautta aina taattu. Viola ehdottaa naisille uutta projektia. Florence kun näyttää aina niin vakavalta, että hänelle olisi syytä hankkia ympärileikkauksen purku, jotta Florencekin voisi taas nauttia elämästä. Kaikki ei kuitenkaan mene ihan suunnitelmien mukaan ja hyvää tekemälläkin voi saada aikaiseksi paljon pahaa. Ystävyksillä on heidän omasta mielestään kaikki, mutta olisiko kuitenkin niin, että Florencella on vieläkin enemmän?

Kun suljin kirjan, oli ensimmäinen ajatus se, että oikeasti inhosin tätä tarinaa. Varsinkin Viola vaikutti itsekeskeiseltä ja hyvin vastenmieliseltä henkilöltä, eivätkä muutkaan naiset hänestä kovin kauaksi jääneet. Kun sitten aloin pohtia kirjan tapahtumia tarkemmin, alkoi sen juoni aueta ihan uudella tavalla ja pääsin jyvälle myös kirjan ilmeisestä nerokkuudesta. Tarina kertoo paljon niin monesta asiasta, joka nyky-yhteiskunnassa on pielessä. Tämä on sekä kirjan vanhin puoli, että sen heikkous.

Tarinassa on nimittäin niin paljon teemoja, että niitä on jo liiaksi asti: hyväntekeväisyys ja sen kohteet, työttömyys ja sen aiheuttama yhteiskunnasta syrjäytyminen, työn antama identiteetti, lapsettomuus ja ylemmyydentunto ulkomaalaistaustaisia ihmisiä kohtaan. Teemojen suuren määrän vuoksi juoni tahtoo hukkua omaan monimutkaisuuteensa ja suureen haluunsa käsitellä kaikki mahdolliset ystäväporukan kohtaamat yhteiskunnan ongelmat.

Yksi ehkä vaikuttavimmista tarinan huomioista oli se, miten paljon nimenomaan työ ja työpaikka ihmisen identiteettiä määrittävät. Kun sitä ei ole, puuttuu identiteetistä suuri palanen. Monessa blogikirjoituksessa on siteerattu kirjan lausetta "Moni luulee ahkeralle olevan töitä, ei ole". Sinänsä hyvin totuudenmukainen lause nyky-Suomessa. Mielestäni tämä lause ei kuitenkaan kuvastanut kirjan naisten työhaluja mitenkään kovin hyvin. Minulle tuli paremminkin tunne, että kirjan päähenkilöt käyttävät enemmän aikaa työn välttelemiseen kuin sen hakemiseen. Jälleen yksi asia, joka sai minut turhautumaan kirjan naisiin.

Lukukokemuksena Ole hyvä oli siis erittäin ristiriitainen. Kirja itsessään ei ole pitkä, mutta sitä ei ole mitenkään helppo lukea, koska kirjan päähenkilöissä ei ole oikein mitään pitämisen arvoista. Tämä on kuitenkin kirja, joka hyötyisi uudelleenlukemisesta paljon. Varmasti tarinan lukuisat teemat aukeaisivat näin paremmin.

4/5

Atsteekkeja lenkkipolulla

Kolibri - Kati Hiekkapelto

Anna Fekete on muuttanut takaisin vanhaan kotikaupunkiinsa ja aloittanut uuden työn väkivaltaosaston etsivänä. Hän ei oikein itsekään tiedä, miksi on hankkinut asunnon entisen kotinsa läheltä, mutta uusi työ on juuri sitä, mitä Anna haluaa tehdä.

Anna pääsee heti tositoimiin. Ensin maahanmuuttajaperheen tytär soittaa hätänumeroon hengenhädässä ja sitten lenkkipolulta löytyy ammuttu nuoren naisen ruumis. Anna joutuu todelliseen tulikokeeseen, jonka aikana hän ehtii epäillä omia taitojaan monta kertaa. Uuden työparin nuiva suhtautuminen maahanmuuttajataustaiseen Annaan ei myöskään auta asiaa ja atsteekkien jumaliin liittyvä murha saa koko yksikön yhä enemmän ymmälleen.

Oikeastaan jo ensimmäiset sivut luettuani tiesin, että pitäisin tästä kirjasta. Anna on mielenkiintoinen ja raikas hahmo. Annan työpari Esko on ehkä rasistisine ajatuksineen stereotyyppinen, mutta enimmäkseen pidin kirjan muistakin hahmoista. Tarinan mysteeri on sopivan monimutkainen, joten Annan tavoin lukija joutuu arvuuttelemaan tekojen motiiveja lähes kirjan loppuun asti. Kirjan tekstiä on mukava lukea ja puhekieli oli minusta uskottavaa.

Hiekkapelto tietää selkeästi mistä kirjoittaa ja on tutustunut sekä Annan unkarilaisiin taustoihin, että muuhun maahanmuuttajakulttuuriin. Molemmat pääsevät kirjassa hyvin esiin. Seuraava kirjasarjan osa on kirjastosta jo lainassa ja Annan tarinan jatkoa lukee ihan mielellään.

4/5

Lupaavahko alku fantasiatrilogialle

Kerjäläisprinsessa - Magdalena Hai

Gigin perhe on joutunut pakenemaan Umbrovian vallankumouksen tieltä. He asuvat nyt köyhinä siirtolaisina Keloburgissa. Gigi seikkailee Keloburgin Alhaiston-kaupunginosassa ystävänsä Henryn kanssa ja elää rahavaikeuksia lukuunottamatta aika huoletonta elämää.

Kaikki kuitenkin muuttuu, kun huhut ihmissusista leviävät kaupungissa. Gigin kotiin heitetään pommi ja käy ilmi, että Gigin perheen pettänyt mies on palannut jälleen etsimään heitä. Gigi päättää ryhtyä yhdessä Henryn kanssa tiukkaan vastarintaan ja pistää petturin suunnitelmien rattaisiin kapuloita.

Steampunk! Höyryä ja helvetinkoneita-kokoelmassa oli yksi Keloburgiin sijoittuva novelli, jonka miljöö oli varsin vaikuttava. Esittelytekstissä puhuttiin Gigistä ja Henrystä ja kävi pian ilmi, että kyseinen kirjasarja on puhututtanut blogimaailmassa monia, joten täytyihän kirjoihin tutustua siis tarkemmin. Ajoitukseni oli aika hyvä, koska trilogian kolmas kirja julkaistiin juuri.

Kirjasarja on tarkoitettu nuortenkirjaksi ja monta kertaa kirjaa lukiessani jouduin muistuttamaan itseäni tästä asiasta. Näin aikuisena olisin kaivannut paljon enemmän yksityiskohtia Gigin ja Henryn Keloburgista ja juonestakin ylipäätään. Tapahtumat seuraavat toisiaan aika huimalla vauhdilla, eikä kiehtovaan miljööseen tai Gigin ja Henryn taustoihin päästä oikein kunnolla paneutumaan. Olen aika varma, että 10-vuotias Riikka olisi kuitenkin ollut haltioissaan kirjan ihmissusista, prinsessoista, pommeista ja eläköityneistä merirosvoista.

Yksi kirjan parhaita puolia on kuitenkin se, että tarinaa ei yritetä siloitella, vaikka kyseessä nuortenkirja onkin. Pahikset ovat oikeasti pahoja ja ihmisiin voi taistelun tuoksinnassa tosissaan sattua, kuten Gigi perheineen joutuu kokemaan.

Tarina paranee loppua kohti ja lupailee hyvää tulevia kirjoja silmälläpitäen. Olen kuullut, että toinen osa olisi tätä kirjaa parempi. Toivottavasti siinä päästään tutustumaan Keloburgiin vielä perinpohjaisemmin.

3/5

Lokakuun luetut 2014

Lokakuun koostepostaus tulee nyt hämmentävän nopeasti edellisen jälkeen, mutta yritän olla jatkossa tekemättä koosteita ihan puolivälissä kuuta. Lokakuussa luin viisi kirjaa, koska en vain jotenkin saanut itsestäni enempää irti. Tämä on tosin minulle ihan hyvä keskitason tulos.

Syvällisempää arvioita lähes kaikista kirjoista seurannee jälleen myöhemmin, mutta tässä pikaiset kommentit:

Tuliterä - Timo Parvela: ikiteini minussa tykkää lukea nuortenkirjoja ja olen tästä Kalevala-aiheisesta sarjasta ollut jo pitkään kiinnostunut. Hauska trilogian aloitus.
Ikuisuusvuonon profeetat - Kim Leine: Grönlanti oli kylmä ja ankara, eikä Leine paljon siloitellut todellisuutta kirjassaan. Tykkäsin.
Kaikki oikein - Anna-Leena Härkönen: lottovoitto mullistaa Eevin ja Karin elämän, mutta helpottaako raha kuitenkaan mitään? Hyvin härkösmäinen kirja, ei nyt mitään suuria ihastuksentunteita aiheuttanut, mutta kohtuullinen teos kuitenkin.
Third Degree - Mindy Klasky: ns. serial romance-tyylisen kirjasarjan n:s osa. Olen näitä pyytänyt LibraryThingin Early Reviewers-ohjelman kautta arvioon. Kai näissä joku viihdyttää, kun lisääkin on tuolla luettavana.
Elämä elämältä - Kate Atkinson: huikea teos vuosisadan alun Euroopasta, uudelleensyntymästä ja perheestä.

Seuraavan kuun lukupino näyttää taas tältä:

Mukana on lokakuulta ylijääneitä vanhoja tuttuja ja muutama uusi. Teräs ja Hiljaiset minun pitäisi lukea huomiseen mennessä, koska kirjaston laina-aika kuluu umpeen. Lukemista olisi vielä kolmisensataa sivua. Saa nähdä tuleeko tästä mitään vai täytyykö minun periaatteideni vastaisesti ottaa kirjastosta parin päivän edestä myöhästymismaksuja...

Raa raa Rasputin

Ystäväni Rasputin - J. P. Koskinen

Viime vuoden Finlandia-ehdokkaista juuri J. P. Koskisen kirja jäi mieleeni houkuttelemaan ja kun tämä kirjastoinnostukseni oikein toden teolla alkoi, oli Ystäväni Rasputin ensimmäisten lainojen joukossa.

Kirjassa eletään Venäjän keisarikunnan viimeisiä vuosia. Nuori Vasili jää orvoksi, kun hänen äitinsä kuolee Jerusalemin pyhiinvaelluksen ensimetreillä. Mukana ollut munkki näkee tässä itselleen merkin ja ottaa Vasilin kasvatettavakseen. Munkki on Grigori Jefimovitš Rasputin, jolla on oma osansa näyteltävänä Venäjän historiassa ennen bolševikkien vallankumousta.

Grigorin oppipoikana Vasili pääsee tutustumaan piireihin, joihin ei tavallisella kansalaisella ole mitään asiaa. Tsaariperhe on Grigorista täysin riippuvainen, koska Grigori on ainoa, joka pystyy rukouksen voimalla parantamaan perintöruhtinas Aleksein verenvuotokohtaukset. Kansassa salaperäinen mies aiheuttaa kuitenkin närää ja sodanvastaisuudellaan Grigori saa paljon vihollisia. Vasili ei voi tehdä muuta kuin seurata sivusta, kun Venäjän seurapiirien kerma kiertää kehää Grigorin ympärillä.

Historiaa ei voi kuitenkaan kirjoittaa uudelleen ja kaikki päättyy tragediaan. Pystyykö Vasili lopulta pelastamaan edes itsensä?

Kirja oli todella taitavasti kirjoitettu ja todelliset historian tapahtumat, Venäjän keisariperhettä ja Rasputinia ympäröivät myytit ja totuudet oli sujuvasti ujutettu mukaan juoneen. Koskinen tarjoaa kirjassaan monille Rasputinia koskeville huhuille ja tarinoille erittäin vakuuttavan selityksen.

Luin kirjaa kauhealla kiireellä, koska laina-aika oli tulossa umpeen. En tiedä vaikuttiko se käsitykseeni kirjasta, mutta en jostain syystä päässyt tarinaan oikein tunteella mukaan. Kirjan teksti oli hetkittäin jopa kaunista, mutta silti sen tapahtumat ja henkilöt jäivät minulle jotenkin etäisiksi. Nekään kirjan hahmot, jotka olisivat sympatiani selkeästi ansainneet, eivät sitä kuitenkaan saaneet.

Kirja herätteli kuitenkin mielenkiintoa Venäjän viimeisen tsaarin vaiheisiin. Pohdiskelin paljon myös sitä, miksi Anastasia on kirjallisuudessa niin romantisoitu hahmo. Haluaisin joskus lukea kirjan, jossa vaikka joku hänen siskoistaan nostettaisiin samanlaiselle jalustalle. (Onko sellaisia kirjoja?) Kai heilläkin nyt jonkinlainen elämä oli.

3/5

Niin se valtaistuinpeli alkaa

A Game of Thrones - George R. R. Martin

Game of Thrones-telkkarisarjahan menee jo jossain neljännessä tuotantokaudessa. En ole sitä vielä katsonut, koska itsepäisenä ihmisenä päätin sarjan alettua ehdottomasti lukea kirjat ensin. Noh, niinhän siinä on sitten käynyt, että sarja porskuttaa menemään ja minä luen sarjan kirjoja melkein yhtä hitaasti kuin Martin niitä kirjoittaa. Olen siis edelleen jämähtänyt tähän ensimmäiseen osaan.

Juoni lienee kaikille asiaan vihkiytyneille jo aika tuttu. Tarina sijoittuu pääosin Westerosiin, joka ei ole mitenkään erityisen mukava paikka elää, noh, kenellekään. Mahtisuvut taistelevat ja juonittelevat toisiaan vastaan, päitä putoaa niin aatelisilta kuin muultakin väeltä. Ilman valtaa et ole mitään.

Kunnian mies Ned Stark on yrittänyt pysyä parhaansa mukaan erossa pääkaupungin juonitteluista. Kun kuningas kuitenkin pyytää häntä mukaansa auttamaan maan hallitsemisessa, ei Nedillä ole oikein varaa kieltäytyäkään. Perillä King's Landingissä Ned löytää juuri sitä, mitä on odottanutkin, mutkikkaita salajuonia, vaarallisia salaisuuksia ja petosta. Tapahtumat vyöryvät lumipallon lailla eteenpäin, eikä valtaistuinpelistä voi kaikki selvitä hengissä.

Olen tosiaan lukenut tätä kirjaa varmaan toista vuotta. Tarinasta se ei ollut kiinni, koska se oli todella hyvä. Jotenkin vain kirjan henkilöiden umpikierous hermostutti ja ahdisti sen verran, että lukeminen oli vain pakko tehdä pala kerrallaan. Vaikka tiesin kirjaa aloittaessani, että tämä on tosiaan sarja, jossa koska tahansa kenelle tahansa saattaa tapahtua mitä tahansa, jännitin kirjan ratkaisuja silti turhankin paljon.

Juoni on monisyinen ja monimutkainen. Henkilöitä kirjassa riittää ja niitä tulee muissa sarjan osissa vielä lisää. Kirjan loppuosan sukutaulut tulevat todennäköisesti jatkossa erittäin tarpeeseen. A Game of Thronesissa raapaistaan sarjan tapahtumista oikeastaan vain pintaa ja juonikuviot tuntuvat levittäytyvän tulevaisuuteen aivan hengästyttävän laajana.

Kirjasarja taitaa olla tässä vaiheessa jo aika pakollista luettavaa kaikille fantasiafaneille. Yritän itse räpistellä sarjaa jatkossa taas eteenpäin. Tällaisten tiiliskivien lukeminen on vaan ollut minulta viime aikoina niin toivottaman hidasta, että on parasta pitää pientä taukoa, ennen kuin otan jälleen uuden ikuisuusprojektin työn alle.

5/5

Syyskuun luetut 2014

Vieläkö saa syyskuusta puhua, vaikka lokakuukin on jo puolivälissä? Puhun kumminkin.

Kerroin heinäkuussa löytäneeni tieni kirjastoon uudestaan vuosien jälkeen. Noh, alkuinnostus paisui sitten tuttuun tapaan oikein kunnon hulluudeksi ja olen ahkerasti kuluttanut lähikirjastoni oven saranoita sen jälkeen. Lukemista riittää nyt vähäksi aikaa. Uutuuksiakin tuntuu löytyvän tasaiseen tahtiin, eikä niitä nyt sinne kirjastoonkaan voi jättää... Syyskuun luetuissa on siis hyvin paljon kirjaston aarteita.

Tulen suurimmasta osasta kirjoja kirjoittamaan vielä kunnon arvostelun tänne blogiin, mutta tässä ensitunnelmia:

Kati Hiekkapelto - Kolibri: oikein mielenkiintoinen uusi dekkarituttavuus, päähenkilö oli kiinnostava
Riikka Takala - Ole hyvä: luettuani suorastaan vihasin tätä ensin ja sitten kuitenkin ihastuin. Kirja, joka varmasti herättää paljon keskustelua
Minna Maijala - Herkkä, hellä, hehkuvainen, Minna Canth: todella hyvä elämänkerta yhdestä tärkeimmistä suomalaisista kirjailijoista
Christine Merrill - The Inconvenient Duchess: historiallista romantiikkaa á la Harlekiini. Oli kohtuullisen hyvä.
Pajtim Statovci - Kissani Jugoslavia: luin, ihastuin ja ehdin kirjoittaa tästä jo blogiinkin.
Fredrik Backman - Mies, joka rakasti järjestystä: luin kirjan Lukuisan Lauran suosituksesta. Itkin ja nauroin, nauroin ja itkin. Aivan ihana kirja!
Sari Peltoniemi - Miehestä syntynyt: lyhyt aikuisille tarkoitettu satukirja oli tosi mukavaa luettavaa. Huom., vaikka sisältää aikuisten satuja, ei sisällä "aikuisten satuja".
Aliette de Bodard - Perhonen ja jaguaari: de Bodardin luoma maailma oli novellikokoelman parasta antia ja siellä olisi viihtynyt pidempäänkin

Kokonaisuudessaan kirjakuukausi oli hyvä ja monipuolinen. Yhtään floppia lukemieni kirjojen joukkoon ei kuulunut, kun Takalan kirjastakin päätin sitten lopulta pitää.

Seuraavaksi kuukaudeksi voisi ajatella vaikka tällaista kasaa:

Osan olen jo lukenutkin, mutta osa vielä odottaa vuoroaan. Lokakuusta tulee varmasti yhtä hyvä kuukausi kuin syyskuustakin! (ja juu, kyllä siellä kuvassa vielä isompi kasa kirjaston kirjoja pilkottaa taka-alalla)

Kulutusyhteiskunnan ensiaskeleet

Consuming Passions - Judith Flanders

1800-luvun Englannissa rakennettiin perustuksia nykyisen malliselle kulutusyhteiskunnalle. Muutoksen tekivät
mahdolliseksi uudet keksinnöt, kuten rautatie ja teollistumisen myötä syntynyt massatuotanto. Oli mahdollista valmistaa yhä suurempia määriä tavaraa yhä halvemmalla.

Samaan aikaan työväenluokan työolosuhteet paranivat, vapaa-aika lisääntyi ja alempien luokkien varallisuus kasvoi. Kauppiaat huomasivat, että omaisuuksia ei välttämättä enää tehtäisikään ainutkertaisten esineiden ja palveluiden tarjoamisesta yläluokille, vaan keski- ja työväenluokallakin oli rahaa, jota he halusivat käyttää huvituksiin ja muihin elämän perustarpeiksi muodostuneisiin tuotteisiin, jotka aiemmin olivat olleet vain harvojen ylellisyyttä. Kun sitten rautateiden myötä sekä ihmiset, että tavarat pääsivät liikkumaan aivan ennennäkemättömän vapaasti, aukesi kauppiaille uusia markkinoita, joista ei oltu aikaisemmin pystytty edes haaveilemaan.

Consuming Passions kertoo kulutusyhteiskunnan synnystä Brittein saarten näkökulmasta. Voisi aika pitkälle sanoa, että laajamittainen kuluttaminen sai kuitenkin alkunsa juuri sieltä teollistumisen myötä. Kirjan alaotsikko, Leasure and Pleasure in Victorian Britain antaa ymmärtää, että ilmiö olisi jotenkin täysin viktoriaaninen, mutta todellisuudessa kirja kattaa ajanjakson 1700-luvun puolelta 1800-luvun loppuun.

Kirja kertoo aiheestaan erittäin perinpohjaisesti. Flanders ei jätä pois varmaankaan yhtäkään tuoteryhmää, johon rahojaan on voinut laittaa, vaan ostamisen historiaa tarkastellaan niin ruoan, muodin, matkailun, viihteen, taiteen, kirjallisuuden kuin urheilunkin näkökulmasta. Myös jouluun liittyviin ilmiöihin paneudutaan. Kirja vilisee tuttuja nimiä ja sen myötä päästään tutustumaan mm. siihen, miten Louis Vuitton, Wedgwoodin posliini ja Thomas Cookin matkatoimisto ovat saaneet alkunsa. Monella brittiläisellä kauppaketjulla ja tavaratalolla on myös juurensa tässä aikakaudessa.

Flanders ei jätä yhtäkään kiveä kääntämättä, joten teksti on hyvin perinpohjaista ja siten ajoittain myös puuduttavaa ja ehkä hivenen kuivaa. Tätä kirjaa ei todellakaan lueta hetkessä ja väliin on hyvä hengähtää. Kirja on kuitenkin aivan uskomattoman laaja tietopaketti useimpien kulutushyödykkeiden tulosta markkinoille ja jos aihealue suinkaan kiinnostaa kannattaa tähän kirjaan tutustua.

4/5

Chakroja ja pahoja henkiä

Valkoinen aura - Mia Vänskä

Iina on aikuistumisen ja uuden elämän kynnyksellä. Hän on juuri aloittamassa hoitajaopintoja ja muuttaa ensimmäistä kertaa omilleen. Kaiken pitäisi olla uutta ja hauskaa, opiskelijaelämän huoletonta.

Iinaa vaivaavat kuitenkin selittämättömät painajaiset. Jostain syystä opiskelija-asuntolan ylin kerros ja varsinkin yksi sen asunnoista vetää Iinaa vastuttamattomasti puoleensa. Onko vuosia sitten asuntolassa murhatulla opiskelijatytöllä jotain osuutta asiaan? Opiskelija-asuntolan rauhaa rikkovat pian uudet kuolemat. Mitä Iinan pitäisi tehdä, kun myös hänen omat tuntemuksensa vain vahvistuvat ja käyvät yhä pelottavammiksi?

Suomalaista kauhukirjallisuutta ei mitenkään liikaa tule vastaan, joten olen näistä Vänskän kirjoista yleensä ollut aika innoissani. Musta kuu on vielä lukematta, mutta Vänskän esikoisesta Saattajasta pidin aika paljon. Valkoisen auran löysin kirjastosta ja haalin sen välittömästi mukaani.

Siinä missä Vänskän esikoiseen on sekoitettu mukaan suomalaista mystiikkaa ja kansantaruja, mennään Valkoisessa aurassa tällä kertaa henkiparantamisen ja chakrojen maailmaan. Teema on kirjassa ihan mielenkiintoinen ja luo kohtuullisen uskottavan pohjan kirjan tapahtumille.

Tunnelmaa rakennellaan kirjan alkumetreiltä lähtien ja sen verran jännittävä kirja on, että luin sen käytännössä yhdeltä istumalta. Tarinan rakentelu on taiten tehty, mutta Valkoista auraa vaivasi sama ongelma kuin Saattajaakin, eli loppu oli tarinan heikoin osa. En oikein osaa sanoa, miksi se ei minua oikein miellyttänyt, mutta jotain siitä jäi kuitenkin puuttumaan. En oikein osannut pelätä kirjan henkilöiden puolesta tosissani. He jäivät minulle muutenkin etäisiksi, enkä päässyt kunnolla samaistumaan esimerkiksi Iinaan ollenkaan.

Kirja oli kuitenkin oikein viihdyttävä ja varmasti luen Vänskän kirjoja jatkossakin. Mustaa kuuta ollaan aika paljon kehuttu, joten on mielenkiintoista nähdä, millainen lukuelämys siitä tulee. Ihan sivuhuomautuksena vielä: minulle tuli Valkoisesta aurasta mieleen Tumma vesi-elokuva, jossa myös pelätään asuinrakennuksen ylempää kerrosta. Tunnelmassa on hyvin paljon samaa.

3/5