Hyytävän jännittävä Kuokkamummo

Kuokkamummo - Marko Hautala

Niin kauan kuin kukaan muistaa, on Suvikylän nuorison keskuudessa kulkenut legenda Kuokkamummosta. Kuokkamummo vaanii lapsia ja tappaa heitä iskemällä kuokalla selkään, jos ei osaa käyttäytyä. Kuokkamummosta ei puhuta, ei ainakaan aikuisille.

Samuel Aution isä on kuollut ja sen seurauksena Samuelin mieleen vyöryvät muistot nuoruusvuosilta ihanan Julian kanssa. Maisa puolestaan tekee väitöskirjaa ja haluaa päästä Kuokkamummon tarinasta viimein perille. Miksi legenda elää Suvikylässä edelleen niin vahvana vuodesta toiseen, vaikka ikäpolvet vaihtuvat? Jos kaikki on vain tarinaa, miten selittyvät Suvikylässä tapahtuneet, edelleen ratkaisemattomat katoamiset?

Kuokkamummoa on paljon kehuttu blogeissa nyt syksyn aikana. Jo kirjan nimi herättää lukijassa kiinnostuksen, jota suorastaan karmiva kansikuva vielä syventää. Suomessa ei liikaa kirjoiteta kauhua, joten halusin ehdottomasti lukea tämän Hautalan kirjan.

Kun tartun kauhua sisältävään kirjaan, niin odotan selkäpiitä värisyttäviä hetkiä. Jos iltaisin täytyy muutaman kerran käydä tarkistamassa se vaatemytty, kun ei tiedä mikä siellä nurkassa majailee, niin oikein hyvä. Hyvästä kauhusta tulee tunne, että olan yli on kurkistettava kerran jos toisenkin.

Tässä suhteessa ne muutamat suomalaiset kauhukirjat ovat jääneet hieman vajaiksi. Lukemani tarinat ovat olleet jännittäviä, mutta ne eivät ole saaneet minua kuuntelemaan tarkemmin asuntoni rapinoita. Kuokkamummoa lukiessa koin kuitenkin kaipaamiani hyytäviä hetkiä, varsinkin tarinan alussa.

Loppua kohden tarina alkaa kuitenkin käymään ehkä liiankin tutuksi ja sen jännite jonkin verran laimenee. Sinänsä tapahtumat käyvät kyllä hurjemmiksi, mutta ehkä se selittämättömyys vähenee, kun tarinan käänteet voi jo jollain tavalla ihan järjelläkin ymmärtää.

Jännitystä vähensi myös se, että kirjan henkilöistä on hyvin vaikea pitää. Kaikilla on omat luurangot kaapissa ja tarinan henkilöiden maailma tuntuu hyvin pitkälti pyörivän vain oman navan ympärillä. Jos siis Kuokkamummo kokee tarpeelliseksi tämän porukan harventamisen, niin mikäs siinä.

Loppuratkaisussa oli mukavia, genren ylittäviä elementtejä ja loppu miellytti ainakin minua. Hautalan kirjoja voisi ehdottomasti lukea enemmänkin!

3/5

Haroldin toivioretki halki Englannin

The Unlikely Pilgrimage of Harold Fry - Rachel Joyce

suom. nimellä Harold Fryn odottamaton toivioretki

Haroldin elämä on eläköitymisen jälkeen ollut hiljaista ja tapahtumaköyhää. Vaimon kanssa ei ole paljoakaan puhuttavaa, eikä nurmikkoakaan ihan joka päivä tarvitse ajaa. Pientä vaihtelua elämään tuo vain naapurin Rex, joka hänkään ei haluaisi muusta puhua kuin nurmikosta ja kuolleesta vaimostaan Elisabethista.

Eräänä päivänä Harold saa kirjeen vanhalta työkaveriltaan Queenielta. Queenie on kuolemassa ja haluaa 20 vuoden jälkeen kiittää Haroldia siitä ystävyydestä, joka heillä kerran oli. Haroldin on pakko vastata kirjeeseen, mutta matkalla postilaatikolle Harold päättääkin jatkaa matkaansa seuraavalle laatikolle, sitten postitoimistolle, seuraavaan kaupunkiin...

Kirjeen lähettäminen unohtuu ja kuin huomaamattaan Harold päättää kävellä Queenien luo aivan toiselle puolelle Englantia. Alkaa Haroldin toivioretki, jonka aikana hän törmää moneen ihmiskohtaloon, mutta joutuu myös käymään läpi omaa elämäänsä. Harold palaa retkensä aikana hyviin aikoihin, mutta joutuu kohtaamaan myös ne kipeät virheet, joita elämänsä aikana on tehnyt.

Kirjassa oli hyvin rauhallinen ja pohdiskeleva tahti. Varsinkin kirjan alkupuolisko oli todella mukavaa ja leppoisaa iltalukemista. Tämän tarinan tahtiin oli todella mukava päättää päivä. Loppua kohden sävy käy kuitenkin huomattavasti synkemmäksi ja paikoitellen jopa ahdistavaksi.

Mietin, että Haroldin kaltaisia elämänkohtaloita on varmasti maailma täynnä ja siksi tarina oli lopulta minusta niin sydäntäsärkevä. Harold kuvataan yksinäisenä ihmisenä, joka kuin sattumalta löytää onnen ja rakkauden vaimonsa kanssa. Kohtalo kuitenkin laittaa sormensa peliin ja kaikki rikkoutuu aivan käsittämättömällä tavalla.

Joyce tuntuu pyrkivän näyttämään ihmiskunnan kaikessa monimuotoisuudessaan Haroldin silmin. Myös ystävyyttä ja anteliaisuutta vielä löytyy, vaikka maailma on muuten muuttunut niin kylmäksi paikaksi. Hiljattain kirjalle ilmestyi muuten jatko-osa, jossa Queenie kertoo oman puolensa tarinasta. Haroldin osuus oli sen verran vaikuttavaa luettavaa, että varmasti jatko-osakin olisi hyvin mielenkiintoinen.

4/5

Mummut (ja papat) irti!

Kakkua, kiitos! - Catharina Ingelman-Sundberg

Märtha ystävineen asustaa palvelutalo Timantissa, jossa mikään ei ole ollut oikein kohdallaan omistajavaihdoksen jälkeen. Leppoisten eläkepäivien sijasta ovet lukitaan, kahvia säännöstellään, eikä joulukuusen koristeisiinkaan ole enää varaa. Samaan aikaan johtajien kerroksessa herkutellaan paistilla ja viinillä.

Märtha päättää tehdä asialle jotain. Vankilassakin olisi Timanttia paremmat oltavat! Vanhukset päättävätkin lähteä pienelle ryöstöretkelle täytenä aikomuksenaan jäädä lopulta kiinni. Ongelmana vaan on, että nälkä kasvaa syödessä, eikä vankilankaan olot tunnu lopulta täysin miellyttäviltä kun pienen luksuksen syrjään on jo päässyt kiinni.

Jostain syystä nämä "reipas vanhus"-tarinat ovat nyt jotenkin muotia. Vastaavanlaisia, elämänsä omiin käsiin ottavia ikäihmisiä on monessa muussakin kirjassa nyt ollut. Kakkua, kiitos!-kirjaakaan ei voinut olla vertailematta Minna Lidgrenin Ehtoolehto-sarjaan.

Juoni on kirjassa hyvin kepeä ja kieli poskessa kirjoitettu. Meno äityy välillä niin hurjiin sfääreihin, että kirjaa vaivaa loppua kohti jopa uskottavuuden puute.

Märtha kavereineen on hauskaa porukkaa, mutta kyllä Ehtoolehdon jengi on silti sympaattisempaa. Lisäksi juonta vaivaa epäuskottavuuden lisäksi pituus. Tiivistämällä ja muutaman käänteen pois jättämällä olisi tarinasta saanut vielä lennokkaampaa.

Tarinalle on käsittääkseni jatkoa luvassa ja kyllä jatko-osankin voisi hyvin lukaista, vaikka tämä kirja ei suosikikseni nyt noussutkaan. Moni asia tuntui kuitenkin jäävän kesken ja niihin haluaisi vielä lisäselvennystä.

3/5

Pieni esikoiskirjakerho PEKK lopettaa

Sain tänään kirjeen, joka vei fiilikset, jos ei nyt ihan kyynelten partaalle, niin aika haikeaksi kuitenkin. Huikeita, haikeita tai muuten vaan hassuja esikoiskirjoja tähänkin huusholliin diilannut Pieni esikoiskirjakerho lopettaa toimintansa.

Olen ollut kirjakerholainen sieltä jostain kolmannen kirjan paikkeilta lähtien ja saanut kerhon kautta luettavakseni paljon kirjallisuutta, jota en muuten olisi välttämättä lukulistoilleni ymmärtänyt ottaa ollenkaan. Kerhon kautta ymmärrykseni suomalaisen nykykirjallisuuden tilasta on todella avartunut. Muutenkin kerho on ollut ideana loistava; annetaan tilaa ja mahdollisuuksia uusille kirjailijoille saada kirjansa suoraan mahdollisimman monen innostuneen lukijan hyppysiin.

Kiitos siis PEKK neljän vuoden hienosta kirjamatkasta! Ikävä kerhoa ja sen kirjalähetyksiä varmasti tulee, mutta aika aikaansa kutakin.

Haastetta pukkaa

Kun antaa pikkusormen, niin se vie koko käden. Ilmoittauduin hiljattain Kirjallinen retki Pohjoismaissa-haasteeseen, enkä ole juurikaan haastekirjoja ehtinyt vielä edes suunnitella.

Sen sijaan löysin kaksi muutakin haastetta, joihin oli ihan pakko ilmoittautua myös mukaan! Tietääpähän sitten, mitä tänä vuonna on kirjojen suhteen ohjelmassa.

Idän pikajunassa luetaan legendaarisen junareitin asemakaupunkeihin sijoittuvia kirjoja. Mukana on helpohkojen Pariisin, Wienin ja Istanbulin lisäksi myös sellaiset kirjallisuuden hotspotit kuten Ranskan Strasbourg, Romanian Bukarest ja Bulgarian Varna. Myös Münchenissä ja Budapestissa vieraillaan. Reitin voi kulkea haluamassaan järjestyksessä tai jos oikein vakavasti reissun ottaa niin Pariisista Istanbuliin asema kerrallaan. Aikaa on vuoden loppuun.

Reading the Rainbow-haasteessa sen sijaan vain kirjan selkämysten värillä on väliä. Kirjoja luetaan värin mukaan järjestyksessä punainen-oranssi-keltainen-vihreä-vaalensininen-tummansininen-violetti. Aikaa on vuoden loppuun, jolloin Ompun blogiin linkitetään kirjasateenkaarikuvat. Keräsin pikaisesti oman kirjasateenkaareni kirjaston kirjoista, mutta koska muutoksia vielä tulee, niin tuskin ihan tähän kasaan päädyn. Tämä taas tarkoittaa sitä, että kirjojen on oltava omistuksessani haasteen alusta loppuun, jotta kuvan saa otettua. Hmm... Noh, ainakin se hyvä asia järjettömän suuressa kotikirjastossa on, että kirjojen kaivaminen omista hyllyistä tuskin tuottaa tuskaa. Voisin ottaa homman oikein tosissani ja aloittaa lukemisen punaselkäisestä Gravity's Rainbow-kirjasta.

Lisäsin tuonne yläpalkkiin myös "Haasteet"-sivun ihan senkin vuoksi, että pysyn itse kärryillä siitä, mihin sitä on tultukaan osallistuttua.

Millaisia kirjahaasteita teillä on tänä vuonna tiedossa?

Vuoden 2014 kirjakooste

2014 oli minulle loistava kirjavuosi! Sain luettua enemmän kirjoja kuin todennäköisesti koskaan elämässäni. Pelkästään viimeisen puolen vuoden aikana luin enemmän kirjoja kuin vuonna 2010 yhteensä.

Tästä kaikesta saa kiittää oikeastaan vain ja ainoastaan kirjastoa. Selkeästi luen eniten, kun minulla on selkeät deadlinet. Kummasti se vauhdittaa lukuinnostusta, kun ne pari mielenkiintoista kirjaa on palautettava kirjastoon muutaman päivän päästä. Olenkin tänä syksynä harrastanut enemmän pikalukua kuin varmaan koskaan aikaisemmin.

Asioiden kaunistamiseksi tein keskeisimmistä luvuista tällaisen taulukon. Idean nappasin toisesta kirjablogista, mutta en nyt enää muista, että mistä. Kiitoksia nimettömälle taholle kuitenkin!

Sen lisäksi omiin muistiinpanoihini jaoin kirjavuoteni "Oscarit". Sieltä löytyy mm. seuraavanlaisia poimintoja:

Vuoden yllättäjä

Fredrik Backman: Mies, joka rakasti järjestystä

Kirja oli vaan niin ihana. Ove <3

Vuoden pettymys

Marissha Pessl: Night Film

Tätä niin moni rakasti, mutta minä vaan en päässyt tähän sisään oikein kunnolla ollenkaan.

Vuoden huonoin:

Katherine Neville: The Eight

Otetaan se, joka jäi kesken. Oikein mitään kovin huonoja kirjoja en oikeastaan edes lukenut, jes!

Vuoden paras:

Silvia Avellone: Teräs

Todella mieleenpainuva kertomus. Lisää perusteita valinnalle löytyy tuolta arviosta.

Sellainen oli vuosi 2014. Myös tämä kirjavuosi on lähtenyt hyvin käyntiin. Luettuja kirjoja on jo useampia ja tavoitteena on, että saisin luettujen kirjojen ennätystä kasvatettua tänä vuonna jälleen. Pyrin 70 kirjaan, joka on minulle aikaisempien vuosien valossa erittäin haastava tavoite, mutta jos tällä vauhdilla jatketaan, sen ei pitäisi olla mikään ongelma.

Hauskaa loppuvuotta kaikille ! :)

Joulukuun 2014 luetut

Jokohan ne kunnon lumikelit tästä jo alkaisivat

Joulukuun alkupuolella vaivasi pienoinen lukujumi, kun yritin kahlata läpi M. John Harrisonin Valo-kirjaa. Pääsin lopulta aika hyviin tuloksiin, koska nyt joululoman aikaan olen pystynyt lukemaan melkein yhden kirjan aina kahdessa päivässä. Viimeistä kirjaa luin vuoden viimeisille tunneille asti, koska halusin saada 2014 laskuihin vielä sen yhden niteen lisää.

Joulukuussa tuli luettua:

Kuokkamummo - Marko Hautala: hyytävää kauhua, joka sai kurkkimaan myös oman olkapään yli. Olisi saanut olla vieläkin pelottavampi.
Kellopelikuningas - Magdalena Hai: Gigi & Henry-sarjan toinen osa. Jos valittelin, että ensimmäisessä osassa ei oikein päästy maailmaan sisään, niin tässä päästään senkin edestä.
Nokkosvallankumous - Siiri Enoranta: joulun vaikuttavin lukukokemus, epätoivoista dystopiaa ja kaunis rakkaustarina.
Valo - M. John Harrison: mielenkiintoinen scifikirja, tosin en ole vieläkään varma, että mistä tämä kertoi.
Steampunk! Koneita ja korsetteja: kokoelma hyviä steampunk-novelleja. Tämän seurassa viihdyin mainiosti.
Suojattomat - Kati Hiekkapelto: jatkoa Kolibrille. Oikein hyvä jännäri, tosin päähenkilön jatkuva angsti alkaa vähitellen ärsyttää.
Viimeinen toivomus - Andrzej Sapkowski: Noituri-sarjan ensimmäinen osa. Tätä sarjaa on ihan pakko lukea vielä lisää.

Tammikuussa onkin sitten edessä taas aikamoinen luku-urakka. Kirjaston erääntyviä kirjoja seuraavan viiden viikon aikana on nimittäin ainakin parisenkymmentä (!!), joista suurimman osan haluaisin lukea. Lukupinosta löytyy mm. nämä:

Myös Valontuojat kuuluisi tähän pinoon, mutta totesin, että joko luen sen tai sitten ne 19 muuta ja päätin luovuttaa. Tilasin kirjan englanninkielisenä pokkariversiona ja jatkan kirjan lukemista sen avulla tässä pikkuhiljaa taas eteenpäin.

Onpahan taas tekemistä tälle kuulle. Onneksi ne kirjat saa sieltä kirjastosta lainattua sitten uudestaankin, jos ei ihan 20 kirjaa kuussa luonnistu...

Päätin tämän vuoden ratoksi osallistua myös Kirjallinen retki Pohjoismaissa-haasteeseen. Pohjoismaisten kirjailijoiden kirjoja olisi hyllyt täynnä, joten tämä antaa oivallisen tilaisuuden niitä vihdoin lukea. Aikaa on jouluun saakka, joten eiköhän siihen mennessä kirjoja saa luettua ihan hyvän määrän. Varsinkin Norjan ja Islannin kirjallisuus houkuttelee kovasti.

Vuoden 2014 paras kirja

Kuva: Minerva

Teräs - Silvia Avallone

Edelleenkin ennenkuin päästään minkäänlaisiin koostepostauksiin, niin minun lienee kuitenkin syytä kirjoittaa kirjasta, jonka juuri nimesin omiin muistiinpanoihini vuoden parhaaksi.

Piombinon rannikkokaupunkia hallitsee kaksi asiaa, raakaa arkitodellisuutta edustava terästehdas ja unelmien kohteena horisontissa siintävä Elban lomasaari. Terästehdas on alueen suurin työllistäjä, eikä kaupungin miehillä tunnu olevan juuri muuta elämää kuin työssäkäynti, rötöstely, huumeet ja naisten vokottelu. Elban toisenlaiseen todellisuuteen ei olisi kuin lyhyt bussi- ja lauttamatka, mutta monet Piombinon asukkaista eivät silti koskaan näe maailmaa kotikaupunkinsa ulkopuolella.

Piombinolaiset Anna ja Francesca ovat olleet sydänystäviä niin kauan kuin kumpikin muistaa. He eivät voi kuvitellakaan, että mikään tai kukaan tulisi heidän väliinsä. Tytöt ovat kolmentoista ja varsinkin omasta mielestään aikuisuuden kynnyksellä. Pojat kiinnittävät kauniisiin ystävyksiin yhä enemmän huomiota ja aikuistumisella alkaa olla suorastaan kiire.

Ystävyys ei ole kuitenkaan molempien vakuutteluista huolimatta järkkymätön ja tytöt ajautuvat toisistaan erilleen. Voiko takaisin toistensa luokse kuitenkin vielä löytää vai onko olemassa kohta, josta ei ole enää paluuta?

Teräs oli yksi vuoden vaikuttavimmista lukukokemuksista. Olen näköjään antanut sille lukuvaiheessa vain neljä pistettä viidestä, mutta tämä on se kirja, jonka tarina on jäänyt mieleen elämään kaikkein vahvimmin. Lukija seuraa Annan ja Francescan elämää vierestä lähes pelonsekaisin tunnelmin. Piombinon arkitodellisuutta hallitsee epätoivo, jossa merkitystä on vain pinnallisilla asioilla kuten rahalla ja ulkonäöllä. Kauniit, kohta 14-vuotiaat tytöt ovat valtansa huipulla ja pystyvät pyörittämään kaupungin nuorisoporukkaa mielensä mukaan. Heidän huomiotaan haluavat niin oman ikäiset tytöt kuin jo aikuiset miehetkin. Maailma on tytöille auki, mutta lukijasta seuraavien bileiden kuningattareksi pääseminen vaikuttaa tavoitteena niin kovin vähäpätöiseltä. Tytöt luopuvat viattomuudestaan kovin halvalla.

Takakannen teksti kuvaa Avallonen kirjoitustyyliä sensuelliksi ja sitä se todella on. Kirjan henkilöt tuntuvat olevan muutenkin kovin alkukantaisia, täysin viettiensä vietävissä. Terästehdas ja kaupungin korttelit ovat kuin oma sykkivä organisminsa, jota Avallone kuvaa niin mestarillisesti, että terästehtaan kuumuuden voi melkein tuntea. Pinnallisen ilon alta löytyy kuitenkin kaikilta kaupungin asukkailta, niin Annalta kuin Francescaltakin, omat kipeät salaisuutensa.

Kaupungin elämään pääsee välillä liiankin lähelle. Annan ja Francescan elämää ystävineen jännittää, samalla toivoen parasta, mutta peläten pahinta. Avallonen kirjoja voisi lukea enemmän ja Teräksen hyvinkin vielä uudestaan. Suosittelen kirjaa oikein lämpimästi, jos ette ole tätä vielä ehtineet lukea.

4/5 (sittemmin 5/5)