Vuoden 2014 paras kirja

Kuva: Minerva

Teräs - Silvia Avallone

Edelleenkin ennenkuin päästään minkäänlaisiin koostepostauksiin, niin minun lienee kuitenkin syytä kirjoittaa kirjasta, jonka juuri nimesin omiin muistiinpanoihini vuoden parhaaksi.

Piombinon rannikkokaupunkia hallitsee kaksi asiaa, raakaa arkitodellisuutta edustava terästehdas ja unelmien kohteena horisontissa siintävä Elban lomasaari. Terästehdas on alueen suurin työllistäjä, eikä kaupungin miehillä tunnu olevan juuri muuta elämää kuin työssäkäynti, rötöstely, huumeet ja naisten vokottelu. Elban toisenlaiseen todellisuuteen ei olisi kuin lyhyt bussi- ja lauttamatka, mutta monet Piombinon asukkaista eivät silti koskaan näe maailmaa kotikaupunkinsa ulkopuolella.

Piombinolaiset Anna ja Francesca ovat olleet sydänystäviä niin kauan kuin kumpikin muistaa. He eivät voi kuvitellakaan, että mikään tai kukaan tulisi heidän väliinsä. Tytöt ovat kolmentoista ja varsinkin omasta mielestään aikuisuuden kynnyksellä. Pojat kiinnittävät kauniisiin ystävyksiin yhä enemmän huomiota ja aikuistumisella alkaa olla suorastaan kiire.

Ystävyys ei ole kuitenkaan molempien vakuutteluista huolimatta järkkymätön ja tytöt ajautuvat toisistaan erilleen. Voiko takaisin toistensa luokse kuitenkin vielä löytää vai onko olemassa kohta, josta ei ole enää paluuta?

Teräs oli yksi vuoden vaikuttavimmista lukukokemuksista. Olen näköjään antanut sille lukuvaiheessa vain neljä pistettä viidestä, mutta tämä on se kirja, jonka tarina on jäänyt mieleen elämään kaikkein vahvimmin. Lukija seuraa Annan ja Francescan elämää vierestä lähes pelonsekaisin tunnelmin. Piombinon arkitodellisuutta hallitsee epätoivo, jossa merkitystä on vain pinnallisilla asioilla kuten rahalla ja ulkonäöllä. Kauniit, kohta 14-vuotiaat tytöt ovat valtansa huipulla ja pystyvät pyörittämään kaupungin nuorisoporukkaa mielensä mukaan. Heidän huomiotaan haluavat niin oman ikäiset tytöt kuin jo aikuiset miehetkin. Maailma on tytöille auki, mutta lukijasta seuraavien bileiden kuningattareksi pääseminen vaikuttaa tavoitteena niin kovin vähäpätöiseltä. Tytöt luopuvat viattomuudestaan kovin halvalla.

Takakannen teksti kuvaa Avallonen kirjoitustyyliä sensuelliksi ja sitä se todella on. Kirjan henkilöt tuntuvat olevan muutenkin kovin alkukantaisia, täysin viettiensä vietävissä. Terästehdas ja kaupungin korttelit ovat kuin oma sykkivä organisminsa, jota Avallone kuvaa niin mestarillisesti, että terästehtaan kuumuuden voi melkein tuntea. Pinnallisen ilon alta löytyy kuitenkin kaikilta kaupungin asukkailta, niin Annalta kuin Francescaltakin, omat kipeät salaisuutensa.

Kaupungin elämään pääsee välillä liiankin lähelle. Annan ja Francescan elämää ystävineen jännittää, samalla toivoen parasta, mutta peläten pahinta. Avallonen kirjoja voisi lukea enemmän ja Teräksen hyvinkin vielä uudestaan. Suosittelen kirjaa oikein lämpimästi, jos ette ole tätä vielä ehtineet lukea.

4/5 (sittemmin 5/5)